Juuri koimme maanjäristyksen ja nyt sitten on päällä ihan kunnon ukkonen. Itseasiassa pahin ja pisin, mitä olen kokenut. Ukkonen iskee 10 sekunnin välein ja on tehnyt jo muutaman tunnin ajan. Koko maisema valkaistuu pilkkopimeässä.
Vilja reppana pelkää ja läähättää, Maissi ei tapansa mukaan millässäkään. Mutta ulos ei ole menemistä ennen kuin kaatosade lakkaa ja ukkonen siirtyy johonkin muualle.
Vuoristo tekee aika moisen efektin jyrinään. Kaikupohjaa on joka suunnalla. Tästä nauttisi moni, joka rakastaa ukkosen ilmoja 🙂
Äh, joskus vielä parempi kamera kuin iPhone 4s 😉 Tämä kuitenkin otettu pilkkopimeällä ja näyttää about päiväsajalta.
Seuraavaksi siellä tulee varmaan lunta! 😀
On teillä siellä ilmoja pidelly… Kanarialla oli tosi harvoin ukonilmoja. Neljän vuoden aikana näin kerran yhden meren päällä. Rankkasateita ja kovia tuulia kylläkin, mutta ei ukkosta.
LikeLike
Apua, eiiiiiii 😀 Jostain luin että olisi kovin ukkonen 20 vuoteen. Liekö totta, mutta pauketta riitti yli puolille öin.
LikeLike
Norwegian joutui laskeutumaan Alicanteen tuon ukkosen vuoksi. Siellä sitten odottelimme koneessa ukkosen helpottamista ja Malagaan kone laskeutui vasta aamuyöllä. Nyt onneksi postailen Faron pedistäni. Koirille rapsutuksia 😊!
LikeLike
Huh, hurja kyllä tosiaan oli. Tervetuloa naapuriin 🙂
LikeLike