Kuulumisia syyskuulle

Täällä on yllättäen sateinen lauantai jo näin syyskuussa. Aikana, kun olen täällä asunut, on ensimmäiset ripsaukset tullut vasta lokakuussa. Eilen oli altaassa uimassa, jopa hieman jo viileässä vedessä, ja mietin, että jokohan on viimeinen kerta tänä vuonna. Toivottavasti ei. Joka kesä mietin, että pitäisi joka päivä käydä uimassa. No…eipähän tullut tehtyä tänäkään vuonna.

Kesä alkoi vähän kurjasti ja menetin kesäkuun potiessa ja kuntouttaessa “pirun” piriformis lihasta. Tuli taas opittua uusi lihas ja miten sen kanssa eletään. Pahan alku ja juuri nyt on tuo tuhottu nilkka, mutta onneksi hyvällä kuntoutuksella sain asian haltuun heinäkuun puolen välin paikkeilla. Mutta se aiheutti yhden todella tuskaisen viikon, jolloin jouduin laittamaan jopa koirat hoitoon, muutamia säätöjä työntekemisessä ja paljon ärräpäitä.

Kesäkuussa Bolo läpäisi noutajakoirien taipumuskokeen, joka vaaditaan Espanjan valioksi tulemiseksi. Siis iso juttu tuli tehtyä ja yksi stressi vähemmän. Näitä järjestetään etelässä vain kerran vuodessa eli siksikin oli niin upeaa, että tyyppi läpäisi kokeen heti.

Niin ihana auringonkukkapelto, että oli pakko pysähtyä kuvaamaan läpäisseet: Bolo ja äitinsä Tati saivat hienot kuvat.

Heinäkuussa täällä oli muutamia ystäviä käymässä. Se on kyllä parasta. Seuraava muutos ensi kesään on se, että otan vähän enemmän väliä vierailuissa 😀 Kun tulee ihmisiä kylään, tulee tehtyä jotain erilaista ja käytyä jopa jossain uusissa paikoissa. Tällä kertaa ajoimme El Chorroon koirineen päivineen ja olihan se hieno paikka! Nautittiin kyllä koko jengi siellä uimisesta. Kyseessä on Málagan pohjois(about) puolella sijaitsevat järvet. Ei varmaankaan tekojärviä, mutta padottuja kyllä.

Pulikointia koirien kanssa El Chorrossa, kyseessä siis makeavesinen järvi

Lisää pulikointia, ympärillä ei ole hiekkaa vaikka siltä näyttää, rannat ovat kiveä. Luulin, että kyseessä on lähde ja vesi kylmää. Oli kuitenkin ihanan lämmintä.

Niin upea turkoosin sininen järvi

Yhtenä päivänä kävimme Marjan ja hänen poikansa Antin kanssa mutakylvyssä Casaresissa, ja miten pehmoinen iho tuon jälkeen.

Casaresin ihana kylä

Tanjan kanssa La Calassa

Marbellan vanhasta kaupungista löytyi osa, missä en ollut koskaan käynyt! Niin kaunista!

Yksi tulipalo tuli katseltua taas terassilta. Kyllä noita kesällä vaan on. Tuokin niin selvä, että joku heitti tupakan ulos autosta ja roihahti heti.

Hurjan näköinen, onneksi oli moottoritie välissä ja tuuli toiseen suuntaan. Tosin, yksi hevonen oli palossa kuollut 😦 Tämä meni ihan asuintaloihin kiinni, joten ihme ettei tullut enemmän vahinkoja.

Viime vuonna työt oli täysin nolla heinäkuun ja ajattelinkin, että tänä kesänä tietenkin on sama. Ajattelin, että saan luettua espanjalaisia kirjoja altaalla. Pah, töitähän riitti niin, että viisi päivää oli maksimi, etten ollenkaan koskenut koneeseen. Positiivinen ongelma siis kylläkin.

Kyllä sitä tuli kesällä nautittuakin sekä omalla altaalla että ystävien altaalla. Rannalla ei niin paljon, koska tuo “pirun piriformis” esti sinne menemistä (pehmeä hiekka).

Elokuussa teinkin pari viikkoa töitä, jonka jälkeen aika oli lähteä käväisemään Suomessa. Tällä kertaa tein vähän järkevämmin, etten buukannut ohjelmaa ihan joka hetkeen. Kuitenkin, sattuneesta syystä, jouduin liikkumaan enemmän Suomen sisällä, joka aiheutti kyllä vähän turhaa härdelliä. Olisikin ihana, jos kävisi vaikka kaksi kertaa vuodessa, mutta vähemmän aikaa ja pysyisi yhdessä paikassa tuon ajan. Suomen reissusta kirjoitan ihan erikseen oman tarinansa.

