Talonvaltaajat

Täällä on vietetty monestakin syystä hyvin tapahtumarikkaita viikkoja ja tämä ei ole yksi pienin tarina. Meinasin otsikoida jutun ensin “Don´t tell mama”, ihan sen vuoksi, että sen verran jännät paikat olivat, ettei kaukana olevia ihmisiä halua huolestuttaa turhaan.

Kaksi viikkoa sitten naapureiden kanssa rupateltiin niitä näitä ja ihmeteltiin siinä samassa, että viereisen talon alakerran päätyasunnon ikkuna on auki. Erikoista siksi, että pankki oli muutama päivä sitten laittanut sen myyntiin. Mitään liikettä siellä ei ollut näkynyt. Päätimme sulkea ikkunan.

Tästä menikin sitten pari päivää ja alkoi tapahtua. Myynti-ilmoitus hävisi ikkunasta ja ihmisiä käveli sisään. Ainoa muuttokuorma oli TV. Asuntoon muutti perhe ja mummokin oli välillä paikalla. Päivän sisällä he olivat kyselleet pihan sisääntulon koodia tai mahdollisesti avainta. Naapuri oli onneksi reagoinut kieltävästi ja aloimme toimia. Ilmoitimme talon hallintoon, että täällä on mahdollisesti valtaajat paikalla.

Täällä on sellainen laki, joka suojaa asukkeja. Varsinkin, jos heillä on pieniä lapsia. Valtaajilla on aina vauva mukana. He tuntevat lain paremmin kuin taskunsa. Heillä on myös väärennetty vuokrasopimus. He valtaavat usemmiten pankin omistamia asuntoja ja muuten pidempään tyhjänä olleita, jotta reagointi tapahtuu hitaasti. Jos he ehtivät vaihtaa lukot, heitä ei saa asunnosta ulos. Heillä on avaimet ja vuokrasopimus. Omistajan pitää haastaa oikeuteen, jonka jälkeen heidät vasta voidaan ohjata ulos asunnosta.

Muutamassa päivässä saatiin varmuus, että kyseessä on valtaajat. Periaatteessa mitään ei ole tehtävissä ennen oikeudenkäyntiä. Tässä tapauksessa se saatiin syyskuulle. Ei auta, vaikka valokuvat murtautumisesta on: myynti-ilmoituksen ollessa, ikkunassa ei ollut murtojälkiä. Kun ilmoitus hävisi, ikkunaan ilmaantui murtojäljet. Ei riitä todisteeksi. Kyseessä on siis kuukausien odotus ja samalla hätä, koska nämä ihmiset saattavat aiheuttaa muutakin haittaa ympäristössä, koska eivät välitä mitään muista ihmisistä ja heidän omaisuudestaan. Tai ehkä jopa liikaa muiden omaisuudesta…

Viime maanantaina tulin kotiin puolen yön jälkeen. Ihmettelin, että johan on siellä terassilla väkeä enemmän ja meteliä vauvan itkuun asti. Ensimmäistä kertaa laitoin varashälyttimen yöksi päälle. Nukuin kuin tukki ja heti aamulla oli muutama viesti naapureilta, että täällä oli vietetty mielenkiintoinen yö. Guardia Civil sekä Policia Nacional olivat olleet paikalla pari tuntia. Sielä oli huudettu “1-2-3, jos et tule ulos, me tullaan sisään”, “kaikki lattialle makaamaan nyt” yms. suoraan elokuvissa tapahtuvia vuorosanoja.

Joku oli alkanut haastaa heidän kanssaan riittää ja valtaajat olivat päättäneet poliisin saapuessa valehdella, että heidän kanssaan riidan aloittaneella on ase. Siitähän se riemu sitten oli revennyt. Tuloksena kaikki pihalle.

Taloyhtiö reagoi nopeasti ja vaihdatti lukot kiireisenä heti seuraavana aamuna. Me olimme naapureiden kanssa vahtimassa, etteivät valtaajat tule takaisin. Tässä hässäkässä löysimme pihalta valtaajien koiran. Veimme sen koirien turvakotiin tähän lähelle. Palatessamme jäimme juoruamaan naapureiden kanssa pihalle, kunnes näimme, että kaksi autollista valtaajia tulee takaisin. Tietenkin vauva kainalossa.

Juoksimme kaikki kotiimme ja ovat kiinni. Ja soitimme poliisille. Oman puheluni aikana, yksi ehti hypätä aidan yli pihalle ja laski muut sisään. Sen jälkeen he tulivat asunnolle ja huomasivat lukkojen vaihtuneen. He alkoivat murtautua ikkunasta, mutta poliisi onneksi ilmaantui kiireellä paikalle ja pysäytti homman. Policia Local oli ensimmäinen ja he voivat periaatteessa vaan pysäyttää ja rauhoittaa tilanteen ja kysellä henkkareita. Paikalle tuli muutama minuutti myöhemmin Guardia Civil ja sitten alkoihin taas tapahtua. Huutoa, itkua ja tappelua. Siivoojamme sai lyönnin kasvoihinsa. Guardia Civil kävi kysymässä minulta, mitä tiedän koirasta. Sanoin, että koira löytyi pihalta ja on viety turvaan. Poliisi oli tytyyväinen: heillä ei ollut mitään syytä avata asunnon ovea. Sen verran fiksuja valtaajat, että jättivät yöllä “syyn” päästä asuntoon. Lopulta valtaajat ohjattiin ulos. Kaiken tämän jälkeen asunnosta on tullut “no zone” eli kukaan, edes omistaja ei saa mennä sisään ennen oikeudenkäyntiä. Eli jos valtaajat nyt tulisivat takaisin, he heitettäisiin saman tien ulos.

Meillä kävi hyvä tuuri. Täällä oli monta naapuria paikalla, kun he yrittivät takasin. Tietävät, että heidän tekemisiään vahditaan. En usko, että näin viikon jälkeen enää yrittävät.

Meillä kävi myös hyvä tuuri siinä, että joku alkoi heidän kanssaan riidellä. Hän olisi helposti voinut päästä hengestään, mutta hänen aloituksestaan, porukka joutui pihalle.

Täällä homma on vähän oman käden oikeudessa, koska juridinen prosessi on niin pitkä. Tosin, sitä ei kyllä voi suositella kenellekään. Jengi ei nimittäin ole sitä ihan turvallisinta ja kilteintä porukkaa. Myös ilman meitä kytiksessä olleita naapureita, meillä olisi edelleen epätoivotut naapurit paikalla.

Täytyy sanoa, että oli kyllä hurjat pari päivää. Olin erittäin tyytyväinen omasta varashälyttimestä, ettei tänne kukaan tule sisälle, kun en sitä halua. Laukeava hälytin on nimittäin sellainen, joka lauetessaan syyllistää jo sisään tulijan ja “merkitsee” hänet ettei hänen kuulu olla asunnossa. Tällaisessa tapauksessa, heidät on mahdollista heittää ulos.

