Kevät!

Nyt on kevät, itseasiassa jo kolmatta päivää. No ei siltä kyllä tunnu! Tuulivaroitukset jälleen annettu ja vettäkin taitaa sataa huomenna. Asunto jälleen laskenut muutaman hyvän viikon jälleen alle 17 asteen. Tämä on ehdottomasti ollut kylmin talvi kolmeen talveen, mitkä olen täällä viettänyt. Ja sateisin! Andalucía tarvitsee vettä, mutta rajansa kaikella…

Espanjalaiset ovat tunnetusti aikataulujen kanssa mitä ovat. Ainoa mistä he ovat tarkkoja on ruoka-ajat ja vuodenajat. Täällä ilmasto on enemmän tasapaksu vuoden aikana kuin Suomessa, joten täällä on määritetty tarkat päivämäärät, milloin vuodenaika vaihtuu.

Kevät alkaa 21.3.
Kesä 21.6.
Syksy 21.9.
Ja talvi 21.12.

Ja that’s it 🙂

Mutta on täällä jotain kevään merkkejä:

Niittyt alkavat olla täynnä kukkia, tänä vuonna sateen takia tosi riehakasta kukintaa

Joessa on sateen jäljiltä ihanaa raikasta pulisevaa vettä, missä voi ludata. Mimosat kukkivat keltaisenaan.

 

Unikoita pilkaltelee väripisaroina siellä täällä

Ja kaikki on vihreää!

Ensi viikolla yhden päivän kohdalla on +21 astetta. Ehkä tämä tästä alkaa helpottaa. Kuten aina täällä sanon: jos Suomessa odottaa sitä, että räntä ja loska loppuu niin täällä odottaa, että loppuis jo kamalat tuulet!

Advertisements

Espanjalaisuudesta

Yritin tässä aluksi miettiä, millainen mielikuva  minulla oli espanjalaisista ennen tänne muuttoa. Täytyy sanoa, ettei oikein minkäänlainen. Vähän hajuton ja mauton. Maasta kyllä oli mielipiteitä. Muistan, kun ystäväni mietti tänne muuttoa muutama vuosi ennen minua ja pohdittiin yhdessä, että plääh, Espanja on kyllä vähän tylsä ja jälkeenjäänyt. No täällä sitä ollaan kumpikin 😀

Mutta itse espanjalaisista oli todellakin vähän mitäänsanomaton kuva. Puhuvat nopeasti ja pitävät kovaa ääntä.

Oikeastaan nyt vasta voi miettiä tarkemmin, millainen on espanjalainen. Tai oikeastaan etelä-espanjalainen. Maa on niin suuri, että uskon myös tyypillisen espanjalaisen olevan erilainen eri puolella maata. Kaikki tämä perustuu täysin omiin havaintoihin ja varmasti on yleistetty rajulla kädellä. Eivätkä kommentit koske tätä yhtä espanjalaista, kenen kanssa yleensä pyörii vaan otos on laajempi.

Espanjalainen on todella perhekeskeinen. Ydinperhe on laaja: siihen kuuluu lapsien ja lasten lapsien jälkeen myös tädit ja sedät. Ei ihme, että ääntä riittää. Monilla perheillä on tapana kokoontua yhteen sunnuntaisin syömään lounasta. Juuri asiakasta keskustelin erään espanjalaisen naisihmisen kanssa, joka valitteli tämän tavan haihtumista ja sitä, että kokoonnutaan helpommin ravintolaan. Pohdimme, että tämä varmaan johtuu siitä, että perheen naiset ovat myös nykyään lähes aina töissä. Kotiäitejä toki on mutta selvästi vähenemässä määrin kuin aiemmin. Kenelläkään ei ole aikaa sunnuntaisin pyöräyttää lounasta 20 hengelle. Toki, tämänlaisia tapoja kyllä edelleen näkee. Kun astun tuohon maaseudulle, kokoontuvat perheet maalaistaloihin sunnuntailounaalle.

Vanhempien kunnioitus on täällä edelleen vahvana tapana. Kun kokoonnumme, on hyvin selvää, että nuoremmat menevät vanhempien luokse antamaan poskipusut sekä tullessa että lähtiessä. Tosin, tämäkin on espanjalaisten mielestä haihtumassa ja menossa väärään suuntaan. Nuorten menot menevät ohi papan synttäreiden. Lohdutin kyllä tässä tilanteessa, että täällä tilanne on vielä selkeästi parempi kuin Suomessa, jossa vanhempien kunnioitus on kyllä haihtunut jonkun  verran vapaan kasvatuksen aallon alle. Teitittelykulttuuri on edelleen täällä voimassa, joka varmasti tuo oman säväyksensä asiaan.

