Leppoisia lomapäiviä – tai sitten ei

Voisi kuvitella, miten ihanaa on ottaa rennosti kesällä ja lukea kirjaa ja olla uima-altaalla ilman stressiä. Kai sitä voisikin, jos ei tarvitsisi jatkuvasti ajaa eläinlääkäriin. Meillä on sellainen kausi käynnissä, että autoni jo automaattisesti päätyy eläinsairaalan pihaan.

Koko show alkoi heinäkuun 11. tai oikeastaan seuraavana päivänä. Torstaina 11. päivä olin Maissin ja Bolon kasvattajan luona koko päivän: trimmasimme koiria, oleskelimme altaalla ja illallisen jälkeen lähdin kotiin. Koirat hyppäsit autoon ja kotona sieltä pois. Seuraana aamuna Vilja 9 v. ontui pahasti toista jalkaansa. Hyvä että edes astui sillä. Illalla lähdin päivystykseen jonottamaan (käynti nro 1.). Mitään rikkonaista ei löytynyt katsastuksella. Kipulääkkeet ja kotiin. Lauantaina koiruus olikin parempi, mutta show alkoi yöllä. Kunnon verinen ripuli kipulääkkeistä.

Sunnuntaiaamuna päivystykseen (käynti nro 2.). Eipä siinä, vatsalaakkeitä ja kipulääkkeet pois. Ei auta kuin kärsiä.

Tiistaille 16.7. olikin ihan varattuna lääkäriaika (käynti nro. 3). Bolo tarvitsi virallisen silmätarkastuksen. Tämän teki sairaalan omistaja, joka myös on traumatologi. Vein siis Vilja mukanani. Sattuu olemaan tämän eläinlääkärin suosikkipotilas, koska hän pelasti Viljan hengen 2 vuotta sitten. Noooo…Bololla silmät priimaa. Viljaa juoksutettiin pihalla ja käynti näytti kuulemma siltä, että nivelrikkoa. Röntgen ja kyllä, alkavaa nivelrikkoa (tämä selittää kaksi pientä ontumaa keväällä). Kipulääkkeitähän ei voi antaa eli Vilja sai laserhoidon jalkaan, joka myös lievittää tulehdusta. Annetiin kipupiikki pienellä pelolla, että ripuli jatkuu. Seuraava aika tarkastukseen 18.7. (käynti nro 4.)Vilja käveli taas paremmin, joten ei muuta kuin lepoa.

Vilja oli hyvin levossa ja pikkuhiljaa lisäsin liikuntaa ja nautittiiin viikosta ilman eläinlääkäriä. Torstaina 1.8. olikin sitten rokotusten vuoro. Koko jengi lääkäriin (käynti nro 5.). Rokotukset ja leismaniatestit (kaikki terveitä!) ja kotiin. Käyntiin illalla meidän vakiolenkki, kun ilmakin sen kivasti salli. Mentiin Viljan tahdilla ja käveltiin matkaa hitaammin kuin ennen.

Seuraavana aamuna koira olikin kokonaan jäykkä. Ei ontunut, mutta hankalaa istua ja nousta ja kävellä. Piru, ehkä lenkki olikin liian pitkä – ei kun lisää lepoa, ajattelin. Lauantaina 3.8. lähdin ystävän kanssa kyläjuhlille, josta palasin 1:30 yöllä. Ja ei ole totta, Viljalla on takajaloissa verta. Mitä ihmettä, koira selälleen ja just, yksi tissi vuotaa mätää ja verta. Ja aivan turvoksissa. Noin 10×10 cm alue ja kuin 2 cm paksu lautanen, ja kainaloon asti meni turvotusta. Soitto urgenciaan, että räjähtääkö tämä käsiin vai mitä. Putsausta ja aamulla lääkäriin. Nukkumaan klo 2:30 ja täydellinen unen jälkeen kasilta ylös ja kympiksi lääkäriin (käynti nro 6.). Täällä on kesäisin ongelmana heinät, jotka tunkeutuvat koiriin ja aiheuttavat patteja ja ongelmia. Tätä siis epäiltiin. Antibiootit ja kädet ristiin, ettei ripulia tule. Tarkistusaika 48 tunnin päähän. Viljalle en myöskään helposti halua antaa kortisonia tuon kahden vuoden takaisin episodin jälkeen – eikä myöskään eläinlääkäri.

Antibiootit onneksi eivät aiheuttaneet ongelmia ja Vilja söi myös vatsansuojalääkettä. Ainoa asia, mitä se ei halua syödä.

Tarkistukseen tiistaina 6.8. (käynti nro 7.). Patti edelleen iso, kainaloturvotus pois eikä mätää enää pahemmin tullut. Päädytään patin oudon muodon vuoksi operaatioon. Pitää poistaa se tissi ja kaksi sen ympärillä olevaa. Lisäksi viimeisessä tississä samalla puolella rasvapatti, mikä suunnitellaan myös poistaa. Varataan leikkausaika viikon päähän ja jatketaan antibiooteilla.

Patti pienenee ja Vilja on taas normaali oma itsensä.

Lauantaina 10.8. olemme kasvattajalla viettämässä päivää ja myös koirat saavat ruoat. Vilja on sisällä juoksuaikaisten narttujen kanssa (jotta ei syö kakkaa ulkona eikä liiku liikaa, ettei taas ala sattua). Tulen kotiin puolen yön aikaan ja huomaan, ei hemmetti. Koira on kuin PALLO! Vatsa aivan turvoksissa. Koira läähättää (sisällä 31 lämmintä, joka ei auta asiaa). Vilja yritti oksentaa, mutta mitään ei tullut ulos. Seuraan hetken ja ei auta. Yhdeltä soitin urgenciaan: pelotti vatsalaukunkiertymä yms. Ja kiireisenä urgenciaan (käynti nro. 8). Otettiin röntgen ja kaikki hyvin. Ikinä en ole nähnyt niin täyttä vatsalaukkua. Siis Vilja luultavasti varasti 4 koiran ruoat (noin 2 kg kuivaruokaa). Vatsansuojalääkkeet ja kotiin nukkumaan. Kotona hieman jälkeen 2. Seuraava päivä paastoa, maanantaina 12.8. hieman ruokaa ja sitten olikin jo paasto leikkausta varten.

Pömppövatsa

Tiistaina 13.8. aamulla klo 8 Viljan piti saapua eläinlääkäriin (käynti nro 9.). Vilja operoitiin ja operaatio sujui hyvin. Vilja jäi sairaalaan yöksi. Täällä haluavat seurata operaation jälkeisen yön aina sairaalassa, että kaikki varmasti menee hyvin ja saavat annettua kipulääkettä, jos sitä tarvitaan. Keskiviikkona eläinlääkäri tarkistaa ja jos kaikki ok, Vilja pääsee kotiin. Samalla kuulen, mitä sieltä löytyi vaikka patti tietenkin lähtee patologille.