Nyt siis on jo syyskuu, mikä täällä on vielä täysin kesä. Syksy alkaa virallisesti 21.9. Koulut täällä alkavat ensi viikolla. Tänään vietetään selvästikin kotipäivää, koska vesisade on ensimmäinen sitten moneen kuukauteen. Öljystä liukkaat tiet eivät houkuta lainkaan ajamaan, koska liikenteessä on edelleen turisteja, jotka eivät ymmärrä, että sateiset tiet eivät ole täällä sama asia kuin Pohjois-Euroopassa.

Vaikka sataa, täällä tarkenee edelleen t-paidassa ja shortseissa. Sisällä siis. Ihan kiva päivä itseasiassa 🙂

Advertisements

Meidän Koira

Me päästiin lehteen! Entinen kollegani kyseli minulta, suostuisinko haastatteluun siitä, miten koirien kanssa asutaan ulkomailla. No tottakai 🙂 Kiva juttu siitä tulikin. Juttu löytyy nyt kesäkuun Meidän Koira numerosta.

San Juan

Samaan aikaan, kun Suomessa vietetään juhannusta, täällä vietetään San Juania. Suomessa juhannus on keksikesän juhla, täällä San Juan vastaavasti kesän aloitus. Kevät muuttuu kesäksi vasta 21.6. eli vasta ihanalla kesän alkutaipaleella ollaan.

Tästä se kesä vasta lähtee kuumenemaan.

San Juania vietetään hieman eri tavoin eri osaa maassa ja maissa. Monet latinomaat juhlivat samaan juhlaa. Jossain kokoilla on isompi arvo, esimerkiksi tehdään hahmoja oljesta (tms.) jotka poltetaan keskiyöllä.

San Juania vietetään paikalliseen tapaan myöhään. Ihmiset kerääntyvät rannalle kahdeksan yhdeksän aikaan illalla. Perheet, nuoret, aikuiset, mummot ja papat. Paikalliset tuovat mukanaan koko kattauksen pöytiä, tuoleja ja jopa katoksia. Rannalla grillataan, napostellaan ja nautitaan cavaa.

Osa tekee kokkoja ja osa pienempiä tulia. Tasan keskiyöllä kuuluu kävellä mereen takaperin saadakseen hyvää onnea. Vesi oli vielä niin kylmää, että harva sinne uskalsi, mutta suurin osa käveli kyllä mereen nilkkojaan myöten. Samalla lähetetään ilmaan tulilyhtyjä, jotka nousevat korkealle ilmavirran mukana.

Itse olimme Benalmádenassa katsomassa menoa pienellä porukalla. Meillä oli mukana filtti, mansikoita, kirsikoita, keksejä ja cavaa.

Ystäväni tarvitsi hyvää onnea ja teki taian. Ja itseasiassa, se tuntuu toimineen! Toivotaan, että toimii loppuun asti ❤ Taika meni niin, että otetaan lasipurkki, joka täytetään merivedellä. Sinne laitetaan erilaisia koruja ja amuletteja. Veteen lisätään vielä merisuolaa ja purkki asetetaan kuunvaloon.

Juhla huipentui ilotulitukseen, joka alkoi yhdeltä yöllä. Meidän kohdalla oli mukana musiikkishow. Ilotulitus keski 15 minuuttia ja oli varmasti upein mitä olen koskaan nähnyt! Samaan aikaan taivaalla oli ehkä kahdeksan suurta rakettia! Upea!

Mitää örveltämistä täällä ei näkynyt vielä yhden jälkeen, eikä täällä se nyt yleensäkään ole tapana. Paljon ihmisiä poistuin yhden jälkeen, kuten itsekin ja moni autolla. Osa viettää yön rannalla ja herää sieltä aamulla 🙂

Tästä se kesä alkaa ❤

Kevät!

Nyt on kevät, itseasiassa jo kolmatta päivää. No ei siltä kyllä tunnu! Tuulivaroitukset jälleen annettu ja vettäkin taitaa sataa huomenna. Asunto jälleen laskenut muutaman hyvän viikon jälleen alle 17 asteen. Tämä on ehdottomasti ollut kylmin talvi kolmeen talveen, mitkä olen täällä viettänyt. Ja sateisin! Andalucía tarvitsee vettä, mutta rajansa kaikella…

Espanjalaiset ovat tunnetusti aikataulujen kanssa mitä ovat. Ainoa mistä he ovat tarkkoja on ruoka-ajat ja vuodenajat. Täällä ilmasto on enemmän tasapaksu vuoden aikana kuin Suomessa, joten täällä on määritetty tarkat päivämäärät, milloin vuodenaika vaihtuu.

Kevät alkaa 21.3.
Kesä 21.6.
Syksy 21.9.
Ja talvi 21.12.