Isänmaanrakkaus. Espanjan on niin suuri, että muuta ei tarvita. Tuntuu siltä, että espanjalaiset ovat niin tyytyväisiä maansa tarjotaan, ettei täältä tarvitse matkustaa mihinkään. Kaikki täällä tehty on se parasta, mitä voi saada ja löytää. Espanjalaista viiniä ei voita mikään, muu on suoraan pyhäinhäväistystä. Ruokakulttuuristakin ollaan ylpeitä vaikka näin ulkomaalaisesta tuntuukin, että ruoka hieman toistaa itseään.

Ruokailu on rentoa, jakamiskulttuuri on täällä sellaista, mihin meni tottuessa, mutta sen jälkeen tuntuukin vähän hassulta syödä vaan omaa annostaan. Kivempi tilata monta ja syödä yhdessä, saa paljon enemmän makuja maisteltavaksi.

Espanjalainen puhuu paljon, mutta kaikkea mitä sanotaan ääneen, ei voi kuitenkaan ottaa niin todesta, miten suomalainen on tottunut ottamaan todeksi kaiken, mitä sanotaan. Ilmaan saatetaan heittää suunnitelmia niiden ollessa todellakin vasta ensimmäisiä ajatuksia vaikka ne kuulostavat jo kiveen lyödyltä. Muistan kun tästä jo joku mainitsi ennen kuin itse olen paremmin päässyt sisään espanjalaisuuteen. Kellonajat ovat tunnetusti hyvin ympäripyöreitä. Paitsi kun puhutaan ruoka-ajoista. Ne ovat pyhiä ja on täysin katastrofaalista, jos ruoka-aika alittuu tai ylittyy.

Jos kellonajat ovat ympäripyöreitä, niin ovat myös lait ja ohjeistukset. Ei nyt täällä mitään rikollisia olla, mutta lain raja on enemmänkin harmaa kuin mustavalkoinen. Lain noudattamiseen voi käyttää maalaisjärkeä. Jos siitä ei ole haittaa kenellekään, niin ei se nyt niin vaarallista ole.

Espanja on selvästi muita Länsi-Euroopan maita jäljessä. Näin myöntää täällä väki itsekin. Herra Francolla oli kyllä iso kauha tässä sopassa. Kun maasta löytyy kaikki, ei sinänsä ole tarvetta katsoa rajojen ulkopuolelle. Eikä näin vielä kovin pitkään ole tehtykään (Kiitos iso F). Tosin, ulospäin katsomattomuus aiheuttaa sen, että kehitystä ei oikein tapahdu. Muita kieliä ei osata, joten ulkomaiset vaikutteet jäävät harvojen ja valittujen tietoon. Espanjalainen on myös hyvin tyytyväinen siihen mitä hän on. Suomalaiset mummot ja papat, lapset ja aikuiset harrastavat ja opettelevat uusia asioita koko elämänsä ajan. Täällä tyydytään siihen, mitä koulusta on saatu ja se siitä sitten. Tämä on todella raju yleistys, mutta näyttää olevan kohtuu yleisestä, ettei itsensä kehittäminen ole niin pop. Oman alan, digitaalisuuden kehitykseen, en ota edes nyt kantaa…syvä huokaus.

Espanjalaiset tulevat tosi iholle. Perheet, serkukset, sedät ja tädit ovat fyysisesti lähellä toisiaan. Serkukset käpertyvät sohvalle, vaikka ikää on jo 15-vuotta, tytöt ja pojat kaikki yhdessä. Puskipusuja ja haleja annetaan yhtäkkiä ja muutenkin nojaillaan toisiin ihan muuten vaan.

Nyt täällä on tullut asuttua 3,5 vuotta ja viimeisen vuoden aikana vasta päässyt sisälle enemmän espanjalaisuuteen. Noin puolen vuoden sisällä asiat ovat ärsyttäneet enemmän kuin alussa. Honeymoon selvästi on ohi. Varmasti siihen vaikuttaa se, että tosiaan tietää enemmän ja tieto nyt lisää tuskaa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että hyvät puolet eivät edelleen voittaisi 🙂 Maitojunaa ei ole tarkoitus buukata. Mielenkiintoista itse huomata tämä vaihe itsessään.  Jäämme seuraamaan jatkoa 🙂

Kun sisäilman lämpö +18 tuntuu jo kivalta

Just niin, enpä muista milloin noin lämmintä olisi taas ollut ilman toimenpiteitä.

Meillä on taas talvi päällä. Me kuljetaan täällä toppatakeissa ja useammalla koiranulkoiluttajalla on pipo päässä. Vannon, ettei kysymys ole pelkästään tottumisesta. Täällä on kylmä!

Toki osaksi kesällä tottuu lämpimään ja kun sitten syksyllä alkaa viilentyä, tekee mieli pukea päälle heti jo enemmän. Syytän tosin ilman kosteutta, joka tekee ilmasta oikeasti kylmän.