Vilja pääsi kotiin keskiviikkona. Haava on pitkä, kainalosta ihan alas asti. Tikkejä en ole laskenut, mutta on niitä varmaan kolmisenkymmentä. Vielä mitään lisätietoa ei patista ole, en päässyt tapaamaan hoitavaa eläinlääkäriä.

Pitkääkin pidempi haava, poistettu sekä patti, että ympäröivät rintarauhaset.

Maanantaina (käynti nro 10.) mennään dreenin poistoon ja vihdoin pääsen kuulemaan enemmän, miten leikkaus sujui. Sitten luvassa vielä tikkienpoisto (käynti nro 11.) ja patologin tuloksien jälkeen ei auta kuin toivoa, ettei tarvitsisi taas mennä. Siihen kaikille sormet ristiin ja peukut pystyyn. Ja toivottavasti selvitään nyt maanantaille asti ilman käyntejä. Tuntuu, että olemme jo ennätyksen tehneet.

Pieni päivänkakkara

Ei sinänsä, ollaan me kesästä nautitukin. Rannalle on ihana mennä heti seitsemän jälkeen. Saamme olla ihan omalla porukalla, helppo parkkeerata ja koirat saa hyvän liikunnan.

 

 

 

 

 

 

 

Advertisements

Yksityinen vs. julkinen terveydenhoito Espanjassa

Täällä terveydenhoito toimii hieman eri tavalla kuin Suomessa. Kuten Suomessakin, löytyy kaksi vaihtoehto julkinen tai yksityinen terveydenhoito.

Yksityiseen terveydenhuoltoon tarjotaan vakuutuksia, jonka itse otin vaikka en tiennyt vielä, voinko tänne jäädä. Expateille tarjotaan myös kätevästi vakuutusta, kun on täällä pidemmän aikaa. Matkavakuutus tulisi aivan liian kalliiksi, jos vuodenkin täällä oleilee. Enää en muista tarkkaan, mutta vuosi taisi olla minimi. Itselläni on ollut Caser, johon olen ollut tyytyväinen. Heillä on tarjota erilaisia vaihtoehtoja: kalliimpi ja halvempia. Halvemmissa saattaa olla omavastuu, kuten minulla. Maksan itse noin 45€/ kk vakuutusta, ja joka kerran kun mennen lääkäriin, maksan noin 7,50-10€ on se sitten erikoislääkäri tai magneettikuvaus.

Julkinen terveydenhuolto ei ole kaikille, kuten Suomessa. Sen saa kun on työsuhteessa jollekin toiselle tai toimii yrittäjänä ja maksaa pakollisia sosiaalimaksuja. Kun sosiaalitoimistosta on numero, voi terveysasemalla käydä hakemassa kortin, millä saa sitten hoitoja kuitattua. Samalla jokainen saa omalääkärin. Julkisella puolella on myös mobiiliaplikaatio, josta ajanvaraus hoituu kätevästi omalle lääkärille.

Tämä onkin sitten ihan ilmaista. Ei toimistokuluja tai vastaanottokuluja. Ja hoito ollut ihan loistavaa. Kävin itse ensimmäisen kerran tutustumassa palveluun, kun verenpaine lue mummotauti yllätti tuossa talven aikana. Tehtiin kaikki testit, mukaan lukien veriarvo ferritiini, josta nyt mölytään. Ilmaiseksi vaan kaikki. Kuten myös EKG. Ja tuo ihana kortti myös antaa määrätyistä lääkkeistä todella suuren alennuksen. Kuukauden lääkitys maksaa 0,40€. Olen myös käynyt ystävää auttamassa ja tulkkaamassa hänen vastaanotoillaan ja hän on saanut niin hyvää palvelua. Kaikki tutkitaan viimeistä ruumiinosaa myöden, jos syytä ei vaivaan meinaa löytyä. Tosiaan, haaste julkisella puolella on se, etteivät lääkärit puhu Englantia. Ihan jokunen saattaa tuurilla puhua. Tämä haaste saattaa kyllä tulla vastaan myös kansainvälisissä yksityissairaaloissa.

Omalla terveysasemallani, joka sijaitsee La Cala de Mijaksessa on vielä se hyvä puoli, että ihmisiä on vähän. Yksi aika on ollut 10 minuuttia myöhässä, muut oikeastaan ennen varsinaista aikaa. Fuengirolan puolella on jo enemmän aikatauluhaastetta. Tätä haastetta on kyllä huomattu myös yksityisten lääkäriasemien/sairaaloiden vastaanotoilla.

Testilläni oli tarkoitus katsoa, pystyisikö luopumaan yksityisestä vakuutuksesta. Suomessa minulla on myös aina ollut vakuutus, vaikka olinkin hyvässä työterveyden piirissä. Vielä en siitä luovu. Jos sattuu jotain akuuttia, on täällä ensiavun ja urgencian jonot julkisella puolella pitkiä. Mukavampi on kivuissa mennä yksityiseen ja päästä aika nopeasti vastaanotolle. Eli jatkan vielä vakuutuksen maksamista tyytyväisenä 🙂

HUOM. tämä kirjoitus on Andalusian julkisesta terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta, tämä saattaa vaihdella itsehallintoalueittain.

Lounas, jota ei tapahtuisi Suomessa

Extempore asiat – ihan parasta elämässä. Sitä voi esimerkiksi tehdä ystävän kanssa treffit eläinlääkäriin ja sitten suunnittelematta päätyä kahville, joka muuttuukin lounaaksi.

Lounaspaikaksi valikoitui oikeastaan vahingossa jo sinänsä erikoinen paikka: puutarhakauppa. Puutarhakaupan sisältä löytyy kahvio, josta saa myös ruokaa. Paikkaan on helppo parkkeerata aivan viereen, mikä meidän seurueella on elintärkeää: kaksi isoa autoa, kaksi koiraa, joista toinen sairaslomalla eikä voi kävellä paljoa sekä 10 viikkoinen vauva.

Elintärkeää on myös se, että koirat voivat tulla mukaan. Autoon ei tietenkään voi jättää näillä keleillä eikä kyllä täällä muutenkaan, jos autoon ei ole suoraan näköyhteyttä.

Marssimme siis sisään puutarhakauppaan koko sirkuksen kanssa ja istuimme varjoisimpaan pöytään. Olimme jo itsessämme aika näky. Vauvalle haettiin vielä vaunun koppa, jossa pääsee ihmettelemään maailmaa.