Ja that’s it 🙂

Mutta on täällä jotain kevään merkkejä:

Niittyt alkavat olla täynnä kukkia, tänä vuonna sateen takia tosi riehakasta kukintaa

Joessa on sateen jäljiltä ihanaa raikasta pulisevaa vettä, missä voi ludata. Mimosat kukkivat keltaisenaan.

 

Unikoita pilkaltelee väripisaroina siellä täällä

Ja kaikki on vihreää!

Ensi viikolla yhden päivän kohdalla on +21 astetta. Ehkä tämä tästä alkaa helpottaa. Kuten aina täällä sanon: jos Suomessa odottaa sitä, että räntä ja loska loppuu niin täällä odottaa, että loppuis jo kamalat tuulet!

Espanjalaisuudesta

Yritin tässä aluksi miettiä, millainen mielikuva  minulla oli espanjalaisista ennen tänne muuttoa. Täytyy sanoa, ettei oikein minkäänlainen. Vähän hajuton ja mauton. Maasta kyllä oli mielipiteitä. Muistan, kun ystäväni mietti tänne muuttoa muutama vuosi ennen minua ja pohdittiin yhdessä, että plääh, Espanja on kyllä vähän tylsä ja jälkeenjäänyt. No täällä sitä ollaan kumpikin 😀

Mutta itse espanjalaisista oli todellakin vähän mitäänsanomaton kuva. Puhuvat nopeasti ja pitävät kovaa ääntä.

Oikeastaan nyt vasta voi miettiä tarkemmin, millainen on espanjalainen. Tai oikeastaan etelä-espanjalainen. Maa on niin suuri, että uskon myös tyypillisen espanjalaisen olevan erilainen eri puolella maata. Kaikki tämä perustuu täysin omiin havaintoihin ja varmasti on yleistetty rajulla kädellä. Eivätkä kommentit koske tätä yhtä espanjalaista, kenen kanssa yleensä pyörii vaan otos on laajempi.

Espanjalainen on todella perhekeskeinen. Ydinperhe on laaja: siihen kuuluu lapsien ja lasten lapsien jälkeen myös tädit ja sedät. Ei ihme, että ääntä riittää. Monilla perheillä on tapana kokoontua yhteen sunnuntaisin syömään lounasta. Juuri asiakasta keskustelin erään espanjalaisen naisihmisen kanssa, joka valitteli tämän tavan haihtumista ja sitä, että kokoonnutaan helpommin ravintolaan. Pohdimme, että tämä varmaan johtuu siitä, että perheen naiset ovat myös nykyään lähes aina töissä. Kotiäitejä toki on mutta selvästi vähenemässä määrin kuin aiemmin. Kenelläkään ei ole aikaa sunnuntaisin pyöräyttää lounasta 20 hengelle. Toki, tämänlaisia tapoja kyllä edelleen näkee. Kun astun tuohon maaseudulle, kokoontuvat perheet maalaistaloihin sunnuntailounaalle.

Vanhempien kunnioitus on täällä edelleen vahvana tapana. Kun kokoonnumme, on hyvin selvää, että nuoremmat menevät vanhempien luokse antamaan poskipusut sekä tullessa että lähtiessä. Tosin, tämäkin on espanjalaisten mielestä haihtumassa ja menossa väärään suuntaan. Nuorten menot menevät ohi papan synttäreiden. Lohdutin kyllä tässä tilanteessa, että täällä tilanne on vielä selkeästi parempi kuin Suomessa, jossa vanhempien kunnioitus on kyllä haihtunut jonkun  verran vapaan kasvatuksen aallon alle. Teitittelykulttuuri on edelleen täällä voimassa, joka varmasti tuo oman säväyksensä asiaan.

Isänmaanrakkaus. Espanjan on niin suuri, että muuta ei tarvita. Tuntuu siltä, että espanjalaiset ovat niin tyytyväisiä maansa tarjotaan, ettei täältä tarvitse matkustaa mihinkään. Kaikki täällä tehty on se parasta, mitä voi saada ja löytää. Espanjalaista viiniä ei voita mikään, muu on suoraan pyhäinhäväistystä. Ruokakulttuuristakin ollaan ylpeitä vaikka näin ulkomaalaisesta tuntuukin, että ruoka hieman toistaa itseään.

Ruokailu on rentoa, jakamiskulttuuri on täällä sellaista, mihin meni tottuessa, mutta sen jälkeen tuntuukin vähän hassulta syödä vaan omaa annostaan. Kivempi tilata monta ja syödä yhdessä, saa paljon enemmän makuja maisteltavaksi.

