Casares – valkoinen kylä vuorilla

Jaahas, kuukausi on tässä kevyesti kadonnut. Mutta nyt taas on aineksia postauksiin.

Ystäväni oli viikon luonani kylässä ja pääsimme hieman retkeilemään uusiin paikkoihin. Joka vuosi kun ystävät tulevat kylään, mietin erilaisia tekemisiä. Ensimmäisen vuoden vakiopaikka oli Mijas Pueblo, tänä vuonna kaikki ovat syötetty tomaatti-kikherne-vuohenjuustokeitolla ja käytetty Puerto Banuksessa. Nyt on mielessä jo uusi päiväretki, joka vie ihaniin vuoristoihin ja maaseudulle.

Yksi tämän retken kohteista on Casares. Sitä on paljon kehuttu kauniiksi, jopa jossain lukee maailman kaunein valkoinen kylä. Pysähdyimme ensin kylän toiselle kukkulalle, josta internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy muutenkin paljon kuvia.

casares

Maisemat ovat todella upeat vaikka kylä sijaitsee vain 400 metrissä. Kirkkaalla ilmalla näkee Afrikkaan asti.

Saavuimme kylään hieman lounasajan loppumetreillä. Kylä oli hiljainen kuin huopatossutehdas. Auton sai parkkiin ilmaiseen parkkihalliin, josta pääsi hissillä nousemaan kylän korkeuteen. Korkeuserot ovat paikassa aika suuret ja mäet jyrkkiä.

Söimme lounaan juuri ennen kuin ravintola meni kiinni. Juttelin ravintolan omistajan kanssa ja hän kertoi, että aamulla oli kiireistä ja iltapäivästä viiden aikaan vilkastuu taas uudelleen. Illat ovat viileämpiä, joten silloin saa taas paikalliset olla rauhassa turisteilta. Suosittelen siis kylään menemistä joka aamusta tai sitten vasta alkuillasta.

casares-kuja

Kylä todellakin on valkoinen kylä, muut värisiä rakennuksia siellä ei ollut.

Lounaan jälkeen kipusimme linnakkeelle katselemaan maisemia. Kaikki muut nähtävyydet oli kiinni siihen aikaan päivästä. Saimme kulkea lähes kahdestaan, muutama muu siellä oli myös ihailemassa paikkoja, mutta todella, todella hiljaista siellä oli.

casares-ovi

Pienet kujat vaativat kapeat talot

Koska kylä tosiaan nukkyi täysin, emme saaneet edes kahvia mistään. Meillä oli hyvin aikaa ja kotiinpaluu ei vielä houkuttanut, joten lähdimme pienelle seikkailulle kohti toista kylää. Siitä sitten ihan oma tarinansa.

casares-jalkeen

Casares vielä toisesta suunnasta kuvattuna

Advertisements

2 thoughts on “Casares – valkoinen kylä vuorilla

  1. Hola! Hienoja kuvia! Valoa ja valkoista! Täällä auringon kaari jo madaltunut ja poistuu aikaisin päivästä piiloon. Neljä viikkoa ja sitten matkalaukut jonoon ja kohti Malagaa. Jeeee!
    Annoin tämän blogin linkit serkku-Annelle, joka aikoo myös autoilla nyt loka-/marraskuussa Fuengirolaan. Matka-autolla varmaan hidasta eteneminen, mutta ehkä tapaamme samaan aikaan siellä.
    Terkut Järvenpäästä terttu ja immo

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s