Yökukkujat Starlitessa

Jos joku espanjan kulttuuriosanen vaatii totuttautumista, on se heidän aikataulut. Enkä nyt tarkoita kaikkien tuntemaan mañana-meininkiä vaan tämän maan aikataulua tavata ihmisiä ja juhlia.

Joulun alla talliporukkamme piti pikkujoulut ja kokoonnuimme tallille mennäksemme illalliselle klo 21. Ruokailu lopetettiin joskus kahden jälkeen yöllä. Hyvin tavallista. Paikallisethan ei lähde illalliselle viikonloppuisin ennen kello yhdeksää illalla.

Marbellassa järjestetään heinä-elokuussa Starlite-niminen musiikkifestari, jossa esiintyy sekä espanjalaisia että ulkomaalaisia esiintyjiä. Minut saatii houkuteltua mukaan ja hyvä niin!

Varasimme liput Juan Maganin konsertiin. Ei muuten hajuakaan, onko hän ollenkaan tunnettu Suomessa, mutta täällä Juan soi jatkuvasti radiossa. Konsertti oli sunnuntai-iltana ja alkoi kello 02:00. Tai no oikeasti tietenkin myöhässä.

Lähdimme ajamaan paikanpäälle 22.30 La Calasta. Paikkana on Marbellan takana vuorelle rakennettu esiintymispaikka. Se on kaiverrettu vuoreen, joten musiikki kuuluu hyvin eikä häiritse naapureita. Tapahtuma on täysin ulkoilmatapahtuma. Sateen risti tähän aikaan vuodesta on olematon.

Starlite valo

Paikka valasti hienosti piemeässä illassa

Istahdimme ensimmäisenä baariin ja tilasimme viinit. Starlite-lisä tuli viineihin ja lasillisesta roseta sai maksaa 5 euroa, joka on paikalliselle kova hinta yhdestä juomasta. Mutta yllätyksemme hinta nousi puolen yön jälkeen 10 euroon, joten viisi euroa siinä kohden tuntuikin jo edulliselta. Tämä selitti myös hyvin nuoremman väen istuskelut omien mukien kanssa paikan ulkopuolella.

Starlite baari

Suosittelen syömiseen ja juomiseen keskittymistä jossain muualla 🙂

Yhden aikaan siirryimme tanssilattialle ja ensimmäistä kertaan oikeasti tajusin lämmittelybändin osuuden. Muutenkin “discossa” ennen keikkaa soittettiin juuri tämän hetken hitit. Lämmittelybändin hoiti DJ ja nainen, joka todellakin lämmitti yleisön tanssillaan, esiintymisellään ja laulamisellaan. Hän oikeasti osasi virittää jengin fiiliksen kohdalleen jo ennen keikkaa. Monesti Suomessa on tuntunut, että vasta puolessa välissä keikaa tunnelma alkaa nousta ja se on parhaimmillaan kahden viimeisen biisin soidessa. Nyt koko fiilis oli eri.

Juan Magan oli todella hyvä. Parasta oli kuitenkin tanssia tumman tähtitaivaan alla kohtuullisen lämpimässä, mutta raikkaassa ilmassa. Ihan parasta!

Juan Magan Starlite dance

 

 

Kun Espanjassa suunnittelee tanssimaan ja juhlimaan lähtemistä illalla, se kannattaa ehdottomasti tehdä vasta puolen yön aikaan. Myös ravintolat aukeavat vasta puolen yön aikaan, mutta jatkavat varsinkin viikonloppuisin aamuseitsemään.

Täällä yöt ovat juhlia ja ystäviä varten 🙂

Starlite chicas

Kiitos Nina ja Suski huippuillasta!

4 thoughts on “Yökukkujat Starlitessa

  1. Hetihän minun piti etsiä tuo Juan Magan Spotifystä…nyt Juan raikaa myös täällä Hesan Bulevardilla.
    Bailu ilmoja sinne….kolmen viikon päästä taas minäkin olen siellä.

    Like

Leave a comment