Mutta mistä tietää, että Espanjassa on oikesti kylmä:

  • Kyllähän ulkoilman kestää, sinnehän nyt voi pukeutua ja huono ilmahan on vain pukeutumiskysymys. Koiraihmisenä omistan tosi hyviä ulkoiluvaatteita, jotka pitää sekä veden että tuulen ulkopuolella. No kyllä! Mutta entäs sitten sisällä? Kun sisäilma on nyt ilman lämmitystä +15 astetta? Päällä on jo nyt legginsit, verkkarit, polveen asti olevat villasukat, pitkähihainen paita, 100% merinovillapaita sekä huivi. Ja huopatöppöset. Palelee. Mitä vielä lisäisin?
  • No joo, sen lämmityksen. Kun laittaa tuon keskusilmasysteemin päälle, se puhaltaa ensin täysin kylmää ilmaa. Sitähän tässä kaipaakin. Jatkossa se puhaltaa makuuhuoneeseen, vierashuoneeseen sekä olohuoneen osaan, jossa ei oleskella – keittiön ja olohuoneen väliin. Siihen mennessä, kun ilma ehtii pari metriä siitä sivuun, se on jo viilentynyt.
  • Kaasukamiina. No se on kyllä käytössä, mutta sitä ei uskalla jättää yksin, joten sytytän sen vasta, kun iltakoiralenkki on tehty. Kaipa sitä nyt voisi useamman kerran päivässä sytyttää ja sammuttaa. No, tämän pelastaa se, että voi viettää aikaa toimistolla ja käyttää sen kallista sähköä lämmittelyyn.
  • Kamiinan ollessa päällä, asteet nousevat lähes villeihin 17 ja risat lukemiin.
  • Ovet ovat täyttä sylttyä täällä. Tiivistyksestä ei ole pahemmin apua ja sillä keinolla saattaa tiivistää itsensä ulos asunnosta. Tämän talven superedistys on ollut hankkia paksu verho oven sisäpuolelle, joka estää viiman tulemasta sisälle. Auttaa muuten ihan älyttömästi!
  • Yöllä nukkuu tosi hyvin. Päällä on pitkät pöksyt, villasukat, pitkähihainen paita, 100% villainen kietaisupaita, villainen neule, Ikean paksuin täkki sekä viltti. Nukkuu tosi makoisasti.
  • Onneksi mulla on äiti, joka on opettanut villavaatteiden käytön. Ilman sitä kuolisin. Ihmettelen, miten ihmiset vaan jaksavat pukeutua puuvillaan ja tekokuituihin ja sittenkin valittavat kylmyydestä. Kuolisin. Ainoa vaan, että tästä maasta ei villaa niin helposti löydy. Lampaita kyllä, pöllisinkö pari?
  • Aamut ovat pahimpia. Kun pitää nousta tuon yövaate-täkki-rykelmän alta. Dödö on tosi kylmä, ihan kamalaa pistää sitä kainaloon. Miten sen voisi lämmittää? Toinen asia on vaatteet. Ne ovat kylmiä! Ihan kuin olisit unohtanut ne ulos yöksi ja sitten pitää pistää ne päälle. Onneks mun asunto ei ole kostea, ihan tämä peruskylmyys riittää. Mä puhaltelen rintsikat lämpimiksi.
  • Mä aloin joogata tuossa muutama viikko sitten joka ilta. Pakko oli jättää tauolle suurimmat säätämiset. Lattia on niin kylmä, että siitä saa varmasti jonkun taudin, jos siinä viettää iltaa eri asennoissa. Seuraava pidempi sessio saa odottaa pari viikkoa. Sitä ennen pelkkää niskajoogaa sohvalla.
  • Pääsin myös kivasti lounassalaatin makuun. Mutta kun on näin kylmä, kroppa huutaa hiilaria ja lämmintä pastaa. Annettava periksi ja salaattia taas, kun helpottaa.
  • Ruokaa on kiva laittaa, kun hellan levyt lämmittävät.
  • Suihkuun menoa varten on sähkölämmitin, joten se on ihan jees. Kun riisuu kylppärissä ja hakee vaihtovaatteet sinne. Eikä erehdyksessä kosketa jääkylmää seinää.
  • Koirilla on hyvät karvat.
  • Päässä pyörii villi ajatus, että pitäisikö joku talvi tulla pariksi viikoksi lämmittelemään Suomeen.

Mutta nyt tästä pitäisi siis lähteä ulos koiralauman kanssa. Kylmä pohjoistuuli houkuttaakin kovasti, kun nyt jo sormet ja varpaat jäässä. Aurinko onneksi paistaa. Mutta ulkona siis ihan hyvä, kun koirien kanssa kävelee. Varsinkin ensimmäisten satojen metrien jälkeen, kun sulaminen alkaa. Mutta entä sitten, kun tulee taas sisälle? Ikijää odottaa.

Maissikin tietää, että kamiina on ihana!