Se, että tuossa oli jo muilla ihmisillä seuraamista, saimme hämmennystä ja hymyjä aikaiseksi myös seuraavilla toiminnoilla:
– ison vauvankopan roudaaminen ravintolaan
– vauvan rintaruokkiminen ravintolassa
– koiran lääkitseminen probiooteilla isolla ruiskulla suoraan suuhun
– vauvan vaipanvaihto pöydän alla
– yksi kaulapannasta paennut koira, joka juoksi ympäri ravintolan

Tosiaan toiminnat aiheuttivat vain hymyjä ja naurua. Siinä yksi sun toinen kääntyi meidän seuruetta seuratessa. Tilattiin siinä kahvia ja juomaa ja ruokaa, syötiin kunnon lounas ja pari tuntia siinä viihdyttiin. Ravintoloitsijaakin nauratti meidän sirkus. Toivotti vielä tervetulleeksi ja tämän kokemuksen myötä todettiinkin, että tästähän tulee vakiopaikka. Aivan täydellinen!

Tuosta olisi voinut saada aikaiseksi katastrofin (ehkä jonkun mielestä kuulostaakin siltä) ja ehkäpä monelle se olisikin liikaa. Kuten ystäväni sanoi, tärkeää on osata nauraa itselleen ja se tältä porukalta onnistuu 😀

Talonvaltaajat

Täällä on vietetty monestakin syystä hyvin tapahtumarikkaita viikkoja ja tämä ei ole yksi pienin tarina. Meinasin otsikoida jutun ensin “Don´t tell mama”, ihan sen vuoksi, että sen verran jännät paikat olivat, ettei kaukana olevia ihmisiä halua huolestuttaa turhaan.

Kaksi viikkoa sitten naapureiden kanssa rupateltiin niitä näitä ja ihmeteltiin siinä samassa, että viereisen talon alakerran päätyasunnon ikkuna on auki. Erikoista siksi, että pankki oli muutama päivä sitten laittanut sen myyntiin. Mitään liikettä siellä ei ollut näkynyt. Päätimme sulkea ikkunan.

Tästä menikin sitten pari päivää ja alkoi tapahtua. Myynti-ilmoitus hävisi ikkunasta ja ihmisiä käveli sisään. Ainoa muuttokuorma oli TV. Asuntoon muutti perhe ja mummokin oli välillä paikalla. Päivän sisällä he olivat kyselleet pihan sisääntulon koodia tai mahdollisesti avainta. Naapuri oli onneksi reagoinut kieltävästi ja aloimme toimia. Ilmoitimme talon hallintoon, että täällä on mahdollisesti valtaajat paikalla.

Täällä on sellainen laki, joka suojaa asukkeja. Varsinkin, jos heillä on pieniä lapsia. Valtaajilla on aina vauva mukana. He tuntevat lain paremmin kuin taskunsa. Heillä on myös väärennetty vuokrasopimus. He valtaavat usemmiten pankin omistamia asuntoja ja muuten pidempään tyhjänä olleita, jotta reagointi tapahtuu hitaasti. Jos he ehtivät vaihtaa lukot, heitä ei saa asunnosta ulos. Heillä on avaimet ja vuokrasopimus. Omistajan pitää haastaa oikeuteen, jonka jälkeen heidät vasta voidaan ohjata ulos asunnosta.

Muutamassa päivässä saatiin varmuus, että kyseessä on valtaajat. Periaatteessa mitään ei ole tehtävissä ennen oikeudenkäyntiä. Tässä tapauksessa se saatiin syyskuulle. Ei auta, vaikka valokuvat murtautumisesta on: myynti-ilmoituksen ollessa, ikkunassa ei ollut murtojälkiä. Kun ilmoitus hävisi, ikkunaan ilmaantui murtojäljet. Ei riitä todisteeksi. Kyseessä on siis kuukausien odotus ja samalla hätä, koska nämä ihmiset saattavat aiheuttaa muutakin haittaa ympäristössä, koska eivät välitä mitään muista ihmisistä ja heidän omaisuudestaan. Tai ehkä jopa liikaa muiden omaisuudesta…

Viime maanantaina tulin kotiin puolen yön jälkeen. Ihmettelin, että johan on siellä terassilla väkeä enemmän ja meteliä vauvan itkuun asti. Ensimmäistä kertaa laitoin varashälyttimen yöksi päälle. Nukuin kuin tukki ja heti aamulla oli muutama viesti naapureilta, että täällä oli vietetty mielenkiintoinen yö. Guardia Civil sekä Policia Nacional olivat olleet paikalla pari tuntia. Sielä oli huudettu “1-2-3, jos et tule ulos, me tullaan sisään”, “kaikki lattialle makaamaan nyt” yms. suoraan elokuvissa tapahtuvia vuorosanoja.

Joku oli alkanut haastaa heidän kanssaan riittää ja valtaajat olivat päättäneet poliisin saapuessa valehdella, että heidän kanssaan riidan aloittaneella on ase. Siitähän se riemu sitten oli revennyt. Tuloksena kaikki pihalle.

Taloyhtiö reagoi nopeasti ja vaihdatti lukot kiireisenä heti seuraavana aamuna. Me olimme naapureiden kanssa vahtimassa, etteivät valtaajat tule takaisin. Tässä hässäkässä löysimme pihalta valtaajien koiran. Veimme sen koirien turvakotiin tähän lähelle. Palatessamme jäimme juoruamaan naapureiden kanssa pihalle, kunnes näimme, että kaksi autollista valtaajia tulee takaisin. Tietenkin vauva kainalossa.

Juoksimme kaikki kotiimme ja ovat kiinni. Ja soitimme poliisille. Oman puheluni aikana, yksi ehti hypätä aidan yli pihalle ja laski muut sisään. Sen jälkeen he tulivat asunnolle ja huomasivat lukkojen vaihtuneen. He alkoivat murtautua ikkunasta, mutta poliisi onneksi ilmaantui kiireellä paikalle ja pysäytti homman. Policia Local oli ensimmäinen ja he voivat periaatteessa vaan pysäyttää ja rauhoittaa tilanteen ja kysellä henkkareita. Paikalle tuli muutama minuutti myöhemmin Guardia Civil ja sitten alkoihin taas tapahtua. Huutoa, itkua ja tappelua. Siivoojamme sai lyönnin kasvoihinsa. Guardia Civil kävi kysymässä minulta, mitä tiedän koirasta. Sanoin, että koira löytyi pihalta ja on viety turvaan. Poliisi oli tytyyväinen: heillä ei ollut mitään syytä avata asunnon ovea. Sen verran fiksuja valtaajat, että jättivät yöllä “syyn” päästä asuntoon. Lopulta valtaajat ohjattiin ulos. Kaiken tämän jälkeen asunnosta on tullut “no zone” eli kukaan, edes omistaja ei saa mennä sisään ennen oikeudenkäyntiä. Eli jos valtaajat nyt tulisivat takaisin, he heitettäisiin saman tien ulos.

Meillä kävi hyvä tuuri. Täällä oli monta naapuria paikalla, kun he yrittivät takasin. Tietävät, että heidän tekemisiään vahditaan. En usko, että näin viikon jälkeen enää yrittävät.