Enpä ole ennen naapureille lähettänyt viestiä, kun lähden koirien kanssa ulos: “lähden nyt ulos, laittakaa viestiä, jos ei ole turvallista tulla kotiin”. No, onneksi tuo oli yhtenä päivänä eikä täällä nyt mitenkään ole vaarallista liikkua 🙂 Tuo nyt oli sen vuoksi, jos samaan aikaan olisivat portilla haluamassa sisään. Ihan samalla tavalla täällä ilman pelkoa kulkee kuin aiemmin. Tämä vaan kertoo siitä, että maailmassa tapahtuu asioita ja pitää pitää silmänsä auki.

Ps. heh, vihdoin tapahtuu jotain uutta, josta on kirjoitettavaa 😀

Kuva La Cala de Mijaksesta lähellä olevalta kukkulalta

Advertisements

Crufts 2019

Alkuvuoden tärkein tapahtuma on varmasti ollut Crufts. Ja mikä se on? Se on maailman suurin koiranäyttely. Se järjestetään kerran vuodessa ja sinne täytyy karsiutua eli pelkkä ilmoittautuminen ei riitä. Tämä tarkoittaa voittaja-tittelin hankkimista eli olemalla ko. näyttelun paras narttu tai uros. Suomessa vuoden 2020 karsiutuminen pitää suorittaa Voittaja näyttelyssä ja Espanjassa lokakuussa olevassa Madridin näyttelyssä. Lisäksi täällä pystyy karsiutumaan Gibraltarilla, mikä antaa yhden tilaisuuden lisää. Brittien omat koirille taas on omat sääntönsä, koska kyseessä on heidän näyttelynsä. Bolo onnistui saamaan oikeuden Cruftsiin Gibraltarin näyttelyssä olemalla Juniori voittaja ja oikeus oli vaan vuodelle 2019.

Eli sitten mentiin! Ikinä sitä tiedä, tuleeko toista mahdollisuutta. Varsinkaan kun ei tiedä, mitä tuo saarivaltion sekoilu tuo eteen sinne koiran kanssa matkustavalle. Sen on sitten ensi vuoden murhe, toivottavasti 🙂

Tänä vuonna aika moni espanjalainen jätti lähtemättä matkaan syystä ja toisesta. Osa lähti matkaan ilman koiria. Eli minä sitten etsin matkatoverit sieltä sun täältä. Ensimmäinen kontakti oli Bolon sedän omistaja, joka asuu Salamancassa. Tapasimme juurikin Gibraltarilla, jossa vietettiin pitkä päivä yhdessä. Me lähdimme sitten suunnittelemaan reissua.

Ilmoittautuminen piti tehdä tammikuussa. Se oli pienempi summa kuin osasin kuvitella. Taisi olla 30-40 puntaa. Tämän lisäksi jo aiemmin piti rekisteröidä koira Englannin kennel clubin rekisteriin ja tämä piti tehdä jo viime vuoden puolella. Tästä maksu oli myös saman verran.

Suunnitelmat tehtiin ja saimme vielä yhden mukaan jakamaan kustannuksia ja ajokilometrejä. Englantiin ei pysty lentämään suoraan. Sinne ei koira pääse lentämään “matkatavarana” vaan se pitää viedä rahtina. Eli kamala härdelli ja yksi suunta on usemapi sata euroa. Eli se ei onnistu. Toinen vaihtoehto olisi lentää Brusseliin, vuokrata sieltä auto ja ajaa loppumatka. Tämä on ehkä halvin ratkaisu, mutta kova säätö mm. lentoboksien kanssa. Me siis valitsimme ajamisen ja teimme sen mahdollisimman matalalla budjetilla.

Näyttely oli torstaina 7.3. ja me Bolon kanssa starttasimme matkaan jo sunnuntaina. Aamulla ajoimme kohti Sevillaa, jossa pysähdyimme koiranäyttelyyn. Illaksi jäimme tuttuun koiraystävälliseen hotelliin, Ibikseen. Koira maksaa 15€ yö eli ei ihan ilmaista, mutta ihan loistava paikka yhdeksi yöksi.

Bolon kanssa ihalemassa Sevillaa ❤

Illalla teimme Bolon kanssa turistiretken Sevillan keskustaan. Se on mun lempikaupunki tässä lähellä, joten tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä. Hyvä oli muutenkin kävellä, koska edessä oli kaksi päivää autossa. Illalla päätin syödä hotellilla ja Bolo sai ensimmäistä kertaa elemässään viettää hetken yksin. Ja niin hienosti hän odottikin huoneessa.

Hieman jo väsynyt turstikoirana olemiseen

Turistit

Aamulla loistavan aamiaisen jälkeen starttasimme kohti Salamancaa. Edessä oli neljän tunnin matka. Ajoin läpi Extremaduran itsehallintoalueen läpi. Siis aliarvostettu osa Espanjassa. Niin kauniit maisemat, että neljä tuntia hurahti niitä ihaillessa. Vihreää ja vuoristoista. Sinne pitää palata! Selvisimme reissusta yhdellä pysähdyksellä.

Salamancassa söimme lounaan ja pakkasimme Bolon sedän Ghostin ja omistajan Jorgen kyytiin. Lähdimme ajamaan kohti kylää nimeltä Villasantea, Burgosin maakunnassa. Siellä asui Rosa miehensä ja kolmen kultaisennoutajan kanssa. Matkalla navigattori vei meidät keskelle ei mitään, johonkin kylään, josta ei vieläkään mitään tietoa mikä se oli. Siellä näimme ihan vierestä juuri syttyneet metsäpalon. Uudestaan navigaattori hakemaan reitti ja saavuimme perille pilkkopimeällä, yhdeksän aikaan illalla. Jätimme koirat puutarhaan ja lähdimme oluelle. Sen olimme ansainneet.

Meidän ollessa olusilla, näimme valvontakamerasta, että pojilla kaikki hyvin

Hyvin nukutun yön jälkeen starttasimme rankkaan päivään. Meidän piti selvitä Burgosista Pohjois-Ranskaan seuraavaksi yöksi. Ajoimme neljän tunnin vuoroissa eli jokaiselle tuli yksi vuoro. Taisimme pysähtyä pari kertaa tuon lisäksi. Olimme liikkeellä mun autolla, joten suuri tankki auttoi pääsemään pitkälle. Lounaaksi söimme eväsleipiä ja kävimme ostamassa hieman lisää kaupasta. Koirat pääsivät jaloittelemaan. Koiraherrat matkustivat sulassa sovussa ❤

Bolon kanssa pienellä aamukävelyllä Villasantessa ennen pitkää ajopäivää. Auton ikkunat olivat muuten jäässä.

Pohjoisessa on ihan erilainen rakennustyyli kuin etelässä

Kivitalot ❤

 

 

Olimme perillä yhdentoista aikaan illalla. Söimme ja painuimme pehkuihin. Seuraavana aamuna oli vuorossa lauttamatka. Olimme yötä lähellä satamaa ihan kamalassa murjussa. Mutta olimme lähellä satamaa, mikä oli ihan hieno juttu aamulla. Aloimme lauttaa ja söimme aamiaisen, croisantit, lautassa. Lauttamatka kesti 1,5 tuntia ja kiittelin, että olin tajunnut ottaa matkapahoinvoitilääkkeen. Ei nyt mitään pahaa ollut, mutta itse en pysty lukemaan edes tekstiviestiä autossa…

Englanti toivotti meidät tervetulleeksi. Meillä oli uskomaton tuuri kelien kanssa, satoi vain hieman Ranskassa lähtöaamuna ja meidän poistuessa Englannista.