Espanjalainen puhuu paljon, mutta kaikkea mitä sanotaan ääneen, ei voi kuitenkaan ottaa niin todesta, miten suomalainen on tottunut ottamaan todeksi kaiken, mitä sanotaan. Ilmaan saatetaan heittää suunnitelmia niiden ollessa todellakin vasta ensimmäisiä ajatuksia vaikka ne kuulostavat jo kiveen lyödyltä. Muistan kun tästä jo joku mainitsi ennen kuin itse olen paremmin päässyt sisään espanjalaisuuteen. Kellonajat ovat tunnetusti hyvin ympäripyöreitä. Paitsi kun puhutaan ruoka-ajoista. Ne ovat pyhiä ja on täysin katastrofaalista, jos ruoka-aika alittuu tai ylittyy.

Jos kellonajat ovat ympäripyöreitä, niin ovat myös lait ja ohjeistukset. Ei nyt täällä mitään rikollisia olla, mutta lain raja on enemmänkin harmaa kuin mustavalkoinen. Lain noudattamiseen voi käyttää maalaisjärkeä. Jos siitä ei ole haittaa kenellekään, niin ei se nyt niin vaarallista ole.

Espanja on selvästi muita Länsi-Euroopan maita jäljessä. Näin myöntää täällä väki itsekin. Herra Francolla oli kyllä iso kauha tässä sopassa. Kun maasta löytyy kaikki, ei sinänsä ole tarvetta katsoa rajojen ulkopuolelle. Eikä näin vielä kovin pitkään ole tehtykään (Kiitos iso F). Tosin, ulospäin katsomattomuus aiheuttaa sen, että kehitystä ei oikein tapahdu. Muita kieliä ei osata, joten ulkomaiset vaikutteet jäävät harvojen ja valittujen tietoon. Espanjalainen on myös hyvin tyytyväinen siihen mitä hän on. Suomalaiset mummot ja papat, lapset ja aikuiset harrastavat ja opettelevat uusia asioita koko elämänsä ajan. Täällä tyydytään siihen, mitä koulusta on saatu ja se siitä sitten. Tämä on todella raju yleistys, mutta näyttää olevan kohtuu yleisestä, ettei itsensä kehittäminen ole niin pop. Oman alan, digitaalisuuden kehitykseen, en ota edes nyt kantaa…syvä huokaus.

Espanjalaiset tulevat tosi iholle. Perheet, serkukset, sedät ja tädit ovat fyysisesti lähellä toisiaan. Serkukset käpertyvät sohvalle, vaikka ikää on jo 15-vuotta, tytöt ja pojat kaikki yhdessä. Puskipusuja ja haleja annetaan yhtäkkiä ja muutenkin nojaillaan toisiin ihan muuten vaan.

Nyt täällä on tullut asuttua 3,5 vuotta ja viimeisen vuoden aikana vasta päässyt sisälle enemmän espanjalaisuuteen. Noin puolen vuoden sisällä asiat ovat ärsyttäneet enemmän kuin alussa. Honeymoon selvästi on ohi. Varmasti siihen vaikuttaa se, että tosiaan tietää enemmän ja tieto nyt lisää tuskaa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että hyvät puolet eivät edelleen voittaisi 🙂 Maitojunaa ei ole tarkoitus buukata. Mielenkiintoista itse huomata tämä vaihe itsessään.  Jäämme seuraamaan jatkoa 🙂

Kun sisäilman lämpö +18 tuntuu jo kivalta

Just niin, enpä muista milloin noin lämmintä olisi taas ollut ilman toimenpiteitä.

Meillä on taas talvi päällä. Me kuljetaan täällä toppatakeissa ja useammalla koiranulkoiluttajalla on pipo päässä. Vannon, ettei kysymys ole pelkästään tottumisesta. Täällä on kylmä!

Toki osaksi kesällä tottuu lämpimään ja kun sitten syksyllä alkaa viilentyä, tekee mieli pukea päälle heti jo enemmän. Syytän tosin ilman kosteutta, joka tekee ilmasta oikeasti kylmän.

Mutta mistä tietää, että Espanjassa on oikesti kylmä:

