Mikä on parempi tapa aloittaa uusi vuosi kuin todellisella itsensä hemmottelulla.
Malaga on ihana kaupunki ja sinne on ollut ikävä. Olin kuullut ja lukenut paikallisesta vanhasta, ankean näköisestä kauppahallista, joka on muutettu viihtyisäksi ruokapaikaksi nimeltään Mercado Merced. Hallissa on useampi eri myyntipaikka, josta voi käydä hakemassa erilaisia tapaksia ja juomia. Pöydät sijaisevat ympäri hallia, joten kun yksi tapas on syöty, voi toisen hakea. Ja voihan tapaksen vaikka syödä seisaalteen. Tai ensin käydä ostamassa lasi viiniä ja kulkea se kädessä etsimässä siihen sopivaa naposteltavaa. Hinnatkin paikassa olivat erittäin sopivia, hinta-laatusuhde ihan nappi!
Kauppahalli tai siis nykyään Mercado Merced ulkoapäin
Pöytäryhmiä löytyi hallin joka puolelta. Halli alkoi täyttyä kolmen aikaan. Me olimme ihan pikkaisen ennen ruuhkaa ja saimme erinomaisen pöydän.
Jamon kauppa, kinkkukauppa. Myivät myös mukaan.
Hallissa oli joulutähdet tuomassa joulufiilistä
Pikkunaposteltavia jokaiseen makuun
Me haimme ensimmäisenä Jamon Serrano toastit. Hinta näille oli 5,90 euroa. Uuden vuoden jälkeisenä päivänä parhaiten maistuin todella kylmä ollut. Hinta oli alle 2 euroa lasi.
Nämäkin leikattu kätevästi pieniksi eli jaettavuus toimii
Toiseksi minä hain langostino (rapu) salaattia ja paella negroa (mustaa paellaa ravuilla).
Todella herkullinen rapusalaatti ja paella. Paellassa tuo vihreä on aliolia. NAM!
Paikka sijaitsee lähellä Picasson syntymäkotia, torin toisessa kulmassa Calle Merced 1. Heidän sivuillaan on hyvin ohjeet, miten julkisillakin pääsee paikalle.
Oi vitsi, mikä paikka! Onkohan tuo vihreä alioli samanlaista kuin Kanarialla yhdessä ravintolassa…? Semmoista, mihin tulee persiljaa ja avokadoa… Osaatko yhtään sanoa…?
LikeLike
Mahdollisesti, ainakin persiljaa. Oli TODELLA hyvää!
LikeLike