Hylättyjä koiranpentuja

Espanjassa hylätään paljon koiria. Metsästyskoiria, jotka eivät toimi metsästyksessä. Vahinkopentuja. Joululahjoja. Täällä eläin on enemmän eläimen asemassa mihin itse pohjoisessa on tottunut. Ei tosiaankaan kaikkien kohdalla, mutta osan kyllä. Niitä saatetaan jättää parvekkeelle loman ajaksi. Tai sitten ne vaan heitetään luontoon, kun niihin kyllästytään. Raaka peli. Koiratarhat ovat pullollaan pelastettavia koiria. Lisäksi on “tappotarha”, johon päätyy kadulta löydetyt. Niistä koiratarhat käyvät hakemassa sellaiset pois, joilla on hyvä todennäköisyys adoptoitua. Kaikki eivät ole sekarotuisia, myös rotukoiria, myös kultaisianoutajia heitetään kadulle. Surullista.

Aika paljon täällä näkee ns. villikoiria vapaana. Meidän alueella oli niitä aika montakin, mutta itseasiassa, enpä ole nähnyt viime syksyn jälkeen. Ehkäpä ne on saatu kiinni vihdoin.

Aina sitä on miettinyt ja pelännyt, milloin tulee eteen se päivä, kun roskiksesta kuuluu vikinää ja sieltä löytyy kokonainen pentue. Näin kolmen ja puolen vuoden jälkeen se päivä sitten tuli. Kävelin, kuten joka aamu ns. puistoon, jossa koiruudet ulkoilevat vapaana. Heti kun pääsin kiipeämään kukkulalle ja puiston alkuun, näen heti tien vieressä kyljellään olevan pienen eläinkuljetuskopan. Heti arvasin, että nyt on se päivä. Mun jengi oli vielä hihnoissa, joten menin varovasti katsomaan, mitä kopassa on. Kopan perältä tapitti vikisevä pentu, ja heti perään näin sielä toisen. Ajatus on vaan että voi ei 😦

Samassa paikalle onneksi ajoi tuttu nainen tästä lähistöltä, jolla on itsellä kaksi resque-koiraa. Hän pysähtyi myös ja hän otti pennut mukaansa toimitettavaksi eläinlääkärille ja hoitoon.

Olo tämän jälkeen oli tosi surullinen. Jotenkin sitä ei vaan tajua, miten paha ihminen on. Tässä kohdassa pennut oli selvästi jätetty alueelle, josta jättäjä tiesi, että ne löydetään helposti. Niitä ei ollut piilotettu eikä heitetty vapaaksi luontoon. Näillä pennuilla kävi tuuri.

Iltapäivällä sain vielä viestin yhdeltä tuttavalta, joka on paljon löytökoirien kanssa tekemisissä. Hän kertoi, että pennut olivat päätyneet todella hyvään paikkaan ja odottavat nyt oikeaa kotia, jotka heidät haluaisi adoptoida, pikkuinen tyttö ja poika ❤ Täytyy vaan toivoa, että he löytävät hyvät kodit.

 

 

CaballoSpain “behind the scenes”

Minulla on ystäväni Hannan kanssa hevosalan yritys. Järjestämme ratsastuslomia tänne Aurinkorannikolle CaballoSpain yrityksen alla. Järjestämme ratsastuksia eri yhteistyötallien kanssa riippuen asiakkaiden toiveista ja tasoista, hoidamme kuljetukset majoituspaikasta tallille ja takaisin, tulkkaamme tarpeen vaatiessa ja teemme lounaan, joka nautitaan ratsastuksen jälkeen. Eli hemmotteluratsastusta 🙂

Mutta mitä tämä työ oikein on? Nauttia ratsastuksesta ja hevosista, ihanista ihmisistä ja auringosta. Juuri niin, hyvin arvattu. Mutta siihen kuuluu paljon muutakin.

Koskaan emme jätä asiakkaita itsekseen tallille, toki välillä asiakkaat menevät maastoon ilman meitä ja sillä aikaa hoidetaan asioita. Mutta välillä pääsemme itsekin mukaan ratsaille, kun asiakkaat joko kaipaavat tulkkausasioita tai ovat matkassa yksin. Silloin voimme lähteä juttuseuraksi 🙂

Ei hullumpi toimisto

Ratsastustuntien aikana odottelemme, tulkkaamme, seurustelemme mahdollisesti muiden perheenjäsenten kanssa, teemme toimistohommia tai suunnittelemme jo seuraavia käänteitä.

Krista Kotokorven tallilla pyöritettiin kahta tuntia saman aikaisesti

Antonio Serranon tallilla odottelemassa tunnin alkua

Toimisto viritettynä tallin pöydälle

Tosiaan teemme kaikki ruoat asiakkaille itse. Hieman valhe, ostamme vain yhtä tuotetta valmiina: Carrefourin porkkanakakkua, joka maistuu ihan itsetehdylle. Pyrimme tekemään raikkaita ruokia, jotka käyvät kaikille. Kesällä varsinkin on niin kuuma, että se aiheuttaa lisämietintää ruokien kanssa, jotta mikään pääse lämpiämään liiaksi. Lisäksi autoissa kulkee aina iso vesivarasto.