Sitten alkoi mun suoritus – ajaminen ensimmäistä kertaa Englannissa. Väärällä puolella! Alkumatka rauhallisessa liikenteessä meni ihan kivasti ja moottoritiellä oli helppo pysyä vasemmalla. Tavallisetkin risteykset menee supertarkkana ollessa, mutta liikenneympyröissä alitajunta meinaa väkisin tehdä tenkkapoon. Liikenneympyrään meno oli vielä ok, tai ei siis ok, karseaa, mutta siitä selviää, kun muistaa katsoa oikealle. Blondin oli puhuttava ääneen, että mira a la derecha, mira a la derecha (katso oikealle, katso oikealle). Mutta se poistuminen. Nenän edestä kaartaa tie ja ympyrästä pitää poistua. Postuminen siis vasemmalle, mutta kun alitajunta sanoo, että oikealle. Se vaati sellaista ponnistelua, että huh. Englannissa onneksi liikenneympyrät ovat selkeitä (tosin tämä pitää tietää etukäteen): vasempi kaista, jos lähtee pois ensimmäisestä ulosmenosta, keskimmäinen kaista, jos toisesta ja oikeanpuoleinen, jos kolmannesta. Hyvin selkeää. Autoon ei tullut yhtään ylimääräistä naarmua. Yksi kiljahdus pääsi liikenneympyrään menossa, kun paluumatkalla istuin pelkääjän puolella enkä lukenut ohjaajan mieltä, että hän tietää, että oikealla on rekka. Minä unohdin…

Vasemmalla, vasemmalla – paitsi tässä juuri rekan ohitus

No, pääsimme perille Birminghamiin viiden aikaan illalla. Asetuimme Ibiks Budget hotelliin. Nyt tiedämme mikä ero on perus-Ibiksellä ja Budgetilla. Budget on pieni, todella pieni. Eli seuraavaksi vain Ibis. Lähdimme kävelemään pienelle kävelyllä koirien kanssa ja näimme kivan näköisen baarin, jossa oli koira sisällä. Kävimme kysymässä saako koirat tulla ja olivat tervetulleita ❤ Juttelimme pitkät pätkä baaritytön kanssa koirista ja tilasimme oluet. Paikka oli niin ihana. Hetken päästä totesin kavereille, että olette huomanneet mitään erikoista. Tyypit katsoivat ympärilleen ja ahaa…jep, tiedämme mitä tarkoitat. Olimme onnistuneet löytämään samaa sukupuolta olevien parien suosikkipaikan 😀 hihittelimme hieman tälle “muille tapahtuvalle” tilanteelle ja naureskelimme ja jatkoimme oluiden nauttimista. Ihan loistopaikka, kannattaa pistäytyä!

Ihana baari, Loft

Illalla Bolo pääsi vielä suihkuun. Siis Budget ei myöskään tarjoa käsisuihkua vaan pelkästään katossa olevan suuttimen. Siinä sitten pese koira Cruftsin näyttelyä varten apuna koiran vesikuppi. Koira tuli pestyä ja föönättua. Odotimme vielä muutamaa ystävää saapuvaksi. Tähän väliin mahtui myös huoneen mutto, koska meidän huoneesta alkoi tippumaan katosta vettä. Ihan kohtuu tiheydellä. Onneksi koira oli pesty tuolla ja saimme raikkaan uuden huoneen 😀

Suihku oli kuin matkailuautossa…

Ystävät saapuivat ja pääsimme nukkumaan yhden aikaan yöllä. Aamulla herätys oli kuudelta ja kamat nopeasti kuntoon ja matka alkoi kohti näyttelypaikkaa. Pääsimme paikalle helposti ja löysimme autopaikan. Olimme selvittäneet reitit hyvin parkkipaikalle asti. Sieltä kävelimme noin 20 minuuttia itse alueelle.

Tämä oli varmaan Bololle parasta antia, nukkua sängyssä joka yö. Jopa sedän kanssa pystyi jakamaan aitiopaikan.

Ensimmäinen tehtävä oli löytää toimisto. Siis Bolon paperit olivat kadonneet postissa ja jouduin hakemaan meidän sisäänpääsyn ensin. Muut odottivat meitä ovella, minä juoksin paperit ja pääsimme vihdoin sisään. Aika fiilis marssia siellä kohti omaa kehää.

Jokaiselle koiralle on varattuna “penkki”, johon on laitettu koiran numero. Eli katalogista etsitään koiran numero ja sen mukaan löytyy penkki. Kultaisia noutajia oli 500 kpl. Sieltä sitten löytyi penkki. Osalla on siellä mukana kevythäkki, jonka saa penkille. Muualle häkkejä ei saa laittaa, jotta väleissa mahtuu myös kävelemään. Meillä ei ollut häkkiä mukana, mutta totesin sen olevan ehdoton. Bolo ei tykännyt penkistä vaikka muuten onkin lungi kaveri eli se joutui olemaan mukanani koko ajan. Narttukehässä oli usemapi juoksuaikainen narttu, joka pisti pikkupojan mieltä sekaisin. Häkki siis huomattavasti parempi ratkaisu.

Bolon penkki

Tällaisia ihania kuvia meistä on napattu ❤

Ihan huippua oli löytää suomalaisia ystäviä, jotka olivat tulleet yleisöksi. Heidän kanssa vietinkin aikaa ja vaihdettiin koirakuulumisia. Lisäksi siellä näki niin paljon tuttuja Englanista, ystävät Ranskasta sekä tietenkin muita Espanjasta. Bolon kasvattajakin oli mukana. Esiintymässä oli myös Bolon veli Ranskasta ja sisko Englannista. Bolo oli luokassa nimeltään Yearling “vuotiset”. Luokassa oli 28 koiraa. Englannissa kehään ei mennä numerojärjestyksessä vaan paikka pitää itse ottaa. Minut oli valmennettu hyvin ja olin kärkyllä paikoille alussa ja pääsin kolmanneksi. Näin ei tarvinnut jännittää omaa suoritustaan liian kauan. Bolo esiintyi hienosti ja liikkui niin mallikkaasti kuin voi. Mitään mainittavaa emme kehästä saavuttaneet. Saimme paljon ihania kuvia ja paljon kontakteja. Kuvista näkyi esittämisvirhe, jota ollaan yritetty korjata. Bolon alaselkä jää helposti käyrälle vaikka selkä suora onkin. Eli se pitää vaan laittaa suoraksi. Valitettavasti sitä ei nää läheltä enkä sitä huomannut korjata. Varmasti rankaissut meidän suoritusta. Mutta sain siihen hyvät vinkit ja korjaamme tulevaisuutta varten. Peilikin on vihdoin hankittu! Mutta mikä fiilis oli juosta kehässä! Päässä kuului vaan “wooooooowwwww”, kun siellä juoksin. Ja mikä tunnelma. Heti kun kehästä päästiin, halusin vaan uudelleen. Vielä hienompi tunne kuin esittää koiraa ryhmä- tai bis-kehässä tavallisessa näyttelyssä. Halutaan uudestaan!