  • Kyllähän ulkoilman kestää, sinnehän nyt voi pukeutua ja huono ilmahan on vain pukeutumiskysymys. Koiraihmisenä omistan tosi hyviä ulkoiluvaatteita, jotka pitää sekä veden että tuulen ulkopuolella. No kyllä! Mutta entäs sitten sisällä? Kun sisäilma on nyt ilman lämmitystä +15 astetta? Päällä on jo nyt legginsit, verkkarit, polveen asti olevat villasukat, pitkähihainen paita, 100% merinovillapaita sekä huivi. Ja huopatöppöset. Palelee. Mitä vielä lisäisin?
  • No joo, sen lämmityksen. Kun laittaa tuon keskusilmasysteemin päälle, se puhaltaa ensin täysin kylmää ilmaa. Sitähän tässä kaipaakin. Jatkossa se puhaltaa makuuhuoneeseen, vierashuoneeseen sekä olohuoneen osaan, jossa ei oleskella – keittiön ja olohuoneen väliin. Siihen mennessä, kun ilma ehtii pari metriä siitä sivuun, se on jo viilentynyt.
  • Kaasukamiina. No se on kyllä käytössä, mutta sitä ei uskalla jättää yksin, joten sytytän sen vasta, kun iltakoiralenkki on tehty. Kaipa sitä nyt voisi useamman kerran päivässä sytyttää ja sammuttaa. No, tämän pelastaa se, että voi viettää aikaa toimistolla ja käyttää sen kallista sähköä lämmittelyyn.
  • Kamiinan ollessa päällä, asteet nousevat lähes villeihin 17 ja risat lukemiin.
  • Ovet ovat täyttä sylttyä täällä. Tiivistyksestä ei ole pahemmin apua ja sillä keinolla saattaa tiivistää itsensä ulos asunnosta. Tämän talven superedistys on ollut hankkia paksu verho oven sisäpuolelle, joka estää viiman tulemasta sisälle. Auttaa muuten ihan älyttömästi!
  • Yöllä nukkuu tosi hyvin. Päällä on pitkät pöksyt, villasukat, pitkähihainen paita, 100% villainen kietaisupaita, villainen neule, Ikean paksuin täkki sekä viltti. Nukkuu tosi makoisasti.
  • Onneksi mulla on äiti, joka on opettanut villavaatteiden käytön. Ilman sitä kuolisin. Ihmettelen, miten ihmiset vaan jaksavat pukeutua puuvillaan ja tekokuituihin ja sittenkin valittavat kylmyydestä. Kuolisin. Ainoa vaan, että tästä maasta ei villaa niin helposti löydy. Lampaita kyllä, pöllisinkö pari?
  • Aamut ovat pahimpia. Kun pitää nousta tuon yövaate-täkki-rykelmän alta. Dödö on tosi kylmä, ihan kamalaa pistää sitä kainaloon. Miten sen voisi lämmittää? Toinen asia on vaatteet. Ne ovat kylmiä! Ihan kuin olisit unohtanut ne ulos yöksi ja sitten pitää pistää ne päälle. Onneks mun asunto ei ole kostea, ihan tämä peruskylmyys riittää. Mä puhaltelen rintsikat lämpimiksi.
  • Mä aloin joogata tuossa muutama viikko sitten joka ilta. Pakko oli jättää tauolle suurimmat säätämiset. Lattia on niin kylmä, että siitä saa varmasti jonkun taudin, jos siinä viettää iltaa eri asennoissa. Seuraava pidempi sessio saa odottaa pari viikkoa. Sitä ennen pelkkää niskajoogaa sohvalla.
  • Pääsin myös kivasti lounassalaatin makuun. Mutta kun on näin kylmä, kroppa huutaa hiilaria ja lämmintä pastaa. Annettava periksi ja salaattia taas, kun helpottaa.
  • Ruokaa on kiva laittaa, kun hellan levyt lämmittävät.
  • Suihkuun menoa varten on sähkölämmitin, joten se on ihan jees. Kun riisuu kylppärissä ja hakee vaihtovaatteet sinne. Eikä erehdyksessä kosketa jääkylmää seinää.
  • Koirilla on hyvät karvat.
  • Päässä pyörii villi ajatus, että pitäisikö joku talvi tulla pariksi viikoksi lämmittelemään Suomeen.

Mutta nyt tästä pitäisi siis lähteä ulos koiralauman kanssa. Kylmä pohjoistuuli houkuttaakin kovasti, kun nyt jo sormet ja varpaat jäässä. Aurinko onneksi paistaa. Mutta ulkona siis ihan hyvä, kun koirien kanssa kävelee. Varsinkin ensimmäisten satojen metrien jälkeen, kun sulaminen alkaa. Mutta entä sitten, kun tulee taas sisälle? Ikijää odottaa.

Maissikin tietää, että kamiina on ihana!

Hylättyjä koiranpentuja

Espanjassa hylätään paljon koiria. Metsästyskoiria, jotka eivät toimi metsästyksessä. Vahinkopentuja. Joululahjoja. Täällä eläin on enemmän eläimen asemassa mihin itse pohjoisessa on tottunut. Ei tosiaankaan kaikkien kohdalla, mutta osan kyllä. Niitä saatetaan jättää parvekkeelle loman ajaksi. Tai sitten ne vaan heitetään luontoon, kun niihin kyllästytään. Raaka peli. Koiratarhat ovat pullollaan pelastettavia koiria. Lisäksi on “tappotarha”, johon päätyy kadulta löydetyt. Niistä koiratarhat käyvät hakemassa sellaiset pois, joilla on hyvä todennäköisyys adoptoitua. Kaikki eivät ole sekarotuisia, myös rotukoiria, myös kultaisianoutajia heitetään kadulle. Surullista.