Päädyimme tarjoamaan lounaan, koska varsinkin kesällä lämpöjen noustessa yli 30 asteeseen, energiat häviävät ihmisestä hetkessä. Siksi tuputamme ruoan heti ratsastuksen jälkeen, jottei loppu lomapäivä mene pilalle väsymyksen takia. Kaikki ovatkin olleet tyytyväisiä ja positiivisesti yllättyneitä tästä lisäpalvelusta 🙂

Tässä wraptehdas, jossa valmistui 16 wrapiä: hummus, couscous kasviksilla, halloumijuustoa sekä rucolaa.

Valmiit wrapit lähtemässä asiakkaille

Hedelmäsalaattia kauden hedelmistä

Cazpacho-pastaa pakattuna asiakkaille

Lounas syödään tallilla ja käydään samalla läpi, miten tunnit menivät. Kiva hetki istahtaa alas ja rupatella

Ilmat suosivat tätä työtä suurimman osan vuodesta. Paitsi joskus käy näin:

Kyseinen päivä sattui kiireisimmälle viikollemme, Suomen syyslomaviikolle, jolloin teimme muutenkin ympäripyöreää päivää lasten ja koirien ollessa hoidossa. Yhtäkkiä viikossa oli katastrofipäivä: kaatosade. Maneeseja täällä ei kovin harrasteta, vettä tulee kuin esterin hanurista, osat kentistä kastuvat liikaa ja osille talleista ei pääse pahimmassa tapauksessa edes perille. Silloin käy viestit kuumina. Siirretään ratsastuksia mahdollisuuksien mukaan seuraaville päiville, mutta pahimmassa tapauksessa perutaan. Jos sade ei ole aivan ämpärimuotoinen, jotkut tallit myös järjestävät tunnit, jos rohkea asiakas vaan haluaa.

Lits läts märkää, heppanen ei edes pelännyt suurta vihreää sateenvarjoa, jonka alta opettaja ja tulkkaaja huutelimme ohjeita

Asiakas, joka ei ole tehty sokerista

Autot ovat tärkeä osa palveluamme, välillä niitä jopa ehditään pestä. Muutenkin kiireviikkoina auton toimivuus on ihan ehdoton. Tällaisina viikkoina ehdimme tavata Hannan kanssa liikenneympyröissä, jossa siirrämme lähinnä ruokia toisesta autosta toiseen. Tällaiset kiireviikot vievät mehut, mutta ovat superantoisia. Niitä meille lisää!

 

“Harjoittelijapoika” avustamassa autonpesussa

Muuten heppahomma on toimistotyötä. Järjestämme ratsastuksia, olemme yhteydessä asiakkaisiin ja talleihin, joskus myös majoituspaikkoihin. Organisoimme ajankäyttöämme, buukkamme lasten- ja koirienhoitajia. Käymme kaupassa ja suunnittelemme reseptejä lounaita varten, teemme sisältöä sosiaaliseen mediaan, markkinoimme ja mainostamme. Mutta tämä on ihanaa, ihahahaa!

Haluamme kasvattaa vielä suomalaista asiakaskuntaamme, mutta pian alamme myös markkinoida palveluitamme muihin maihin. On se ihanaa, kun saa tehdä tällaista työtä ja ihan itselleen. Ja ihan huipputyypin kanssa ❤

Hanna

Ja minä, kumpikin edustusasuissa 

Sellainen on siis CaballoSpain. Itse teen myös muita hommia, joten tämä on ihan huippu tasapaino digitaaliselle hommalle, jossa kaikki työ tapahtuu tietokoneella. Toivottavasti saamme jatkaa tätä pitkään ja onnistumme kasvattamaan bisnestämme pikkuhiljaa suuremmaksi. Siinä meille tavoitetta tälle vuodelle!

Käy tsekkaamassa sivumme ja tykkää meistä Facebookissa.

Punkki se oli eikä lämpöhalvaus

Kirjoittelin viimeksi lämpöhalvauksesta ja lupasin, että positiivisempaa juttua seuraavalla kerralla. No, aina ei mene niin kuin toivoo.

Vilja näytti toipuvan fyysisesti sunnuntain kuumeesta ja toiveet oli, että homma menee ohi. Perjantaina tarkastuksessa eläinlääkäri oli todella huolestunut edelleen liian vaaleista ikenistä. Otimme röntgenkuvan, jossa hänen mielestään näkyi suurentunut sydän. Saimme lähetteen cardiologille toiseen sairaalaan ultraääneen, koska ultraava lääkäri meidän omalla asemalla oli lomalla.

Saimme maanantaiaamuksi ajan ja Viljan kanssa siellä odoteltiin. Sairaalassa koira jää sinne ja ihmiset vapautetaan tutkimusten ajaksi. Ihan hyvä, ettei suoraan siellä ole stressaamassa koiraa. Koiraparka ei kuitenkaan ymmärrä mitä tapahtuu. Varsinkin Vilja marssii kenen tahansa perässä mihin tahansa. Saapahan paljon huomiota.