Meillä kävi myös hyvä tuuri siinä, että joku alkoi heidän kanssaan riidellä. Hän olisi helposti voinut päästä hengestään, mutta hänen aloituksestaan, porukka joutui pihalle.

Täällä homma on vähän oman käden oikeudessa, koska juridinen prosessi on niin pitkä. Tosin, sitä ei kyllä voi suositella kenellekään. Jengi ei nimittäin ole sitä ihan turvallisinta ja kilteintä porukkaa. Myös ilman meitä kytiksessä olleita naapureita, meillä olisi edelleen epätoivotut naapurit paikalla.

Täytyy sanoa, että oli kyllä hurjat pari päivää. Olin erittäin tyytyväinen omasta varashälyttimestä, ettei tänne kukaan tule sisälle, kun en sitä halua. Laukeava hälytin on nimittäin sellainen, joka lauetessaan syyllistää jo sisään tulijan ja “merkitsee” hänet ettei hänen kuulu olla asunnossa. Tällaisessa tapauksessa, heidät on mahdollista heittää ulos.

Enpä ole ennen naapureille lähettänyt viestiä, kun lähden koirien kanssa ulos: “lähden nyt ulos, laittakaa viestiä, jos ei ole turvallista tulla kotiin”. No, onneksi tuo oli yhtenä päivänä eikä täällä nyt mitenkään ole vaarallista liikkua 🙂 Tuo nyt oli sen vuoksi, jos samaan aikaan olisivat portilla haluamassa sisään. Ihan samalla tavalla täällä ilman pelkoa kulkee kuin aiemmin. Tämä vaan kertoo siitä, että maailmassa tapahtuu asioita ja pitää pitää silmänsä auki.

Ps. heh, vihdoin tapahtuu jotain uutta, josta on kirjoitettavaa 😀

Kuva La Cala de Mijaksesta lähellä olevalta kukkulalta

Crufts 2019

Alkuvuoden tärkein tapahtuma on varmasti ollut Crufts. Ja mikä se on? Se on maailman suurin koiranäyttely. Se järjestetään kerran vuodessa ja sinne täytyy karsiutua eli pelkkä ilmoittautuminen ei riitä. Tämä tarkoittaa voittaja-tittelin hankkimista eli olemalla ko. näyttelun paras narttu tai uros. Suomessa vuoden 2020 karsiutuminen pitää suorittaa Voittaja näyttelyssä ja Espanjassa lokakuussa olevassa Madridin näyttelyssä. Lisäksi täällä pystyy karsiutumaan Gibraltarilla, mikä antaa yhden tilaisuuden lisää. Brittien omat koirille taas on omat sääntönsä, koska kyseessä on heidän näyttelynsä. Bolo onnistui saamaan oikeuden Cruftsiin Gibraltarin näyttelyssä olemalla Juniori voittaja ja oikeus oli vaan vuodelle 2019.

Eli sitten mentiin! Ikinä sitä tiedä, tuleeko toista mahdollisuutta. Varsinkaan kun ei tiedä, mitä tuo saarivaltion sekoilu tuo eteen sinne koiran kanssa matkustavalle. Sen on sitten ensi vuoden murhe, toivottavasti 🙂

Tänä vuonna aika moni espanjalainen jätti lähtemättä matkaan syystä ja toisesta. Osa lähti matkaan ilman koiria. Eli minä sitten etsin matkatoverit sieltä sun täältä. Ensimmäinen kontakti oli Bolon sedän omistaja, joka asuu Salamancassa. Tapasimme juurikin Gibraltarilla, jossa vietettiin pitkä päivä yhdessä. Me lähdimme sitten suunnittelemaan reissua.

Ilmoittautuminen piti tehdä tammikuussa. Se oli pienempi summa kuin osasin kuvitella. Taisi olla 30-40 puntaa. Tämän lisäksi jo aiemmin piti rekisteröidä koira Englannin kennel clubin rekisteriin ja tämä piti tehdä jo viime vuoden puolella. Tästä maksu oli myös saman verran.

Suunnitelmat tehtiin ja saimme vielä yhden mukaan jakamaan kustannuksia ja ajokilometrejä. Englantiin ei pysty lentämään suoraan. Sinne ei koira pääse lentämään “matkatavarana” vaan se pitää viedä rahtina. Eli kamala härdelli ja yksi suunta on usemapi sata euroa. Eli se ei onnistu. Toinen vaihtoehto olisi lentää Brusseliin, vuokrata sieltä auto ja ajaa loppumatka. Tämä on ehkä halvin ratkaisu, mutta kova säätö mm. lentoboksien kanssa. Me siis valitsimme ajamisen ja teimme sen mahdollisimman matalalla budjetilla.

Näyttely oli torstaina 7.3. ja me Bolon kanssa starttasimme matkaan jo sunnuntaina. Aamulla ajoimme kohti Sevillaa, jossa pysähdyimme koiranäyttelyyn. Illaksi jäimme tuttuun koiraystävälliseen hotelliin, Ibikseen. Koira maksaa 15€ yö eli ei ihan ilmaista, mutta ihan loistava paikka yhdeksi yöksi.

Bolon kanssa ihalemassa Sevillaa ❤

Illalla teimme Bolon kanssa turistiretken Sevillan keskustaan. Se on mun lempikaupunki tässä lähellä, joten tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä. Hyvä oli muutenkin kävellä, koska edessä oli kaksi päivää autossa. Illalla päätin syödä hotellilla ja Bolo sai ensimmäistä kertaa elemässään viettää hetken yksin. Ja niin hienosti hän odottikin huoneessa.

Hieman jo väsynyt turstikoirana olemiseen

Turistit

Aamulla loistavan aamiaisen jälkeen starttasimme kohti Salamancaa. Edessä oli neljän tunnin matka. Ajoin läpi Extremaduran itsehallintoalueen läpi. Siis aliarvostettu osa Espanjassa. Niin kauniit maisemat, että neljä tuntia hurahti niitä ihaillessa. Vihreää ja vuoristoista. Sinne pitää palata! Selvisimme reissusta yhdellä pysähdyksellä.

Salamancassa söimme lounaan ja pakkasimme Bolon sedän Ghostin ja omistajan Jorgen kyytiin. Lähdimme ajamaan kohti kylää nimeltä Villasantea, Burgosin maakunnassa. Siellä asui Rosa miehensä ja kolmen kultaisennoutajan kanssa. Matkalla navigattori vei meidät keskelle ei mitään, johonkin kylään, josta ei vieläkään mitään tietoa mikä se oli. Siellä näimme ihan vierestä juuri syttyneet metsäpalon. Uudestaan navigaattori hakemaan reitti ja saavuimme perille pilkkopimeällä, yhdeksän aikaan illalla. Jätimme koirat puutarhaan ja lähdimme oluelle. Sen olimme ansainneet.

