Huonesittely jatkuu – olohuone

Ohhoh, vihdoin ja viimein pääsen kotiesittelyssä eteenpäin. Siis nämä postaukset vaativat inspiraation ja nyt se iski! Voin kertoa, että koko asunto miinus terassi on kuvattu! Luvassa on muutama postaus kodistani ihan lähiaikoina.

Tervetuloa olohuoneeseeni! Jotka kävivät kotonani Helsingissä, tunnistavat monta tuttua juttua. Rekkakuormahan toi tärkeimmät tavarani tänne viime syksynä.

Ensin yleiskuva huoneesta. Kun ihmiset ovat nyt tulleet luokseni, he sanovat että luonossa olohuone on isompi kuin näissä kuvissa. Syvyysvaikutelma hieman häviää. Huoneeseen mahtuu peräkkäin kuuden hengen ruokapöytä ja iso sohva, joten se kuvastaa jotain. Perältä pääsee terassille ja ovi onkin kesäisen auki koko ajan.

Olohuonen yleiskuva

Olohuoneen sydän on iso ruokapöytä, jonka ääressä työtkin sujuvat

Oleskeluosasta löytyy suomesta tuotu, siis Pekingistä kotoisin oleva kaappi sekä samaa reittiä kulkenut sohvapöytä. Kiinakaapissa säilytän astioita ja juomia. Nojatuoli löytyi suosikkikaupastani Maisons du Mondosta täältä Málagasta. Tyynynpäällinen Suomesta mukana tullut Tine K:n mallistoa. Verhot täältä Habitatista, ja valikoituivat kyllä sohvan mukaan ja sointuvatkin siihen täydellisesti.

Kiinakaappi

Kaapin päällä tärkeää asiaa: Cherish Yesterday – Dream Tomorrow – Live Today

Ja sohva. Tämä on niin hyvä sohva, että se muutti Suomesta Espanjaan. Hyvän siitä tekee sen koko ja erityisesti omassa koneessa pestävät päällyset, myös rungon päällys! Sohvatyynitkin on edelleen Suomessa käytössä olleita. Muutama menee kyllä vaihtoon, kun uudet löytyvät.

Sohva

Sohva on varmsti käytetyin paikka kotonani, koiraparat eivät siihen saa nousta

Kotini varmasti kokovalkoisin asia löytyy sohvan jatkeena ja ruokapöydän sivulta. Tarvisin lisätilaa astioilleni ja Maisons du Mondosta löytyi täydellinen kaappi, jonka naapuri auttoi kokoamaan. Tupla ja tärkeä elämänohjetaulu on kulkenut mukana Suomesta.

Happiness

Voi kunpa kaikki tajuaisivat tuon elämänohjeen ennen kuin on liian myöhäistä

Hyvin tärkeä osa olohuonettani on iso ruokapöytä. Halusin siitä niin ison, että voin kutsua useamman naapurin kerralla kylään. Pöydän ääreen mahtuu kahdeksan ihmistä syömään. Toiseen päätyyn voin ottaa vierashuoneesta siihen tarkoitetun tuoli ja toisessa päädyssä on Suomesta mukana tullut Kartellin Louis Ghost -tuoli. Siinä päällä lepää aivan ihana Finlaysonin uutuusfiltti ja pöydällä tietenkin värisekamelska Iittalan Kivi-tuikkuja. Tuolit löysin Maisons du Mondosta ja ruokapöytä El Corte Inglesistä.

Ruokapöytä

Tämän äärellä on vietetty monta kivaa ruokahetkeä ja vietetään vielä monta lisää!

Matot päätyivät kesän ajaksi varastoon. Marmorilattia on helpompi pitää puhtoisena ja koirat nauttivat lattian viileydestä, ja niin itseasiassa minäkin.

Itse olen hirvittävän tyytyväinen olohuoneeseeni, se näyttää ihan näköiseni!

 

Running Dinner – kiertävä illallinen

Naapurillani on aina hyviä idoita. Tällä kertaa ajatuksena oli järjestää naapurien kesken Tapaninpäivän/boxing dayn running dinner eli kiertävä illallinen. Kutsuun vastasi neljä asuntoa meidän rapusta. Eli kaikki joille kutsu kävi 🙂 (toisen rapun yksi naapuri oli Ranskassa koko joulun). Pari päivää aiemmin arvoimme pullonpyöritykellä, kuka asunto vastaa mistäkin ruoasta. Minulle sattui arvonnassa alkuruoka.

Aloitimme illallisen viideltä alkupaloilla ja alkudrinkillä. Valittavana oli shampanjacoctail tai martini. Lisäksi tarjolla oli pientä naposteltavaa. Nämä naapurit olivat englantilaisia.

Itse tein kaiken valmiiksi ennen alkupaloille siirtymistä. Katoin pöydän ja tein ruoan valmiiksi. Tein valkopapukeittoa, joka osoittautui todella herkulliseksi. Resepti tulossa jossain välissä ruokablogin puolelle. Erikoisuutena vieraani toivat myös oma tuolit tulleessaan, edelleen odotan omia tuoleja saapuvaksi kaupasta.

kattaus

Kattaus ennen vieraita

vieraat

Vieraat ja ruoat pöydässä. Ai kamala, mikä pahvilaatikko röykkiö vielä pilkistää.

Tämän jälkeen siirryimme seuraaville, hollantilaisille, jossa tarjolla oli pieniä jauhelihapihvejä, perunakasvishöystöä ja lihapasteijaa.

paaruoka

Maukas pääruoka

Jälkiruoka tarjoiltiin unkarilaisen pariskunnan kotona. Saimme syödä herkullista omenapiirakkaa.

vivieninvieraat

Omenapiirakalla

Seuraavana päivänä etsittiin mikä lasi oli eksynyt mihinkin asuntoon. Kaikki tuolit palautuivat jo illalla 🙂

Tämä oli älyttömän hauska tapahtuma. Teemme ehdottomasti myös uudelleen. Se on vielä erikoishauskaa, että kaikki on kotoisin eri maista, joten samalla tulee hieman tutustuttua eri maiden ruokakulttuureihin. Itselläni ruoka oli enemmänkin eurooppalaista, mutta kattaus oli kyllä pelkkää Iittalaa, Arabiaa ja Hackmania 🙂