Aika paljon täällä näkee ns. villikoiria vapaana. Meidän alueella oli niitä aika montakin, mutta itseasiassa, enpä ole nähnyt viime syksyn jälkeen. Ehkäpä ne on saatu kiinni vihdoin.

Aina sitä on miettinyt ja pelännyt, milloin tulee eteen se päivä, kun roskiksesta kuuluu vikinää ja sieltä löytyy kokonainen pentue. Näin kolmen ja puolen vuoden jälkeen se päivä sitten tuli. Kävelin, kuten joka aamu ns. puistoon, jossa koiruudet ulkoilevat vapaana. Heti kun pääsin kiipeämään kukkulalle ja puiston alkuun, näen heti tien vieressä kyljellään olevan pienen eläinkuljetuskopan. Heti arvasin, että nyt on se päivä. Mun jengi oli vielä hihnoissa, joten menin varovasti katsomaan, mitä kopassa on. Kopan perältä tapitti vikisevä pentu, ja heti perään näin sielä toisen. Ajatus on vaan että voi ei 😦

Samassa paikalle onneksi ajoi tuttu nainen tästä lähistöltä, jolla on itsellä kaksi resque-koiraa. Hän pysähtyi myös ja hän otti pennut mukaansa toimitettavaksi eläinlääkärille ja hoitoon.

Olo tämän jälkeen oli tosi surullinen. Jotenkin sitä ei vaan tajua, miten paha ihminen on. Tässä kohdassa pennut oli selvästi jätetty alueelle, josta jättäjä tiesi, että ne löydetään helposti. Niitä ei ollut piilotettu eikä heitetty vapaaksi luontoon. Näillä pennuilla kävi tuuri.

Iltapäivällä sain vielä viestin yhdeltä tuttavalta, joka on paljon löytökoirien kanssa tekemisissä. Hän kertoi, että pennut olivat päätyneet todella hyvään paikkaan ja odottavat nyt oikeaa kotia, jotka heidät haluaisi adoptoida, pikkuinen tyttö ja poika ❤ Täytyy vaan toivoa, että he löytävät hyvät kodit.

 

 

CaballoSpain “behind the scenes”

Minulla on ystäväni Hannan kanssa hevosalan yritys. Järjestämme ratsastuslomia tänne Aurinkorannikolle CaballoSpain yrityksen alla. Järjestämme ratsastuksia eri yhteistyötallien kanssa riippuen asiakkaiden toiveista ja tasoista, hoidamme kuljetukset majoituspaikasta tallille ja takaisin, tulkkaamme tarpeen vaatiessa ja teemme lounaan, joka nautitaan ratsastuksen jälkeen. Eli hemmotteluratsastusta 🙂

Mutta mitä tämä työ oikein on? Nauttia ratsastuksesta ja hevosista, ihanista ihmisistä ja auringosta. Juuri niin, hyvin arvattu. Mutta siihen kuuluu paljon muutakin.

Koskaan emme jätä asiakkaita itsekseen tallille, toki välillä asiakkaat menevät maastoon ilman meitä ja sillä aikaa hoidetaan asioita. Mutta välillä pääsemme itsekin mukaan ratsaille, kun asiakkaat joko kaipaavat tulkkausasioita tai ovat matkassa yksin. Silloin voimme lähteä juttuseuraksi 🙂

Ei hullumpi toimisto

Ratsastustuntien aikana odottelemme, tulkkaamme, seurustelemme mahdollisesti muiden perheenjäsenten kanssa, teemme toimistohommia tai suunnittelemme jo seuraavia käänteitä.

Krista Kotokorven tallilla pyöritettiin kahta tuntia saman aikaisesti

Antonio Serranon tallilla odottelemassa tunnin alkua

Toimisto viritettynä tallin pöydälle

Tosiaan teemme kaikki ruoat asiakkaille itse. Hieman valhe, ostamme vain yhtä tuotetta valmiina: Carrefourin porkkanakakkua, joka maistuu ihan itsetehdylle. Pyrimme tekemään raikkaita ruokia, jotka käyvät kaikille. Kesällä varsinkin on niin kuuma, että se aiheuttaa lisämietintää ruokien kanssa, jotta mikään pääse lämpiämään liiaksi. Lisäksi autoissa kulkee aina iso vesivarasto.