Meidän ollessa olusilla, näimme valvontakamerasta, että pojilla kaikki hyvin

Hyvin nukutun yön jälkeen starttasimme rankkaan päivään. Meidän piti selvitä Burgosista Pohjois-Ranskaan seuraavaksi yöksi. Ajoimme neljän tunnin vuoroissa eli jokaiselle tuli yksi vuoro. Taisimme pysähtyä pari kertaa tuon lisäksi. Olimme liikkeellä mun autolla, joten suuri tankki auttoi pääsemään pitkälle. Lounaaksi söimme eväsleipiä ja kävimme ostamassa hieman lisää kaupasta. Koirat pääsivät jaloittelemaan. Koiraherrat matkustivat sulassa sovussa ❤

Bolon kanssa pienellä aamukävelyllä Villasantessa ennen pitkää ajopäivää. Auton ikkunat olivat muuten jäässä.

Pohjoisessa on ihan erilainen rakennustyyli kuin etelässä

Kivitalot ❤

 

 

Olimme perillä yhdentoista aikaan illalla. Söimme ja painuimme pehkuihin. Seuraavana aamuna oli vuorossa lauttamatka. Olimme yötä lähellä satamaa ihan kamalassa murjussa. Mutta olimme lähellä satamaa, mikä oli ihan hieno juttu aamulla. Aloimme lauttaa ja söimme aamiaisen, croisantit, lautassa. Lauttamatka kesti 1,5 tuntia ja kiittelin, että olin tajunnut ottaa matkapahoinvoitilääkkeen. Ei nyt mitään pahaa ollut, mutta itse en pysty lukemaan edes tekstiviestiä autossa…

Englanti toivotti meidät tervetulleeksi. Meillä oli uskomaton tuuri kelien kanssa, satoi vain hieman Ranskassa lähtöaamuna ja meidän poistuessa Englannista.

Sitten alkoi mun suoritus – ajaminen ensimmäistä kertaa Englannissa. Väärällä puolella! Alkumatka rauhallisessa liikenteessä meni ihan kivasti ja moottoritiellä oli helppo pysyä vasemmalla. Tavallisetkin risteykset menee supertarkkana ollessa, mutta liikenneympyröissä alitajunta meinaa väkisin tehdä tenkkapoon. Liikenneympyrään meno oli vielä ok, tai ei siis ok, karseaa, mutta siitä selviää, kun muistaa katsoa oikealle. Blondin oli puhuttava ääneen, että mira a la derecha, mira a la derecha (katso oikealle, katso oikealle). Mutta se poistuminen. Nenän edestä kaartaa tie ja ympyrästä pitää poistua. Postuminen siis vasemmalle, mutta kun alitajunta sanoo, että oikealle. Se vaati sellaista ponnistelua, että huh. Englannissa onneksi liikenneympyrät ovat selkeitä (tosin tämä pitää tietää etukäteen): vasempi kaista, jos lähtee pois ensimmäisestä ulosmenosta, keskimmäinen kaista, jos toisesta ja oikeanpuoleinen, jos kolmannesta. Hyvin selkeää. Autoon ei tullut yhtään ylimääräistä naarmua. Yksi kiljahdus pääsi liikenneympyrään menossa, kun paluumatkalla istuin pelkääjän puolella enkä lukenut ohjaajan mieltä, että hän tietää, että oikealla on rekka. Minä unohdin…

Vasemmalla, vasemmalla – paitsi tässä juuri rekan ohitus

No, pääsimme perille Birminghamiin viiden aikaan illalla. Asetuimme Ibiks Budget hotelliin. Nyt tiedämme mikä ero on perus-Ibiksellä ja Budgetilla. Budget on pieni, todella pieni. Eli seuraavaksi vain Ibis. Lähdimme kävelemään pienelle kävelyllä koirien kanssa ja näimme kivan näköisen baarin, jossa oli koira sisällä. Kävimme kysymässä saako koirat tulla ja olivat tervetulleita ❤ Juttelimme pitkät pätkä baaritytön kanssa koirista ja tilasimme oluet. Paikka oli niin ihana. Hetken päästä totesin kavereille, että olette huomanneet mitään erikoista. Tyypit katsoivat ympärilleen ja ahaa…jep, tiedämme mitä tarkoitat. Olimme onnistuneet löytämään samaa sukupuolta olevien parien suosikkipaikan 😀 hihittelimme hieman tälle “muille tapahtuvalle” tilanteelle ja naureskelimme ja jatkoimme oluiden nauttimista. Ihan loistopaikka, kannattaa pistäytyä!

Ihana baari, Loft

Illalla Bolo pääsi vielä suihkuun. Siis Budget ei myöskään tarjoa käsisuihkua vaan pelkästään katossa olevan suuttimen. Siinä sitten pese koira Cruftsin näyttelyä varten apuna koiran vesikuppi. Koira tuli pestyä ja föönättua. Odotimme vielä muutamaa ystävää saapuvaksi. Tähän väliin mahtui myös huoneen mutto, koska meidän huoneesta alkoi tippumaan katosta vettä. Ihan kohtuu tiheydellä. Onneksi koira oli pesty tuolla ja saimme raikkaan uuden huoneen 😀

Suihku oli kuin matkailuautossa…

Ystävät saapuivat ja pääsimme nukkumaan yhden aikaan yöllä. Aamulla herätys oli kuudelta ja kamat nopeasti kuntoon ja matka alkoi kohti näyttelypaikkaa. Pääsimme paikalle helposti ja löysimme autopaikan. Olimme selvittäneet reitit hyvin parkkipaikalle asti. Sieltä kävelimme noin 20 minuuttia itse alueelle.

Tämä oli varmaan Bololle parasta antia, nukkua sängyssä joka yö. Jopa sedän kanssa pystyi jakamaan aitiopaikan.

Ensimmäinen tehtävä oli löytää toimisto. Siis Bolon paperit olivat kadonneet postissa ja jouduin hakemaan meidän sisäänpääsyn ensin. Muut odottivat meitä ovella, minä juoksin paperit ja pääsimme vihdoin sisään. Aika fiilis marssia siellä kohti omaa kehää.

Jokaiselle koiralle on varattuna “penkki”, johon on laitettu koiran numero. Eli katalogista etsitään koiran numero ja sen mukaan löytyy penkki. Kultaisia noutajia oli 500 kpl. Sieltä sitten löytyi penkki. Osalla on siellä mukana kevythäkki, jonka saa penkille. Muualle häkkejä ei saa laittaa, jotta väleissa mahtuu myös kävelemään. Meillä ei ollut häkkiä mukana, mutta totesin sen olevan ehdoton. Bolo ei tykännyt penkistä vaikka muuten onkin lungi kaveri eli se joutui olemaan mukanani koko ajan. Narttukehässä oli usemapi juoksuaikainen narttu, joka pisti pikkupojan mieltä sekaisin. Häkki siis huomattavasti parempi ratkaisu.