Oikeaoppinen poseeraus

Bolon kaunis pää vihreällä kuuluisalla matolla ❤ 

Kun Bolon setäkin oli selvinnyt osuudestaan, hyvin pian pakkasimme tavarat ja lähdimme kohti satamaa. Keskiyöllä lähtisi jo lautta takasin Ranskaan. Ehdimme hyvin ja pääsimme samaan hotelliin lähelle satamaa, mutta entistä kamalampaan huoneeseen. Nykyimme yön rauhassa ja aamulla kävimme läheisessä kahvilassa syömässä kunnon palat ranskalaista patonkin ja kahvia. Pitkä päivä oli edessä. Tarkoitus oli palata Villasanteen saman päivän aikana. Ja näin teimmekin. Sama rytmi ajaessa ja sen jaksoikin hyvin. Ranskan läpi ajaminen on tylsää, maisemat eivät vaihtu mitenkään eivätkä edes ole kummoiset. Hyvä seura pelasti reissun. Siis naurettiin ja höpötettiin lähes koko matka. Kolmesta hengestä kuitenkin yksi pystyi helposti välillä lepäämään ja olemaan omissa oloissaan.

Ranskan läpiajo

Olimme perillä yhdentoista aikaan illalla ja Rosan anoppi oli tehnyt meille espanjalaista perunamunakasta. NAM! Söimme nopeasti ja painuimme nukkumaan. Ihana oli nukkua hyvässä sängyssä omassa rauhassa, Bolon tuhina vieressä ❤

Aamulla lähdimme reippaasti kohti Salamancaa. Matkaa oli alla neljä tuntia. Näimme vihdoin menomatkalla pimeyden takia. Salamancassa söin lounaan Jorgen perheen kanssa ja jatkoin matkaa. Oli kova hinku päästä kotiin ja lepäämään. Edessä oli 6,5 tuntia ajoa ja perillä tulisin olemaan kymmenen jälkeen eli ihan mahdollinen ajomatka. Jos olisin ollut liian väsynyt Sevillassa, olisin helposti voinut jäädä sinne vielä yöksi. Mutta jaksoin hyvin. Kuuntelin podcasteja ja ihailin taas Extremaduran maisemia. Viimeisessä liittymässä kotiin kääntyessä, poliisi ohjasi eteenpäin, olivat tekemässä jotain pidätystä. Nauroin ääneen, että se oli ainoa haaste matkalla 😀

Lumihuiput

Pikkupoikaa väsytti matka jo niin, että tässäkin asennossa pystyi nukkua

Sitten menikin päiviä toipuessa. En muista milloin olisi ollut niin poikki. Lyhyitä yöunia, huonoa ruokaa ja koko ajan jonkun kanssa yhdessä. Keskiviikkoiltana pakotin itseni kunnon koiralenkille, jonka jälkeen olo oli jo parempi. Ja torstaina tunsin, että energia oli palannut.

Upea reissu, upeita ihmisiä, upeita koiria. Tuolle matkalle haluan uudelleen! Muutamalla yksityiskohdalla muutettuna 🙂

Muutamia kuvamuistoja reissusta löytyy mun instagramista ja Crufts 2019 kohokohdista.

Kuvista kiitos Jaana Järveoja, Alfonso ja Rosa.

Parhaat tuliaisideat

Mitä tuliaisiksi kotiin Espanjasta? Tai mitä tuliaisiksi Espanjassa asuvalle?

Tuliaisia on kiva viedä ja saada, tietenkin. Paras tuliainen on sellainen, jossa on oikeasti ajateltu, mitä kyseinen henkilö haluaa. Tietenkin, ihan kuin lahjoissa. Pakolla hankitun kyllä huomaa.

Itsellä melkein kaikki liittyy ruokaan. Kaikki syö jotain ja turhaa tilpehööriä ei oikein kukaan enää halua. Kun menen Suomeen kassista löytyy tuliaisina:

Kahvia, moni tykkään täällä Mezcla, joka tarkoittaa sekoitusta. Täällä myydään mezclaa, johon on sekoitettu normaalia kahvipapua sekä ylipaahdettua “torrefacto” papua. Tämä paputyyppi tekee juuri espanjalaisesta kahvista sen, miksi siitä tykätään. Ja jos tykkää tummasta paahdosta, niin täältä sitä löytyy.

Oliiviöljyä. No tietenkin. Täällähän sitä “kasvaa”. Itse suosin vahvoja ja väriltään aika vihreitä. Siis nautiskeluun vaikka salaatissa, ruoan päällä tai leivän dippaukseen.

Fuet-makkara. Tähän itseasiassa tutustutti suomalainen ystäväni, joka oli kylässä luonani. Tämä on ohut, lämpimässä säilyvä napostelumakkara. Sen tunnistaa ohuesta, noin 30 senttisestä muodosta, jossa on ohut valkoinen homehuntu. Nam! Valitse hyllystä se pehmein, silloin se on tuore.

Juusto, niitäkin saa kätevästi vietyä varsinkin talvisaikaan, kun ei ole kuuma. Lämpimästä myydäänkin monia juustoja ja juusto ei ihan pientä lämpöä edes pelästy.

Viini, mutta jotain erikoista. Itse veisin Gonzaless Buass:in Pedro Ximénez Nectaria, tummaa makeaa jälkkäri sherryä Jerezisstä

Olen vienyt myös pieniä sisustusjuttuja niille ystäville, jonka kodissa ole yöpynyt. Hyvä vaihtoehto on ZocoHome. Suomalaisten omistama sisustusliike, jolta löytyy kivijalkaliike Mijaksesta.

Eli aika perusjuttuja, mutta kun valitsee huolella, on saajakin tyytyväinen.

Alussa joitain ruokatarvikkeita ei osannut löytää kaupoista, mutta nyt vuosien varrella, selkeä tarve Suomesta on vähentynyt. Nykyään osaa jo löytää tarvikkeita tai korvata ne jollain muulla.

Itselle parhaiten sopivimmat tuliaiset ovat naistenlehdet, ruisleipä, salmiakki, lakritsijutut. Kuitenkin, jos itse veisin tuliaisia ulkomaille, kysyisin tarkkaan mitä haluaa. Käsityölehti ruoanlaittajalle ei välttämättä ole se paras vaihtoehto tai väärä ruisleipämerkki. Kun kerran tuo, niin kannattaa varmistaa. Eikä myöskään tuliaisilla tarvitse liioitella. Ei tarvitse 5 pussia salmiakkia vaan ihan yksi pussi riittää. Täällä kyllä saa niitäkin ihan helposti, eli tuliainen on kuitenkin tuliainen, ei niinkään varastojen täydennystä. Parhaimpia tuliaisia on myös olleet oikein valitut kirjat.