Potilas kaulurinsa kanssa. Siitä hän ei ole millässäkään vaan riuhtaisee itsensä irti, jos jää kiinni. Hajoavat esineet tarpeeksi ylös!

Tarkoituksena oli siis löytää syy vaaleille ikenille. Se on yleensä merkki jostain vakavasta. Ensin ultrattiin sydän, mistä ei lopulta löytynyt mitään ongelmaa. Sydän on vähän suuri, mutta niin noutajilla tuppaa kuulemma olemaan. Seuraavaksi ultrattiin vatsa, ettei siellä ole mitään suurta kasvainta joka vuotaa ja saa ikenet vaaleaksi. Verikokeet näyttivät, että Viljalla on paha anemia. Se lopulta selitti ikenet. Se, mistä anemia johtui, ei sitten ollut hajuakaan. Vuotava kasvain oli jo suljettu pois ja siihen taas ei viitanneet muut oireet.

Iltapäivällä selvisi, että anemian aiheuttaja ei ole yleisimmät punkkitaudit kuten borreliosis, jotka myöskin aiheuttavat anemiaa. Nämä testit tulivat nopeasti. Verta oli otettu sen verran, että tarvittaessa tehdään lisää tutkimuksia. Verestä lähti pidempään tutkimukseen viisi sairautta, seuraavaksi yleisimmät eli hieman harvinaisemmat. Hintaa kokeille oli 100 € / tauti. Saatiin onneksi 50% alennus…argh…ongenkoukku-tautikoira alkaa tulla aika kalliiksi…

Kaikki olimme huolissamme potilas Peltosesta

Samalla jo Viljalla annettiin vahva antibioottikuuri, koska jostain taudista oli vahva epäilys. Antibiootit alkoikin puremaan jo heti seuraavana päivänä. Koira oli virkeämpi päivä päivältä. Keskiviikkoa oli tarkastus, missä nähtiin, että veriarvot olivat edelleen alhaalla, mutta koira oli paremmassa kunnossa. Jäätiin seuraamaan ja seurattiin maanantaille eli tälle päivälle asti.

Aamulla oli siis tarkastus ja saimme heti kuulla, että syy on löytynyt. Anaplasmoosi. Punkin aiheuttama tauti. Antibiootit siis toimivat ihan syystä 🙂 Olin niin tyytyväinen, että syy löytyi. Eläinlääkäri ja vielä meidän oma lääkäri oli löydystä tyytyväisiä, koska tuo nyt on parhaimpia, mitä voi löytää, jos jotain ongelmaa on. Häviää neljän viikon antibioottikuurilla. Punasoluarvot olivat vieläkin alle normaalin, joten lisäsimme kortisoonia ja rautaa lääkkeisiin. Niillä autetaan kroppaa toipumaan.

Muuten Vilja voi jo kohtuullisen normaalisti. Jaksaa jo leikkiä ja juosta välillä. Kyllä täytyy sanoa, että oli viikon mittainen huoli. Eläinlääkärissä oli viime viikolla sattumalta toinen kultainennoutaja, 3-vuotias, jolla oli myös paha anemia ja tänään kuulin, että 1500€ tehty tutkimuksia eikä syytä ole löytynyt 😦 Täytyy siis olla kiitollinen, että me selvisimme tässä vaiheessa pienellä. Vielä käymme seurannassa, mutta kaiken pitäisi kaiken järjen mukaan mennä hyvin eteenpäin.

Koko arsenaali käytössä

Tänä vuonna olen nähnyt kaksi kävelevää punkkia turkissa enkä yhtään kiinni olevaa. Jotain huonoa tuuria on siis ollut matkassa jälleen kerran.

Tähän päälle Vilja sai vielä ensimmäisen hotspotin, joka voi hyvin olla myös oire matalasta immuunista pirun bakteerin takia. Kuumekin taisi olla ensioire, sattui vaan todella kuumaan päivään. Mutta pikkuhiljaa täällä tullaan kuntoon 🙂

Tiedättekö, että työnteko on kivaa

Aurinko paistaa ja saadaan olla hevostallilla, jossa taustalla voi Amelia-leffasta tuttu biisi. Kukat alkavat pikkuhiljaa tuoda kevään tullessaan. Terrierit juoksevat pallon perässä. Nauretaan ja rapsutellaan hevosia.

Ja sitten tajutaan, että ollaan töissä. Pidetään palaveria ja otetaan kuvia. Silloin sitä tajuaa, että voisihan sitä niin sanotusti paskemminkin olla asiat.

Ja, että mitä töitä. No siitä varmana lähipäivinä enemmän! Stay tuned!

ulkokentta talli-sisalta hevosen-laitto ale-1 hevoskumarrus

Rapsakkaa aamua

Kyllä nyt tulee näitä extreme-ilmoja. Ensin muutaman päivän kaatosateet tulvineen ja nyt saatiin Mijaksen kuntaan lunta! Malagasta ja Marbellastakin on Facebookissa rantakuvia lumipeitteellä. Nerjassa ja Rondassa tullut ihan kunnolla lunta. Näin tapahtuu noin 20-30 vuoden välein ja eilen oli kahdeksaksi kylmin päivä sitten vuoden 1961.