Päädyimme tarjoamaan lounaan, koska varsinkin kesällä lämpöjen noustessa yli 30 asteeseen, energiat häviävät ihmisestä hetkessä. Siksi tuputamme ruoan heti ratsastuksen jälkeen, jottei loppu lomapäivä mene pilalle väsymyksen takia. Kaikki ovatkin olleet tyytyväisiä ja positiivisesti yllättyneitä tästä lisäpalvelusta 🙂

Tässä wraptehdas, jossa valmistui 16 wrapiä: hummus, couscous kasviksilla, halloumijuustoa sekä rucolaa.

Valmiit wrapit lähtemässä asiakkaille

Hedelmäsalaattia kauden hedelmistä

Cazpacho-pastaa pakattuna asiakkaille

Lounas syödään tallilla ja käydään samalla läpi, miten tunnit menivät. Kiva hetki istahtaa alas ja rupatella

Ilmat suosivat tätä työtä suurimman osan vuodesta. Paitsi joskus käy näin:

Kyseinen päivä sattui kiireisimmälle viikollemme, Suomen syyslomaviikolle, jolloin teimme muutenkin ympäripyöreää päivää lasten ja koirien ollessa hoidossa. Yhtäkkiä viikossa oli katastrofipäivä: kaatosade. Maneeseja täällä ei kovin harrasteta, vettä tulee kuin esterin hanurista, osat kentistä kastuvat liikaa ja osille talleista ei pääse pahimmassa tapauksessa edes perille. Silloin käy viestit kuumina. Siirretään ratsastuksia mahdollisuuksien mukaan seuraaville päiville, mutta pahimmassa tapauksessa perutaan. Jos sade ei ole aivan ämpärimuotoinen, jotkut tallit myös järjestävät tunnit, jos rohkea asiakas vaan haluaa.

Lits läts märkää, heppanen ei edes pelännyt suurta vihreää sateenvarjoa, jonka alta opettaja ja tulkkaaja huutelimme ohjeita

Asiakas, joka ei ole tehty sokerista

Autot ovat tärkeä osa palveluamme, välillä niitä jopa ehditään pestä. Muutenkin kiireviikkoina auton toimivuus on ihan ehdoton. Tällaisina viikkoina ehdimme tavata Hannan kanssa liikenneympyröissä, jossa siirrämme lähinnä ruokia toisesta autosta toiseen. Tällaiset kiireviikot vievät mehut, mutta ovat superantoisia. Niitä meille lisää!

 

“Harjoittelijapoika” avustamassa autonpesussa

Muuten heppahomma on toimistotyötä. Järjestämme ratsastuksia, olemme yhteydessä asiakkaisiin ja talleihin, joskus myös majoituspaikkoihin. Organisoimme ajankäyttöämme, buukkamme lasten- ja koirienhoitajia. Käymme kaupassa ja suunnittelemme reseptejä lounaita varten, teemme sisältöä sosiaaliseen mediaan, markkinoimme ja mainostamme. Mutta tämä on ihanaa, ihahahaa!

Haluamme kasvattaa vielä suomalaista asiakaskuntaamme, mutta pian alamme myös markkinoida palveluitamme muihin maihin. On se ihanaa, kun saa tehdä tällaista työtä ja ihan itselleen. Ja ihan huipputyypin kanssa ❤

Hanna

Ja minä, kumpikin edustusasuissa 

Sellainen on siis CaballoSpain. Itse teen myös muita hommia, joten tämä on ihan huippu tasapaino digitaaliselle hommalle, jossa kaikki työ tapahtuu tietokoneella. Toivottavasti saamme jatkaa tätä pitkään ja onnistumme kasvattamaan bisnestämme pikkuhiljaa suuremmaksi. Siinä meille tavoitetta tälle vuodelle!

Käy tsekkaamassa sivumme ja tykkää meistä Facebookissa.

Punkki se oli eikä lämpöhalvaus

Kirjoittelin viimeksi lämpöhalvauksesta ja lupasin, että positiivisempaa juttua seuraavalla kerralla. No, aina ei mene niin kuin toivoo.

Vilja näytti toipuvan fyysisesti sunnuntain kuumeesta ja toiveet oli, että homma menee ohi. Perjantaina tarkastuksessa eläinlääkäri oli todella huolestunut edelleen liian vaaleista ikenistä. Otimme röntgenkuvan, jossa hänen mielestään näkyi suurentunut sydän. Saimme lähetteen cardiologille toiseen sairaalaan ultraääneen, koska ultraava lääkäri meidän omalla asemalla oli lomalla.

Saimme maanantaiaamuksi ajan ja Viljan kanssa siellä odoteltiin. Sairaalassa koira jää sinne ja ihmiset vapautetaan tutkimusten ajaksi. Ihan hyvä, ettei suoraan siellä ole stressaamassa koiraa. Koiraparka ei kuitenkaan ymmärrä mitä tapahtuu. Varsinkin Vilja marssii kenen tahansa perässä mihin tahansa. Saapahan paljon huomiota.

