Kotiesittelyssä kylpyhuoneet

Lupasin kirjoittaa jostain muuta kuin hevosista. Palataan vihdoin asuntoni esittelyyn. Tällä kertaa käväisemme kylpyhuoneissani. Täällä on tapana, että kylpyhuoneita on yhtä monta kuin makuuhuoneita. Mielestäni hyvä ajatus, koska normaalisti kun huoneita on monta, tarkoittaa se myös montaa ihmistä. Täällä varmasti vältetään kylppärin pahimmat aamuruuhkat.

Itse nyt en varsinaisesti tarvitsisi kahta kylpyhuonetta, mutta vieraiden saapuessa on ihan mukava, että vieraat voivat levittää omat tavaransa yhteen kylppäriin.

Kylppäreissä on myös pieniä eroja. Toisessa on suihku ja toisessa kylpyamme. Edellisessä asunnossani oli sama tilanne, mutta suihkukaappi oli niin onnettoman pieni, ettei siellä ollut mukava käydä. Vedenpaine oli myös huono. Nyt asiat ovat toisin ja suihku on käyttökelpoinen. Käynkin oikeassa suihkussa enkä enää suihkuttele kylpyammeessa seisten.

vieras

Tämä on vieraskylppäri. Kylppärit ovat niin valoisia, että vihdoin saan orkideat viihtymään siellä.

Se mikä mun kylppäreissä on ihanaa, on valo. Kumpikin kylppäri on suurin piirtein itää kohden, joten aamuaurinko tulee sisään kylppäreihin. Pidänkin ovia auki, jotta valo pääsee tulvimaan myös muuhun asuntoon. Aamuisin hampaita harjatessa näkee usein aivan upean auringonnousun.

vieras toinen

Vieraskylppärissä on suihkuseinä, joten koiratkin voi pestä siellä.

nakyma

Tämänlainen tuttu näkymä on nähtävillä kun seisoo suihkussa. Illalla näkyy ihanat kylien vaot vuoren rinteessä.

Olisin alussa halunnut vaihtaa marmorit kaakeleiksi. Itse en ole niin ihastunut tähän marmorityyliin, mutta olen siihen kyllä tottunut. Aloittelevalla yrittäjällä ei ole rahaa laittaa remonttiin, joten näillä mennään.

mun kylppari

Tämä on varsinaisesti mun oma kylppäri kylpyammeella ja orkidealla. Ja Mia Höydön tuotteet sopivat niin kauniisti myös koristeiksi 🙂

Jos toisessa kylppärissä on suihku, on siis toisessa kylpyamme. Olen enemmän kylpyammeihmisiä kuin saunaihmisiä, joten on aivan ihana omistaa amme. En käy siellä kovin usein, mutta onhan se ihana rentoutua kylpyvaahdon tuoksussa.

kylpy

Rentouttava vaahtokylpy ❤

Advertisements

4 thoughts on “Kotiesittelyssä kylpyhuoneet

  1. Hih, kaikilla on viime aikoina ollut orkideoita postauksissa… Ne sopii muuten tosi kauniisti kylppäriin!
    Meillä oli kolme makkaria ja yks kylppäri. No eipä meitä normitapauksessa ollutkaan kuin me kaksi. Upeat maisemat sun kylppäristä!

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s