Bolon penkki

Tällaisia ihania kuvia meistä on napattu ❤

Ihan huippua oli löytää suomalaisia ystäviä, jotka olivat tulleet yleisöksi. Heidän kanssa vietinkin aikaa ja vaihdettiin koirakuulumisia. Lisäksi siellä näki niin paljon tuttuja Englanista, ystävät Ranskasta sekä tietenkin muita Espanjasta. Bolon kasvattajakin oli mukana. Esiintymässä oli myös Bolon veli Ranskasta ja sisko Englannista. Bolo oli luokassa nimeltään Yearling “vuotiset”. Luokassa oli 28 koiraa. Englannissa kehään ei mennä numerojärjestyksessä vaan paikka pitää itse ottaa. Minut oli valmennettu hyvin ja olin kärkyllä paikoille alussa ja pääsin kolmanneksi. Näin ei tarvinnut jännittää omaa suoritustaan liian kauan. Bolo esiintyi hienosti ja liikkui niin mallikkaasti kuin voi. Mitään mainittavaa emme kehästä saavuttaneet. Saimme paljon ihania kuvia ja paljon kontakteja. Kuvista näkyi esittämisvirhe, jota ollaan yritetty korjata. Bolon alaselkä jää helposti käyrälle vaikka selkä suora onkin. Eli se pitää vaan laittaa suoraksi. Valitettavasti sitä ei nää läheltä enkä sitä huomannut korjata. Varmasti rankaissut meidän suoritusta. Mutta sain siihen hyvät vinkit ja korjaamme tulevaisuutta varten. Peilikin on vihdoin hankittu! Mutta mikä fiilis oli juosta kehässä! Päässä kuului vaan “wooooooowwwww”, kun siellä juoksin. Ja mikä tunnelma. Heti kun kehästä päästiin, halusin vaan uudelleen. Vielä hienompi tunne kuin esittää koiraa ryhmä- tai bis-kehässä tavallisessa näyttelyssä. Halutaan uudestaan!

Oikeaoppinen poseeraus

Bolon kaunis pää vihreällä kuuluisalla matolla ❤ 

Kun Bolon setäkin oli selvinnyt osuudestaan, hyvin pian pakkasimme tavarat ja lähdimme kohti satamaa. Keskiyöllä lähtisi jo lautta takasin Ranskaan. Ehdimme hyvin ja pääsimme samaan hotelliin lähelle satamaa, mutta entistä kamalampaan huoneeseen. Nykyimme yön rauhassa ja aamulla kävimme läheisessä kahvilassa syömässä kunnon palat ranskalaista patonkin ja kahvia. Pitkä päivä oli edessä. Tarkoitus oli palata Villasanteen saman päivän aikana. Ja näin teimmekin. Sama rytmi ajaessa ja sen jaksoikin hyvin. Ranskan läpi ajaminen on tylsää, maisemat eivät vaihtu mitenkään eivätkä edes ole kummoiset. Hyvä seura pelasti reissun. Siis naurettiin ja höpötettiin lähes koko matka. Kolmesta hengestä kuitenkin yksi pystyi helposti välillä lepäämään ja olemaan omissa oloissaan.

Ranskan läpiajo

Olimme perillä yhdentoista aikaan illalla ja Rosan anoppi oli tehnyt meille espanjalaista perunamunakasta. NAM! Söimme nopeasti ja painuimme nukkumaan. Ihana oli nukkua hyvässä sängyssä omassa rauhassa, Bolon tuhina vieressä ❤

Aamulla lähdimme reippaasti kohti Salamancaa. Matkaa oli alla neljä tuntia. Näimme vihdoin menomatkalla pimeyden takia. Salamancassa söin lounaan Jorgen perheen kanssa ja jatkoin matkaa. Oli kova hinku päästä kotiin ja lepäämään. Edessä oli 6,5 tuntia ajoa ja perillä tulisin olemaan kymmenen jälkeen eli ihan mahdollinen ajomatka. Jos olisin ollut liian väsynyt Sevillassa, olisin helposti voinut jäädä sinne vielä yöksi. Mutta jaksoin hyvin. Kuuntelin podcasteja ja ihailin taas Extremaduran maisemia. Viimeisessä liittymässä kotiin kääntyessä, poliisi ohjasi eteenpäin, olivat tekemässä jotain pidätystä. Nauroin ääneen, että se oli ainoa haaste matkalla 😀

Lumihuiput

Pikkupoikaa väsytti matka jo niin, että tässäkin asennossa pystyi nukkua

Sitten menikin päiviä toipuessa. En muista milloin olisi ollut niin poikki. Lyhyitä yöunia, huonoa ruokaa ja koko ajan jonkun kanssa yhdessä. Keskiviikkoiltana pakotin itseni kunnon koiralenkille, jonka jälkeen olo oli jo parempi. Ja torstaina tunsin, että energia oli palannut.

Upea reissu, upeita ihmisiä, upeita koiria. Tuolle matkalle haluan uudelleen! Muutamalla yksityiskohdalla muutettuna 🙂

Muutamia kuvamuistoja reissusta löytyy mun instagramista ja Crufts 2019 kohokohdista.

Kuvista kiitos Jaana Järveoja, Alfonso ja Rosa.

Parhaat tuliaisideat

Mitä tuliaisiksi kotiin Espanjasta? Tai mitä tuliaisiksi Espanjassa asuvalle?

Tuliaisia on kiva viedä ja saada, tietenkin. Paras tuliainen on sellainen, jossa on oikeasti ajateltu, mitä kyseinen henkilö haluaa. Tietenkin, ihan kuin lahjoissa. Pakolla hankitun kyllä huomaa.

Itsellä melkein kaikki liittyy ruokaan. Kaikki syö jotain ja turhaa tilpehööriä ei oikein kukaan enää halua. Kun menen Suomeen kassista löytyy tuliaisina:

Kahvia, moni tykkään täällä Mezcla, joka tarkoittaa sekoitusta. Täällä myydään mezclaa, johon on sekoitettu normaalia kahvipapua sekä ylipaahdettua “torrefacto” papua. Tämä paputyyppi tekee juuri espanjalaisesta kahvista sen, miksi siitä tykätään. Ja jos tykkää tummasta paahdosta, niin täältä sitä löytyy.

Oliiviöljyä. No tietenkin. Täällähän sitä “kasvaa”. Itse suosin vahvoja ja väriltään aika vihreitä. Siis nautiskeluun vaikka salaatissa, ruoan päällä tai leivän dippaukseen.

Fuet-makkara. Tähän itseasiassa tutustutti suomalainen ystäväni, joka oli kylässä luonani. Tämä on ohut, lämpimässä säilyvä napostelumakkara. Sen tunnistaa ohuesta, noin 30 senttisestä muodosta, jossa on ohut valkoinen homehuntu. Nam! Valitse hyllystä se pehmein, silloin se on tuore.