Itse sitten voi varastoja täydentää enemmänkin. Itse raahaan juuri leipää, koska pääsen ne itse hyvin valitsemaan. Tuon välillä kuivahiivaa ja kaardemummaa. Kaardemummaa täällä ei paikallisesti juuri käytetä. Ja kuivahiivat ovat sen verran erikoisia, että vielä olen tyytynyt suomalaiseen. Toki Suomi-kaupasta saa tuplahinnallakin. Lisäksi käyn aina ruokakaupassa terveystuotehyllyillä tutkimassa juttuja. Viimeksi toin viherjauhetta smoothieita varten.

 

Espanjalainen logiikka ja miten se syntyy

Onko sitä vai ei?

Miksi ihmeessä täällä välillä tuntuu, että espanjalainen ja suomalainen on todella kaukana toimistaan. Mutta mistä se johtuu? Tuntuu, että pikkuhiljaa alan ymmärtää miksi.

Espanjalainen logiikka on vähän niin, ettei sitä ole. Uskon, että kaikki johtaa koulunpenkille.

Täällä olen ymmärtänyt suomalaisen koulujärjestelmän hyvyyden. Ja kyllähän sen kaikki jopa täällä tietää ja tunnustaa. Olen pistänyt merkille, että espanjalainen pänttää paljon ulkoa. Kielten opiskelussa opetellaan lauseita ulkoa, ei opetella ymmärtämään, miksi jotain tehdään. Muissa oppiaineissa aika sama: päntätään. Opiskellaan koetta varten, ei oppimista varten.

Juttelin joku aika sitten suomalaisen parikymppisen naisen kanssa, joka opiskeli Málagan yliopistossa psykologiaa. Kolmen vuoden aikana kokeet olivat monivalintatehtäviä. Kokeeseen siis opiskeltiin vain pänttäämällä ulkoa tietoa. Hän kommentoi, ettei muista enää mitään. Ainostaan lopputyössä piti ajatella itse. Tällä hetkellä hän opiskelee suomalaiseen yliopistoon etänä ja sanoi, että alussa oli vaikea opiskella, koska pitää itse ajatella ja pohtia. Nyt kokeisiin pitää kirjoittaa omia ajatuksiaan ja se oli alussa vaikeaa hänelle.

Yksi espanjalainen kauppatieteiden opettaja valitti, kun oppilaita ei kiinnosta. Oppilaat olivat nuoria eikä juuri siinä ryhmässä opiskelu oikein kiinnostanut. Mietin, että mitäs jos niitä voisi opettaa sen kautta, mikä niitä voisi kiinnostaa. Opettaa kauppatieteitä esim. kahvilan pitämisen kautta, helppo ymmärtää esimerkkinä. Hän kuunteli silmät pyöreinä, että mitä voisikaan tehdä.

Uskon vahvasti, että meidän suomalaiset opetetaan ajattelemaan omilla aivoilla. Yhdistämään tietoja kokonaisuuksiksi ja miettimään luovasti. Kiitos siitä meidän koulujärjestelmälle ja monelle opelle, joka jaksaa miettiä, miten oppisimme parhaiten.

Takaisin tähän logiikkaan, jonka uskon syntyvän, kun mietitään, miten järkevästi asioita hoitaisi.

Tässä hyvä esimerkki espanjalaisesta logiikasta, jota en ole tähän päivään mennessä ratkaissut. Kyseessä on kalenteri, johon siivooja merkitsee, milloin on käynyt siivoamassa meidän rappukäytävän. Käyvät siis kerran viikossa. Kerro, jos keksit, miten tuota luetaan.

Suomitalvi 2019

Neljään vuoteen en ollut käynyt talvessa, mutta kun lentohinnat olivat erinomaiset, ajattelin piipahtaa pikavisiitillä ihan vaan moikkaamassa äitiä.

Viime elokuun reissu oli raskas, kun taisin 12 yöstä 8 viettää aina eri paikassa. Aina sitä vaan mietti, mihin seuraavaksi. Eli koko ajan vähän tuli hännän alla mihinkään keskittymättä. Sitä on vaikea ehkä ymmärtää, mutta se käy raskaaksi. Ehkä on vaikea ymmärtää, jos ei ole asunut ulkomailla, minkälaista “lomaa” se kotimaassa käyminen on. Elokuun reissun jälkeen päätin yrittää useimmin käymistä ja yhteen paikkaan keskittymistä. Tuohon “useimmin käymistä” tietenkin vaikuttaa aina rahatilanne vs. lentolippujen hinnat.

Mutta siis tämä talvi. Olipahan kylmä. Kunnon talvi. Ei sitä enää muistanut miltä -22 astetta tuntuu naamassa. Se sattuu. Lunta oli äitini luona Puumalassa lähes polveen asti.

Onhan se kaunista.

Mutta edelleen en siitä tykkää. En yhtään. Ikkunan läpi talvea on hieno ihailla ja yrittää ottaa hienoja kuvia.

Pahinta oli lumisade. Yhtenä päivänä pakkanen nousi -7 asteeseen ja satoi lunta. Lähdimme autolla liikenteeseen. Viiden minuutin pysähdyksen aikana ei lämmennyt auto täytyi putsata uudelleen lumesta. Onnistuin liukastumaan lumen alle piiloutuneeseen jäähän ja päädyin takapuolelleni. Siinä vaiheessa taas kirosin koko talven. Olen aina vihannut sitä, kun lunta menee hihaan tai takin alle. YÖK. Ihmettelin, miten pitkään sitä olinkaan kestänyt: kylmällä autolla juna-asemalle, iltapäivällä töistä etsimään kylmä ja luminen auto ja taas kylmänä kotiin.

 

 

 

Puut ja metsätiet olivat kauniita, ja pastellitaivas.

Tarinasta voi jo päätellä, että vietin loman aika pitkälti sisätiloissa. Siellä lämpö on tasainen reilut 20 astetta. Nautiskelin sitten siitä ja katselin järvelle maisemia.

Kotiinpaluu tuntui 40 asteen lämpötilaerolta, kun täällä oli upea tammikuuksi lämmin +20 asteen keli vastassa. Taas tiesi, että on tehnyt oikean päätösen ❤

Paluu 80-luvulle

Tämä postaus sopii hyvin edelliseen postauksen perään. Vierailin Espanjan kennel klubin tiloissa ja samalla tein matkan aikakoneella 80-luvulle. Kuvaa en siellä kehdannut ottaa.

Kennel klubin päämaja sijaitsee Madridissa, mutta Málagassa on yksi toimipiste. Siellä on siis käytävä henkilökohtaisesti, jos haluaa rekisteröidä koiransa omiin nimiinsä.

Suomessa kasvattaja hoitaa rekisteröimisen, mutta täällä se on uuden omistajan tehtävä, jos näin haluaa tehdä. Kotikoirilla ei ole merkitystä. Kasvattaja hoitaa koiralle sirun ja siruun kirjataan uusi omistaja. Eli kennel klubin papereilla ei sinänsä ole väliä. Näyttelyissä käyvien on hyvä muuttaa, koska näyttelyyn rekisteröityessä voi olla ongelma, jos koira ei ole omissa nimissä. Jotkut ilmoittautumisjärjestelmät ovat yhteydessä kennel klubin järjestelmään eikä näin löydä oikeaa omistajaa, jos muutosta ei ole tehty. Yhden koiran rekisteröinti maksaa reilu 40 euroa.