Potilas kaulurinsa kanssa. Siitä hän ei ole millässäkään vaan riuhtaisee itsensä irti, jos jää kiinni. Hajoavat esineet tarpeeksi ylös!

Tarkoituksena oli siis löytää syy vaaleille ikenille. Se on yleensä merkki jostain vakavasta. Ensin ultrattiin sydän, mistä ei lopulta löytynyt mitään ongelmaa. Sydän on vähän suuri, mutta niin noutajilla tuppaa kuulemma olemaan. Seuraavaksi ultrattiin vatsa, ettei siellä ole mitään suurta kasvainta joka vuotaa ja saa ikenet vaaleaksi. Verikokeet näyttivät, että Viljalla on paha anemia. Se lopulta selitti ikenet. Se, mistä anemia johtui, ei sitten ollut hajuakaan. Vuotava kasvain oli jo suljettu pois ja siihen taas ei viitanneet muut oireet.

Iltapäivällä selvisi, että anemian aiheuttaja ei ole yleisimmät punkkitaudit kuten borreliosis, jotka myöskin aiheuttavat anemiaa. Nämä testit tulivat nopeasti. Verta oli otettu sen verran, että tarvittaessa tehdään lisää tutkimuksia. Verestä lähti pidempään tutkimukseen viisi sairautta, seuraavaksi yleisimmät eli hieman harvinaisemmat. Hintaa kokeille oli 100 € / tauti. Saatiin onneksi 50% alennus…argh…ongenkoukku-tautikoira alkaa tulla aika kalliiksi…

Kaikki olimme huolissamme potilas Peltosesta

Samalla jo Viljalla annettiin vahva antibioottikuuri, koska jostain taudista oli vahva epäilys. Antibiootit alkoikin puremaan jo heti seuraavana päivänä. Koira oli virkeämpi päivä päivältä. Keskiviikkoa oli tarkastus, missä nähtiin, että veriarvot olivat edelleen alhaalla, mutta koira oli paremmassa kunnossa. Jäätiin seuraamaan ja seurattiin maanantaille eli tälle päivälle asti.

Aamulla oli siis tarkastus ja saimme heti kuulla, että syy on löytynyt. Anaplasmoosi. Punkin aiheuttama tauti. Antibiootit siis toimivat ihan syystä 🙂 Olin niin tyytyväinen, että syy löytyi. Eläinlääkäri ja vielä meidän oma lääkäri oli löydystä tyytyväisiä, koska tuo nyt on parhaimpia, mitä voi löytää, jos jotain ongelmaa on. Häviää neljän viikon antibioottikuurilla. Punasoluarvot olivat vieläkin alle normaalin, joten lisäsimme kortisoonia ja rautaa lääkkeisiin. Niillä autetaan kroppaa toipumaan.

Muuten Vilja voi jo kohtuullisen normaalisti. Jaksaa jo leikkiä ja juosta välillä. Kyllä täytyy sanoa, että oli viikon mittainen huoli. Eläinlääkärissä oli viime viikolla sattumalta toinen kultainennoutaja, 3-vuotias, jolla oli myös paha anemia ja tänään kuulin, että 1500€ tehty tutkimuksia eikä syytä ole löytynyt 😦 Täytyy siis olla kiitollinen, että me selvisimme tässä vaiheessa pienellä. Vielä käymme seurannassa, mutta kaiken pitäisi kaiken järjen mukaan mennä hyvin eteenpäin.

Koko arsenaali käytössä

Tänä vuonna olen nähnyt kaksi kävelevää punkkia turkissa enkä yhtään kiinni olevaa. Jotain huonoa tuuria on siis ollut matkassa jälleen kerran.

Tähän päälle Vilja sai vielä ensimmäisen hotspotin, joka voi hyvin olla myös oire matalasta immuunista pirun bakteerin takia. Kuumekin taisi olla ensioire, sattui vaan todella kuumaan päivään. Mutta pikkuhiljaa täällä tullaan kuntoon 🙂

Tiedättekö, että työnteko on kivaa

Aurinko paistaa ja saadaan olla hevostallilla, jossa taustalla voi Amelia-leffasta tuttu biisi. Kukat alkavat pikkuhiljaa tuoda kevään tullessaan. Terrierit juoksevat pallon perässä. Nauretaan ja rapsutellaan hevosia.

Ja sitten tajutaan, että ollaan töissä. Pidetään palaveria ja otetaan kuvia. Silloin sitä tajuaa, että voisihan sitä niin sanotusti paskemminkin olla asiat.

Ja, että mitä töitä. No siitä varmana lähipäivinä enemmän! Stay tuned!

ulkokentta talli-sisalta hevosen-laitto ale-1 hevoskumarrus