Juusto, niitäkin saa kätevästi vietyä varsinkin talvisaikaan, kun ei ole kuuma. Lämpimästä myydäänkin monia juustoja ja juusto ei ihan pientä lämpöä edes pelästy.

Viini, mutta jotain erikoista. Itse veisin Gonzaless Buass:in Pedro Ximénez Nectaria, tummaa makeaa jälkkäri sherryä Jerezisstä

Olen vienyt myös pieniä sisustusjuttuja niille ystäville, jonka kodissa ole yöpynyt. Hyvä vaihtoehto on ZocoHome. Suomalaisten omistama sisustusliike, jolta löytyy kivijalkaliike Mijaksesta.

Eli aika perusjuttuja, mutta kun valitsee huolella, on saajakin tyytyväinen.

Alussa joitain ruokatarvikkeita ei osannut löytää kaupoista, mutta nyt vuosien varrella, selkeä tarve Suomesta on vähentynyt. Nykyään osaa jo löytää tarvikkeita tai korvata ne jollain muulla.

Itselle parhaiten sopivimmat tuliaiset ovat naistenlehdet, ruisleipä, salmiakki, lakritsijutut. Kuitenkin, jos itse veisin tuliaisia ulkomaille, kysyisin tarkkaan mitä haluaa. Käsityölehti ruoanlaittajalle ei välttämättä ole se paras vaihtoehto tai väärä ruisleipämerkki. Kun kerran tuo, niin kannattaa varmistaa. Eikä myöskään tuliaisilla tarvitse liioitella. Ei tarvitse 5 pussia salmiakkia vaan ihan yksi pussi riittää. Täällä kyllä saa niitäkin ihan helposti, eli tuliainen on kuitenkin tuliainen, ei niinkään varastojen täydennystä. Parhaimpia tuliaisia on myös olleet oikein valitut kirjat.

Itse sitten voi varastoja täydentää enemmänkin. Itse raahaan juuri leipää, koska pääsen ne itse hyvin valitsemaan. Tuon välillä kuivahiivaa ja kaardemummaa. Kaardemummaa täällä ei paikallisesti juuri käytetä. Ja kuivahiivat ovat sen verran erikoisia, että vielä olen tyytynyt suomalaiseen. Toki Suomi-kaupasta saa tuplahinnallakin. Lisäksi käyn aina ruokakaupassa terveystuotehyllyillä tutkimassa juttuja. Viimeksi toin viherjauhetta smoothieita varten.

 

Espanjalainen logiikka ja miten se syntyy

Onko sitä vai ei?

Miksi ihmeessä täällä välillä tuntuu, että espanjalainen ja suomalainen on todella kaukana toimistaan. Mutta mistä se johtuu? Tuntuu, että pikkuhiljaa alan ymmärtää miksi.

Espanjalainen logiikka on vähän niin, ettei sitä ole. Uskon, että kaikki johtaa koulunpenkille.

Täällä olen ymmärtänyt suomalaisen koulujärjestelmän hyvyyden. Ja kyllähän sen kaikki jopa täällä tietää ja tunnustaa. Olen pistänyt merkille, että espanjalainen pänttää paljon ulkoa. Kielten opiskelussa opetellaan lauseita ulkoa, ei opetella ymmärtämään, miksi jotain tehdään. Muissa oppiaineissa aika sama: päntätään. Opiskellaan koetta varten, ei oppimista varten.

Juttelin joku aika sitten suomalaisen parikymppisen naisen kanssa, joka opiskeli Málagan yliopistossa psykologiaa. Kolmen vuoden aikana kokeet olivat monivalintatehtäviä. Kokeeseen siis opiskeltiin vain pänttäämällä ulkoa tietoa. Hän kommentoi, ettei muista enää mitään. Ainostaan lopputyössä piti ajatella itse. Tällä hetkellä hän opiskelee suomalaiseen yliopistoon etänä ja sanoi, että alussa oli vaikea opiskella, koska pitää itse ajatella ja pohtia. Nyt kokeisiin pitää kirjoittaa omia ajatuksiaan ja se oli alussa vaikeaa hänelle.

Yksi espanjalainen kauppatieteiden opettaja valitti, kun oppilaita ei kiinnosta. Oppilaat olivat nuoria eikä juuri siinä ryhmässä opiskelu oikein kiinnostanut. Mietin, että mitäs jos niitä voisi opettaa sen kautta, mikä niitä voisi kiinnostaa. Opettaa kauppatieteitä esim. kahvilan pitämisen kautta, helppo ymmärtää esimerkkinä. Hän kuunteli silmät pyöreinä, että mitä voisikaan tehdä.

Uskon vahvasti, että meidän suomalaiset opetetaan ajattelemaan omilla aivoilla. Yhdistämään tietoja kokonaisuuksiksi ja miettimään luovasti. Kiitos siitä meidän koulujärjestelmälle ja monelle opelle, joka jaksaa miettiä, miten oppisimme parhaiten.

Takaisin tähän logiikkaan, jonka uskon syntyvän, kun mietitään, miten järkevästi asioita hoitaisi.

Tässä hyvä esimerkki espanjalaisesta logiikasta, jota en ole tähän päivään mennessä ratkaissut. Kyseessä on kalenteri, johon siivooja merkitsee, milloin on käynyt siivoamassa meidän rappukäytävän. Käyvät siis kerran viikossa. Kerro, jos keksit, miten tuota luetaan.

Suomitalvi 2019

Neljään vuoteen en ollut käynyt talvessa, mutta kun lentohinnat olivat erinomaiset, ajattelin piipahtaa pikavisiitillä ihan vaan moikkaamassa äitiä.

Viime elokuun reissu oli raskas, kun taisin 12 yöstä 8 viettää aina eri paikassa. Aina sitä vaan mietti, mihin seuraavaksi. Eli koko ajan vähän tuli hännän alla mihinkään keskittymättä. Sitä on vaikea ehkä ymmärtää, mutta se käy raskaaksi. Ehkä on vaikea ymmärtää, jos ei ole asunut ulkomailla, minkälaista “lomaa” se kotimaassa käyminen on. Elokuun reissun jälkeen päätin yrittää useimmin käymistä ja yhteen paikkaan keskittymistä. Tuohon “useimmin käymistä” tietenkin vaikuttaa aina rahatilanne vs. lentolippujen hinnat.

Mutta siis tämä talvi. Olipahan kylmä. Kunnon talvi. Ei sitä enää muistanut miltä -22 astetta tuntuu naamassa. Se sattuu. Lunta oli äitini luona Puumalassa lähes polveen asti.

Onhan se kaunista.

Mutta edelleen en siitä tykkää. En yhtään. Ikkunan läpi talvea on hieno ihailla ja yrittää ottaa hienoja kuvia.