Menimme siis Málagaan. Astuimme toimistoon, joka sijaitse kerrostalossa. Kalusteet olivat suoraan 70 – 80-luvulta. Siellä oli odotushuone ja kaksi muuta huonetta. Toisessa huoneessa istui nainen, joka poltti tupakkaa ikkuna auki (siis täysin laitonta myös Espanjassa), hänellä oli edessään noin 20 sentin pino papereita, joita hän pläräsi. Huoneessa ei ollut lainkaan tietokonetta. Hän oli paikan pomo.

Toisessa huoneessa, johon menin asioimaan, oli nainen tietokoneen kanssa. Sinne hän syötti käsin, yhden sormen taktiikalla koirien tiedot. Tietokone oli ns. DOS-järjestelmä, jossa tausta on musta ja kirjaimet vihreitä. Jos teki virheen, piti aloittaa uudelleen.

En voinut uskoa näkemääni. Jo pelkästään se, että pitää mennä paikan päälle tekemään asia on jo jostain niin kaukaa, etten enää tajua 😀

Jos roskaaminen ja se ajatusmaailma on vielä kaukana, on digimaailma ihan samoissa kantimissa. Valitettavasti täällä kennel klubeja vetään suurin piirtein “dinosaurusmiehet” (ihan paikallisten sanomana), joten muutos on todella vaikea. Siinäkin yksi asia, mille pitäisi vaan tehdä jotain.

 

Kuva nyt vaan on Málagan satamasta

Mikä ärsyttää eniten

Siis jokaisessa maassa on hyvät ja huonot puolet. Tällä hetkellä täällä on yksi asia, joka saa minut oikeasti raivon valtaan. Pirun jälkeen jääneet tyypit roskaamisen kanssa! Jatkuvasti puhutaan, miten meret ovat täynnä muovia ja maailma hukkuu shaisseen ja nämä vaan jatkavat sotkemista. Miten ihmeessä näin ison maan kansalaiset saisi käännettyä? Elävät, kuten monissa muissa maissa 70-luvulla.

Ja uskon, että tällä ”kansainvälisellä” alueella tilanne on vielä parempi kuin muualla. Yhdet naapurini muuttivat paikallisempaan kaupunkiin Málagan toiselle puolelle, hieman huonommalle alueelle ja siellä lapsetkin heittävät kaikki roskat kadulle. Katuja sitten pestään päivittäin.

Täällä minä kärsin oman vakkariaamu-ulkoilupaikan sotkemisesta. Paikka on näköalatasanne, jossa jengi käy katselemassa merta. Sinne sitten jätetään mäkkäripaperit, olutpullot, limsatölkit, servetit yms. Kesällä totesin, että siivoan paikan, koska tuntui, että mitä enemmän roskaa on sitä enemmän sinne roskia heitetään. Asia toimi, eikä roskaa tullut niin paljoa. Nyt taas sinne on jätetty kokonaisia roskapusseja. En ymmärrä, isot yleiset roskikset ovat 200 m päässä. Kumpaankin paikkaan on jonkun tultava autolla.

Samalla kukkulalla käy harmaa auto. Auton jälkeen kummankin etuikkunan heittoetäisyydellä on käytettyjä nenäliinoja. Ja kortsuja. Siis käyvät siellä säännöllisesti. Minä sitten keräsin ja siivosin näitä noin 15 nenäliinaan koirankakkapussien avulla. Sitten päätin, että kun heidät näen, käyn hieman opettamassa luonnonsuojelua. Näin kävi, he olivat siellä. Kävelin auton viereen ja toimitus oli tehty. Espanjaksi heille kerroin, että pidän heidän maastaan ja he sotkevat ja minä siivoan. Väitti, että ei ole ennen ollut he. Urpo. Ja nämä olivat noin 6-kymppinen ”pariskunta”. Itseasiassa, sama auto tuli vastaan kyllä toinen rouva kyydissä. Ja muutaman kerran auton siellä nähdessäni, ei roskia enää ole ollut. Onko se sitten vaan käännettävä muutama miljoona ihmistä yksi kerrallaan.

Tämä siis saa haluamaan maalle, pois missä asuu muita ihmisiä. Itse vaihdoin nyt aamulenkin toiseen paikkaan, en jaksa joka aamu ärsyyntyä asiasta, jolle en selvästikään mitään voi.

Ehkä täällä parin kymmenen vuoden kuluttua aletaan tajuamaan, että hukkuvat roskaan.

Nyt alkoi paras vuosi!

Hyvää Uutta Vuotta! Olemme siirtyneet vuodelle 2019.

Uusi vuosi ei ole ollut lempijuhlani koskaan – en ole oikein “pakkojuhlija”. Tästä johtuen olin miettinyt, että vietä uudenvuodenaaton kotona leffan ja pizzan parissa. Kuitenkin ystäväni sai houkuteltua illalliselle.

Vieläkin näin neljän vuoden jälkeen täällä voi oppia jotain kulttuurista kantapään kautta.

Espanjalainen uudenvuodenvietto sisältää illallisen perheen kanssa kotona, josta sitten reippaimmat lähtevät juhlimaan kaupungille aamuun asti. Kotoa poistutaan vasta, kun jokaisella 12 kellonlyömällä on syöty viinirypäle. Jos saa kaikki 12 syötyä, tuottaa se hyvää onnea. Televisiosta katsotaan ohjelmaa, jossa on virallinen kellonaika ja jokainen kellonlyönti tulee varmasti oikeaan aikaan.

Ilotulitus ei täällä kuulu paikalliseen uuden vuoden viettämiseen. Ilotulitusta näkee enemmän kesäaikana kuten San Juanina (juhannuksen aikoihin). Tästä muuten löytyy keskustelupalstoilta huvittavia keskusteluja, kun aikuiset ihmiset kinaavat, onko täällä uutena vuotena ilotulitusta vai ei 😀 Toki on, koska alueella on paljon ulkomaalaisia, mutta paikalliseen kulttuuriin se ei kuulu. Lapset heittelevät vähän paukkuja, mutta hyvin vähän. Itse en nähnyt yhtään ainoaa rakettia tänä vuonna vaikka seisoin ulkona Fuengirolan keskustassa puolilta öin.

Nämä kaksi asiaa jo tietäneenä, voi uusivuosi silti mennä kyllä hyvinkin pieleen. Kun parkkeerasin autoa puolityhjään parkkihalliin, olisin voinut jo ajatella, että nyt menee hieman metsään. Kun kävelimme kohti aukiota, johon oli tarkoitus mennä syömään, huomasimme heti, että ravintolat ovat kiinni!! Ainoastaan auki olivat ne, joilla oli uudenvuoden menu, joiden hinnat ovat 100€ kummankin puolen. Siis KIINNI! Uutena Vuotena! Yksikään tapaspaikka ei ollut auki. Ainoastaan baarit, josta ei ruokaa saanut oliiveja enempää. Kävelimme puolisen tuntia ja totesimme, että ainoa mistä saamme nyt ruokaa on turistipaikka tai jotain muun maalaista ruokaa kuin espanjalaista tarjoava ravintola. Päädyimme intialaiseen ravintolaan ja ensi töiksemme tilasimme pullon punaviiniä. Rattoisasti kului aika puoleen yöhön saakka. Ravintolasta kipitimme takaisin kirkkoaukiolle, jossa sijaitsee myös kello, josta näkee puolen yön saapuvan.