Täällä ihan rannikolla kaikki tuli tietenkin vetenä, osaksi räntänä. Illalla ajelin kotiin seitsemän jälkeen ja mittari näytti iloisia lukemia. Serkku laittoi Helsingistä mittarikuva, jossa asteita +2,2  eli samoissa mentiin. Tosi sisällä siellä yli +20 ja täällä oli +16.

mittari

Mä tykkään enemmän, kun tuo näyttää +38

Aamulla olikin sitten raikasta. Peiton alta ei ole mitenkään mukava nousta, kun asunnossa on tasan +15 astetta. Aika rapsakkaa. Mutta hyvä päivä sulattaa pakastin! Eipähän pakasteet sula ulkonakaan, kun siellä alle +5 astetta.

Aamulla puoli yhdeksän aikaan auringon noustessa näkyi Mijaksen vuorella ensimmäisen kerran lunta mun täällä asuessa. Mijas Pueblossa olikin eilen satanut lunta niin, että jengiä oli fudiskentällä juoksemassa ja ihmettelemässä lunta. Itse en ole kovinkaan innostunut ajatuksesta, kun sitä on tänne pakoon muuttanut.

aamulumi

Mijaksen vuori auringon noustessa

Koiraulkoilulla sitten pitikin kaivaa pipo esiin. Hanskat ovat olleet kädessä jo muutaman päivän kylmän pohjoistuulen takia. Ja legginsit ulkoiluhousujen alla eivät olleet huono idea. Silti, naamaan sattui tuuli. Tuttuja muistituntoja palasi marraskuisesta Helsingistä kovan tuulen kera. Täällä sentään on valoisaa.

paivalumi

Lumivuoret päivänvalolla

Onneksi tämä kylmyys ei täällä kestä kuukausia ja ensi viikolla päivällä lämmöt nousevat takaisin yli +15 asteeseen. Sitä odotellessa 🙂

Ilo asua kukkulalla

Rain in Spain. Täällä sataa. Viime viikonloppuna oli jo kaatosateet, jotka kestivät muutaman päivän. Ne aiheuttivat ongelmia siellä sun täällä. Onnekseni oma koti pitää veden vaikka varaston lattia autotallissa olikin hieman saanut osumaa.

Ystävän asuntoon tuli vesi sisään, kuten varmaan moneen muuhunkin. Hyvä aika ostaa asuntoja, näkee ainakin, pysyvätkö kuivana 🙂

Oma pahin vesisade ongelma oli todella lähellä ollut kolari. Edellä ajava auto pyörähti sadan metrin päässä 80 tuntivauhdilla keskibetonista oikeaan laitaan. Onneksi oli juuri liittymä, että auto meni liittymäkaistalle. Onneksi sieltä ei tullut ketään. Onneksi en juuri vilkaissut mihinkään kuin tielle. Onneksi mitään isompaa rojua ei ollut tiellä. Onneksi onnistuin väistämään kaikki irronneet osaset.

Muutama päivä viikolla oli kuivaa, mutta taas mennään. Eilen lauantaina alkoi sataa ja yöllä oli kunnon myrsky. Nyt sunnuntaiaamuna on annettu punaiset eli korkeammat varoitukset sateesta ja kehotettu pysymään sisätiloissa eikä liikkumaan autoilla.

Onneksi oma talo sijaitsee kukkulalla eikä tarvitse pelätä, mitä tapahtuu. Tässä hieman sieltä sun täältä varastettuja kuvia.

Ja edit, pakko lisätä vielä linkki kuviin Diariosur.es sivuille. Joskus ihmettelemme täällä kuivia joen pohjia. Ei enää.

15253382_10153994144405841_3434765685835938837_n

 

Naapuruston Facebooksivuilta Fuengirolan joki.

15356604_10153994144370841_5731856764289167580_n

Vesi on kulkenut vauhdilla Fuengirolassa, ihan ymmärrettävää, että kehoitetaan olla liikkumatta autolla…

15271817_1198787890215676_8386911671713432331_o

Málagan maratoni on peruttu tältä viikonlopulta, tai ainakin siirretty myöhäisemmäksi lähtöä. Ehkäpä triathlon…15271860_1198787940215671_5724033680880932555_o

En aio poistua kotoa muuta kuin viemään karvanaamat tarpeilleen. Ehkäpä hyvä päivä kaivaa vähän joulua esille 🙂

Espanjalainen taipumuskoe

Noutajia testataan niinsanotuilla taipumuskokeilla ympäri maailman. Tämä tarkoittaa, että testataan onko koiralla taipumuksia rodunomaiseen toimintaan eli ammutun riistan noutamiseen.