Pahinta oli lumisade. Yhtenä päivänä pakkanen nousi -7 asteeseen ja satoi lunta. Lähdimme autolla liikenteeseen. Viiden minuutin pysähdyksen aikana ei lämmennyt auto täytyi putsata uudelleen lumesta. Onnistuin liukastumaan lumen alle piiloutuneeseen jäähän ja päädyin takapuolelleni. Siinä vaiheessa taas kirosin koko talven. Olen aina vihannut sitä, kun lunta menee hihaan tai takin alle. YÖK. Ihmettelin, miten pitkään sitä olinkaan kestänyt: kylmällä autolla juna-asemalle, iltapäivällä töistä etsimään kylmä ja luminen auto ja taas kylmänä kotiin.

 

 

 

Puut ja metsätiet olivat kauniita, ja pastellitaivas.

Tarinasta voi jo päätellä, että vietin loman aika pitkälti sisätiloissa. Siellä lämpö on tasainen reilut 20 astetta. Nautiskelin sitten siitä ja katselin järvelle maisemia.

Kotiinpaluu tuntui 40 asteen lämpötilaerolta, kun täällä oli upea tammikuuksi lämmin +20 asteen keli vastassa. Taas tiesi, että on tehnyt oikean päätösen ❤

Paluu 80-luvulle

Tämä postaus sopii hyvin edelliseen postauksen perään. Vierailin Espanjan kennel klubin tiloissa ja samalla tein matkan aikakoneella 80-luvulle. Kuvaa en siellä kehdannut ottaa.

Kennel klubin päämaja sijaitsee Madridissa, mutta Málagassa on yksi toimipiste. Siellä on siis käytävä henkilökohtaisesti, jos haluaa rekisteröidä koiransa omiin nimiinsä.

Suomessa kasvattaja hoitaa rekisteröimisen, mutta täällä se on uuden omistajan tehtävä, jos näin haluaa tehdä. Kotikoirilla ei ole merkitystä. Kasvattaja hoitaa koiralle sirun ja siruun kirjataan uusi omistaja. Eli kennel klubin papereilla ei sinänsä ole väliä. Näyttelyissä käyvien on hyvä muuttaa, koska näyttelyyn rekisteröityessä voi olla ongelma, jos koira ei ole omissa nimissä. Jotkut ilmoittautumisjärjestelmät ovat yhteydessä kennel klubin järjestelmään eikä näin löydä oikeaa omistajaa, jos muutosta ei ole tehty. Yhden koiran rekisteröinti maksaa reilu 40 euroa.

Menimme siis Málagaan. Astuimme toimistoon, joka sijaitse kerrostalossa. Kalusteet olivat suoraan 70 – 80-luvulta. Siellä oli odotushuone ja kaksi muuta huonetta. Toisessa huoneessa istui nainen, joka poltti tupakkaa ikkuna auki (siis täysin laitonta myös Espanjassa), hänellä oli edessään noin 20 sentin pino papereita, joita hän pläräsi. Huoneessa ei ollut lainkaan tietokonetta. Hän oli paikan pomo.

Toisessa huoneessa, johon menin asioimaan, oli nainen tietokoneen kanssa. Sinne hän syötti käsin, yhden sormen taktiikalla koirien tiedot. Tietokone oli ns. DOS-järjestelmä, jossa tausta on musta ja kirjaimet vihreitä. Jos teki virheen, piti aloittaa uudelleen.

En voinut uskoa näkemääni. Jo pelkästään se, että pitää mennä paikan päälle tekemään asia on jo jostain niin kaukaa, etten enää tajua 😀

Jos roskaaminen ja se ajatusmaailma on vielä kaukana, on digimaailma ihan samoissa kantimissa. Valitettavasti täällä kennel klubeja vetään suurin piirtein “dinosaurusmiehet” (ihan paikallisten sanomana), joten muutos on todella vaikea. Siinäkin yksi asia, mille pitäisi vaan tehdä jotain.

 

Kuva nyt vaan on Málagan satamasta

Mikä ärsyttää eniten

Siis jokaisessa maassa on hyvät ja huonot puolet. Tällä hetkellä täällä on yksi asia, joka saa minut oikeasti raivon valtaan. Pirun jälkeen jääneet tyypit roskaamisen kanssa! Jatkuvasti puhutaan, miten meret ovat täynnä muovia ja maailma hukkuu shaisseen ja nämä vaan jatkavat sotkemista. Miten ihmeessä näin ison maan kansalaiset saisi käännettyä? Elävät, kuten monissa muissa maissa 70-luvulla.

Ja uskon, että tällä ”kansainvälisellä” alueella tilanne on vielä parempi kuin muualla. Yhdet naapurini muuttivat paikallisempaan kaupunkiin Málagan toiselle puolelle, hieman huonommalle alueelle ja siellä lapsetkin heittävät kaikki roskat kadulle. Katuja sitten pestään päivittäin.

Täällä minä kärsin oman vakkariaamu-ulkoilupaikan sotkemisesta. Paikka on näköalatasanne, jossa jengi käy katselemassa merta. Sinne sitten jätetään mäkkäripaperit, olutpullot, limsatölkit, servetit yms. Kesällä totesin, että siivoan paikan, koska tuntui, että mitä enemmän roskaa on sitä enemmän sinne roskia heitetään. Asia toimi, eikä roskaa tullut niin paljoa. Nyt taas sinne on jätetty kokonaisia roskapusseja. En ymmärrä, isot yleiset roskikset ovat 200 m päässä. Kumpaankin paikkaan on jonkun tultava autolla.

Samalla kukkulalla käy harmaa auto. Auton jälkeen kummankin etuikkunan heittoetäisyydellä on käytettyjä nenäliinoja. Ja kortsuja. Siis käyvät siellä säännöllisesti. Minä sitten keräsin ja siivosin näitä noin 15 nenäliinaan koirankakkapussien avulla. Sitten päätin, että kun heidät näen, käyn hieman opettamassa luonnonsuojelua. Näin kävi, he olivat siellä. Kävelin auton viereen ja toimitus oli tehty. Espanjaksi heille kerroin, että pidän heidän maastaan ja he sotkevat ja minä siivoan. Väitti, että ei ole ennen ollut he. Urpo. Ja nämä olivat noin 6-kymppinen ”pariskunta”. Itseasiassa, sama auto tuli vastaan kyllä toinen rouva kyydissä. Ja muutaman kerran auton siellä nähdessäni, ei roskia enää ole ollut. Onko se sitten vaan käännettävä muutama miljoona ihmistä yksi kerrallaan.

Tämä siis saa haluamaan maalle, pois missä asuu muita ihmisiä. Itse vaihdoin nyt aamulenkin toiseen paikkaan, en jaksa joka aamu ärsyyntyä asiasta, jolle en selvästikään mitään voi.

Ehkä täällä parin kymmenen vuoden kuluttua aletaan tajuamaan, että hukkuvat roskaan.