Päädyimme baariin ja tilasimme cavat. CAVA OLI LOPPU!! Siis kymmentä vaille puolen yön, cava oli loppu. Jouduimme kippistämään punaviinillä. Eli ainoat paikat, jotka olivat auki, olivat jo myyneet tärkeimmät juomansa.

Voisi sanoa, että “un año nuovo de disastre”, mutta kun ei anna ulkopuolisten asioiden haitata vaan nousee niiden yläpuolelle ja päättää viettää kivan illan, niin se onnistuu. Ja jos uusi vuosi on pohjanoteeraus, vuodesta täytyy tulla todella hyvä!

Tämä siis varoituksena kaikki uutta vuotta täällä viettäville. Tee kuten paikalliset, pysy kotona, kunnes rypäleet on nautittu!

Oikea tapa siis viettää uusi vuosi on kotona, kuten kaikkina aikaisempina vuosina

Miten ihmeessä 21 koiraa!

Jotkut ihmettelevät, että miksi ihmeessä pitää olla kolme koiraa? Tekisi muuten aina mieli vastata, että itse ihmettelen aina, miksi ihmeessä jollain on kolme lasta, paljon rasittavampaa ja paljon kalliimpaa 😀

No, joka tapauksessa 21 kuulostaa vielä isommalta luvulta kuin kolme.

Osa koirista, osa jossain selän takana ja neljä sisällä (mammat ja mummeli)

Tämä 21 koostuu seuraavasti: talon omat 12 koiraa (yksi on hoidossa muualla, 11 kultaistanoutajaa ja yksi galgo), minun kolme omaa koiraa, ystävän kolme koiraa ja kolme tämän talon kasvattia, jotka ovat jouluhoidossa perheiden matkustaessa.

Kaikki on kiinni organisoimisesta ja järjestyksestä. Isommassa porukassa on oltava järjestys ja homman toimittava käytännön tasolla. Ei tämä missä tahansa talossa ja pihassa onnistuisikaan. Tämä talo on jo aikoinaan mietitty, että täällä tulee olemaan koiria, joten yksityiskohdat tekevät tämän helpoksi.

Ilmaston vuoksi koirat pystyvät olemaan ulkona oikeastaan ympäri vuoden. Sadepäivinä tietenkin on oltava suojassa. Kerron tässä hieman päivän kulun kanssa, miten homma hoituu.

Aamu:

Jos täällä ei olisi kolmea hoitokoiraa, olisi homma helppo. Tai siis pystyisi nukkumaan aamuun asti hienosti. Tuo YKSI alkaa haukkua tasaisin väliajoin joskus kuuden seitsemän välillä. Korvatulpat ja tyynyn alle piiloon ja välillä karjaisu “BASTA”. Hiljenee hetkeksi. Kahdenksan jälkeen sitä viitsii nousta sängystä laskemaan porukan pihalle.

Kömmimme ensin huoneestamme omien koirieni kanssa ja meitä on vastassa tiineenä olevat mammakoirat, eläkeiläiset ja galgo, joka nukkuu aina takan edessä tuolissa. Lasken tämän porukan pääovesta pihalle. Tämä siksi, etten laske kaikkia kerralla, jotta mammakoirat pysyvät rauhallisena.

Kun tämä jengi on hetken ollut yksin, lasken muut keittiönovesta pihalle. Siinä on pieni härdelli, mutta ei ihmeempiä. Sanovat huomenet toisillensa ja painuvat pissalle pidemmälle.

Fiksuna olin jo iltana laittanut valmiiksi aamulla ruokittavien koirien ruoat. Ruokin ne sisällä: omani ja kaksi mammakoiraa. Samalla annan lääkkeet muutamalle eläkeiläiselle. Lääke annetaan sulatejuustopalaan piilotettuna. Pienen tauon jälkeen tämä porukka siirtyy vielä ulos hetkeksi. Siivoan keittiön yön jäljiltä: heitän nukkuma-aluset pihalle ja siivoan lattian hiekasta.

Päivä:

Päivä menee helposti. Mammakoirat ovat suurimmaksi osaksi sisällä etteivät riehu liiaksi. Se, mikä tekee hieman haasteita on hoitokoirat, jotka haukkuvat niitylle tulevat lampaat, lehden mikä heilahtaa ja naapurin koirat. Omalla porukalla olisikin jo liian helppoa. Mutta kuten tällä hetkellä. Kaikki ovat tyytyväisinä pihalla: joku nakertaa puupalikkaa, jotkut katselevat maisemia ja suurin osa torkkuu auringossa.

Itse käyn keräämässä pihalle eksyneet kakkakikkareet roskikseen ja siinä se koiriin liittyvä homma päivällä. Täällä on myös hieno paikka trimmata koiria ja kaikki on valmiina esillä. Eli omat koirani pääsivät yhtenä päivänä trimmaukseen. Ja ennen kuin palaan kotiin tänään, saavat kaikki kolme vaahtokylvyn, jotta päästään eroon harmaasta pölystä.

Kun lähden pihasta, jätän koirat ulos vapaana. Tällä hetkellä mammakoirat jäävät sisälle ja omani välillä suljen kennetilan portin taakse, jotta saavat vähän myös levätä. Kun ovat “vierailevia tähtiä” eivät ymmärrä, ettei koko ajan tarvitse touhuta 😀

Mammat lepäämässä

Ilta:

Tähän aikaan vuotta, kun on pimeä tulee kuuden jälkeen, koirien ruokinta tapahtuu aikaisin. Ruokinta tapahtuu ns. kenneltilassa. Täällä kenneltila on ruokintaa, trimmausta ja pentuja varten. Tilassa on huone, jossa säilytetään ja annostellaan ruoka. Samassa tilassa on koirien pesupaikka. Trimmaus tapahtuu saman tilan ulkopuolella. Tämän huoneen ympärillä on oma aitaus. Toinen huone on pentuja varten. Pennut syntyvät aina täällä makuuhuoneessa ja elävät siellä ensimmäiset viikkonsa. Kun ikää on tarpeeksi (ja riippuen ilmasta), pennut muuttavat kenneltilaan, jossa on tilaa temmeltää ja mikä on helppo pitää puhtaana. Tämäkin tila on aidattu omaksi osakseen.