Suomessa koe on selkeästi vaikeampi. Sen läpäisemiseksi järjestetään kursseja ja treenataan paljon. Kysymys kuuluukin, mitataanko sillä oikeasti Suomessa luontaisia taipumuksia vai miten paljon kouluttamisella on merkitystä. Miten paljon on koiria, jolla olisi luontaisia taipumksia, mutta kokematon kouluttaja onnistuu ne pilaamaan? Tai miten paljon on taipumuksettomia noutajia, jotka hyvä kouluttaja saa toimimaan sen kerran kun se kokeessa vaaditaan?

Espanjassa koe on erilainen. Jotta tulos on virallinen, on koiran oltava alla kaksivuotias. Koe suoritetaan lämpimällä riistailla ja damilla. Lämmin riista tarkoittaa, että lintu on juuri kuollut, ei ollut pakkasessa, kuten Suomessa. Muistuttaa siis enemmän oikeaa metsästystilannetta riistan osalta.

Kokeessa tuodaan esiin ensin lämmin riista laatikossa koirien nähtäväksi. Tässä tuomari katsoo, miten kiinnostuneita koirat on ilman apuja tuoksuvasta laatikosta.

lintu-boksissa

 

 

 

Lintu boksissa yhdessä varjossa. Maissi kävi nuuhkaisemassa, ja täts it. 

Tämän jälkeen riista käydään piilottamassa pellolle pieneen heinäkasaan. Ohjaaja lähtee kulkemaan kohti riistaa ja koira on vapaana. Tässä kohden katsotaan, miten koira saa vainun riistasta ja miten se käyttäytyy. Koira kytketään, kun se huomaa riistan.

lintuun-tutustuminen

 

 

Lintu on tällä kertaa pienessä ruohotupsussa. Koirakko lähestyy riistaa. Maissi huomasi riistan nopeasti, kun osuimme tuulen oikealla puolelle. Huomasi, muttei kiihtynyt liikaa.

Täällä koirat ovat muutenkin enemmän vapaana kuin Suomessa. Ainoakaan koira ei ottaut hatkoja ja lähtenyt tutustumaan kavereihin vaan kulki ohjaajan mukana hyvin luonnostaan.

Seuraavaksi testataan ampumisen sieto, riistan käsittely ja noutaminen. Ohjaaja jää koirineen odottamaan ja tuomari on noin 20-30 metrin päässä. Kuuluu pamaus ja lintu tipahtaa. Koira lähetetään noutoon. Koiran tulisi palauttaa riista ohjaajalle kauniisti.

nouto

Lintu on heitetty ja koira noutaa riistaa. Maissille tehtiin toinen heitto, koska ensimmäisen se markkeerasi liian lyhyeksi. Paikalla oli paljon koirien jälkiä. Siirryimme 20 metriä eteenpäin ja Maissi nouti linnun niin täydellisesti ettei olisi paremmin voinut noutaa. Lintu tuli kauniisti suoraan käteeni. 

Tämän jälkeen testataan vesityöskentely. Tässä käytettiin apuna damia. Ampumisen seurauksena dami tippuu veteen noin 10 metrin päästä rannasta. Koiran tulee noutaa dami ja tuoda rannalle.

vesinouto

 

Andalucíassa vaikeinta on löytää vettä. Maissi suoritti vesinoudon ihan juosten läpi, täydellisesti ❤

Yksikään koira ei pelännyt ampumista. Muutama leikki riistalla tottumattomuuttaan. Muutama jännitti vettä. Läpäisemättämät koirat eivät nimenomaan tuoneet riistaa tai damia ohjaajalle vaan jättivät tippumispaikalle. Tai eivät suostuneet ottamaan riistaa lainkaan suuhun.

Mielestäni tämä koe testaa aidommin aitoja koiran taipumuksia. Koiria ei juurikaan kouluteta vaan testiin mennään aidosti testaamaan taipumukset. Maissi ei ollut koskenutkaan riistaan ennen koetta eikä nähnyt minkäänlaista riistaa. Se oli noutanut kaksi kertaa damin, jossa oli sulkia ympärillä. Ja kerran damin, jossa kanin karvaa ympärillä. Täällä annetaan koiralle myös tilausuus. Jos koira vaikkapa kierähtää linnun päällä, se ei automaattisesti ole hylkäävä virhe. Koira saattaa olla nuori ja jännittää tilannetta. Hetken päästä koira saa kokeilla uudelleen ja jos homma toimii moitteetta, koeosuus on hyväksytty. Silloinhan koiralla on taipumuksia, vaikka olikin alussa jännittänyt. Jännittäisin minäkin ottaa lämpimän riistan suuhen 😉

Läpäisemisprosentti varmaan aika sama kuin Suomessa, muutama koira jäi reilusta kymmenestä läpäisemättä testin. Eli kaikki eivät kuitenkaan läpi niistä pääse.

apto

Mehän läpäisimme! Maissi oli ryhmän paras. Niin sanotusti juoksi tehtävät läpi. Tähän voisi todeta “lahjattomat harjottelee” ❤