Näitä kahta tilaa käyttämällä ruokinta on helppoa. Otan noin viisi koiraa kerrallaan syömään. Mammat syövät eri ruokaa ja muutama muu myös muuta. Tärkeintä on, että pysyy laskuissa mukana, kuka on syönyt ja kuka ei ja kuka syö ja mitä syö. Eivät nämä hirveästi edes yritä huijata. Tämä tietenkin tarkoittaa, että jokainen koira on tunnistettava. Nämä tyypit tulevat portista, kun nimi sanotaan, eli siksi homma toimii loistavasti. Omatkin ovat tottuneet järjestelmään todella hyvin.

Koirat ovat vielä hetken ulkona ja kun pimeä tulee, otan kaikki koirat sisälle. Tämä myös sen takia, etteivät yöllä hauku kummituksia ja kiusaa sekä ihmisiä täällä, että naapurissa.

Yö:

Noin puolet koirista nukkuvat keittiössä, johon on oma ovi ja josta olohuoneen puolelle on portti. Yöksi laitan näin talvella makuualustat lattialle.

Toinen puolikas koiria nukkuu olohuoneessa yön. Omat otan nukkumaan kanssani ihan vaan tottumuksesta. Yö meneekin yleensä ilman ihmeitä.

Hada (“Ada”) on yli 14-vuotias mummeli, joka alkuvuodesta tuotiin takaisin avioeroperheestä, kun eivät kukaan voineet häntä pitää. Aivan ihana tyyppi ❤

**

Tärkeintä on, että koirat ovat pysyvät järjestyksessä ja kunnioittavat käskyjä: tietävät nimensä, tulevat kutsusta ja eivätkä hauku turhia. Näistä hoitokoirista näkee heti, että heitä kohdellaan perheen vauvoina. Saavat tehdä mitä tahansa ilman sääntöjä. Tälläisessa porukassa se aiheuttaa haasteita.

Silti, vaikka iso lauma on kyseessä, jokainen saa hellyyttä, kun sitä haluaa. Täällä hellitään koiria ja heitä puhutaan nimillä “rakas”. En tiedä onnellisempaa paikkaa koirille: iso puutarha ja perheen touhuissa mukana oleminen.

Itsehän tavallaan pääsen täällä helpommalla ja saan lomaa koirien lenkityksestä. Tosin, itse oma liikunta jää kyllä hyvinkin vähälle, kun mun personal trainerit keskittyvät itseensä.

Kyllä kelpaa temmeltää oliivipuiden katveessa

Viikko ennen joulua

Tänä vuonna joulu on rauhallinen, tarkoituksena ladata muutaman päivän aikana akut täyteen. Sen verran harvoin on päiviä, ettei töitä tehdä lainkaan tai niitä ei ajatella. Joulun vietän koira- ja talovahtina paratiisissa 21 koiran kanssa, täysien sitruunapuiden ja tuoksuvien omenapuiden keskellä.

Joulua edeltävä viikko olikin sen verran tiukka, että tätä oikein kaipaa. Ja mitä viikkoon voi oikein mahtuakaan. Ei ainakaan rannalla makoilua, mitä usein ajatellaan, että täällä tehdään vuoden ympäri.

Maanantai

Viikko alkoi kohtuu rauhallisesti aamulla suomalaisen start-upin toimistokäynnillä. Siellä olikin paljon hommaa, josta kesken kaiken poistuin toiseen palaveriin, joka kestikin yli kaksi tuntia. Seuraavaksi lounaalle kotiin ja työt jatkuivat kotitoimistolla.

Koirista 2/3 poti muutaman viikon vatsaa, joka tarkoitti riisin, kanan ja vihanneste keittoa lähes päivittäin. Eli sitä sitten illalla.

Tiistai

Aamulla aloitin työt kotona, josta siirtyin toimistolle pitämään Skype-palaveria Suomeen. Siltä tulikin yhden sivun suunnittelu, jonka ensimmäinen vaihe piti saada valmiiksi jo torstaiksi. Pientä hengittelyä ja zen-tilaa, ja siitä seuraavaan kahteen palaveriin.

Palavereiden jälkeen olikin ystäväni, koirien kasvattajan kanssa ”naisten lounas”, vähän viiniä, tomaatti-burrata-salaattia, tryffelillä maustettua carbonarapastaa ja jälkkäriksi kirsikka-juustokakkua ihanassa Casa Mavi –ravintolassa.

Tästä vielä kotitoimistolle jatkamaan hommia iltaan asti. Koirat on käytettävä lenkillä ennen kuutta, koska muuten lenkit jää lyhyiksi pimeän tullen.

Keskiviikko

Aamulla lähdin liikenteeseen ja kävin ensin postissa hakemassa tärkeän valtakirjan, joka tuli kirjattuna Suomesta. Tämän jälkeen kävin tulostamassa sopimuksen internetin vaihtosta ja nostamassa rahaa juuri yhdestä automaatista, josta saa nostettua ilman kuluja.

Seuraavaksi suuntasin auton nokan Málagaa kohden. Siellä minulla oli kollegan kanssa palaveri ja samalla aamukahviteltiin. Saatiin asiat hoidettua noin tunnissa, jonka jälkeen piipahdin In Other Stories liikkeessä ihailemassa ja päättämässä, että pitää palata, kun alennusmyynnit alkavat. Muutama mekko jäi kiikariin.

Tästä suuntasin internettarjoajan putiikin kautta kotitoimistolle, jossa taas töitä iltaan asti. Koirien lenkityksen jälkeen suuntasin koirankasvattajien luokse jouluillalliselle. Teimme sen ajoissa, koska he tosiaan ovat reissussa ja minä täällä heidän talollaan.

Torstai

Torstaina heräsin vähän myöhemmin jouluillallisen venähtäessä puolen yön paikkeille. Sitten alkoikin uurastus, jotta saan torstaille lupaamani työn valmiiksi. Valmista tuli ja hyvällä palautteella. Päivän päätteeksi tein kunnon lenkin koirien kanssa, koska vatsahommat oli selätetty ja enemmän liikkumisen pystyi taas aloittamaan.

Perjantai

Perjantaina suuntasin taas heti aamulla toimistolle. Vielä uusi työkin tipahti sähköpostiin, jota sitten aloitetaan joulun jälkeen. Sen jälkeen vaihdoin toiseen ammattiini ja kävin hakemassa CaballoSpain asiakkaan ratsastamaan. Hänellä oli kouluratsastustunti, jonka myös tulkkasin espanjasta suomeksi. Asiakas takaisin hotellille ja itse suuntasin tekemään jouluruokaostokset. Sitten alkoikin viikonloppu ja pieni loma!

**
Tätä lomaa nyt täällä tosiaan vietetään. On jouluaatto ja istun uima-altaalla ja pitkähihainen ja collarihousut tuntuvat lämpimiltä. Asteita on varmaan parikymmentä ja aurinko paistaa siniseltä taivaalta.

Joulupuuro on syöty, iltapäivällä suuntaan leppoisaan joogaan. Sen jälkeen kaikille 21 koiralle ruoka, takka päälle ja oman jouluruoan kimppuun. Nautiskelen joulusta takkatulen äärellä, punaviinä (ehkä glögiksi muutettuna), juustoja, pateita, suklaata, kyyhkystä yms. Joku ihana joululeffa pyörimään.

Oikein Hyvää Joulua!