Deittailun ihmeellinen maailma

Yli kaksi ja puoli vuotta sitten lähti sinkkutyttö maailmalle. Silloin saatesanoina oli, että sä löydät sieltä kyllä heti jonkun. Blondi kun olen. Myös täällä päässä on ollut paljon kommentteja, että täällä on varmaan blodin helppo löytää seuraa. No tavallaan, jos vaan “leikkiseuraa” kaipaa.

Mutta siis, jos Suomessa deittailu on hankalaa, kun ikää on yli 35-vuotta:
– juuri eronneita, jotka eivät vielä ole exästään irti
– perheellisiä, johon ei oikeasti mahdu uusia ihmisiä
– sellaisia, jotka järjestävät omia häitä samalla kun deittailevat vaimon salassa muita
– sellaisia, jotka tekevät lapsia ja samalla deittailevat salassa muita
– sellaisia, joille on tapahtunut dramaattisia asioita aivan liian lähihistoriassa
– ja ihan vaan outoja tai urpoja

Kaikki yllä olevat eivät ihan itselle ole tapahtunut, mutta hyvin hyvin läpipiirille.

Mutta mitä sitten täällä. Mikä täällä on sitten haastavaa, jos sattuu olemaan blondi, joka ei nyt ihan peilejäkään hajota? Miksi täällä ei ole helppo löytää seuraa?

Ensinnäkin tällaisella alueella tämän näköisenä on ensinnäkin aina turisti. Vaikka mitä tekisi, niin loppuelämä musta luullaan ensi silmäyksellä turistiksi, joka häipyy kotimaahan parin viikon päästä. Magneetti: niille, jotka haluavat “leikkiseuraa”, Karkoite: niille, jotka etsivät vakavampaa. Tällä teorialla voi siis unohtaa kaupan kassajonon ja muut julkiset paikat.

Toiseksi, Andalusiassa englannin osaaminen on todella heikkoa, siis todella. Yliopistokoulutetut eivät puhu englantia, kun taas alkuperäisessä kotimaassa kaikki niin tekevät. Eikä koulutuksella väliä, mutta kiva olisi pystyä kommunikoimaan muutenkin kuin käsimerkein. Ensin saatava siis puhekieli tasolle, jotta pystyy edes harkitsemaan deittailuja paikallisten kanssa. En ole tavannut yhtään espanjalaista, jonka kanssa deittailla olisi pystynyt englanniksi.

Kolmanneksi, ulkomaalaiset miehet oikeastaan menevät kolmeen kategoriaan:
1. sinkut, jonka elämäntehtävänä on tappaa itsenä viinalla
2. he ovat saapuneet tänne perheensä kanssa
3. he ovat turisteja ja palaavat pian kotiin

Mikään yllä olevista ei ole kiinnostava vaihtoehto.

Näiden lisäksi täällä tietenkin on koko tuo sama kirjo kuin Suomessa. Täällä ehkä vielä enemmän tapana, että vaimot ovat eri kaupungissa ja miekkoset käyvät töissä toisella. Eli tällaistakin täällä on tapahtunut. Ei itselle. Tai no, en ole tietenkään varma.

No missä sitten täällä voi tavata ihmisiä? No ihan samassa paikassa kuin Suomessakin, Tinderissä! Itse olen ollut kausikäyttäjä. Joskus olen käyttänyt ja sanon yhdelle noin 300 tyypistä kyllä ja lopuille ei. Omalla kohdalla on käynyt tuuri, tosi urpoja ei ole eteen sattunut ja muutamia kaverisuhteita on siten myös syntynyt. Täällä käytin ensin, mutta sitten huomasin ongelman nimeltään kielimuuri. Jätin koko touhun, mutta kun kieli alkoi sujua, ajattelin, että kokeillaan taas. Motiivina saada espanjantunti, jos ei muuta 🙂

No mitä sitten treffeillä? Mikä espanjalaisissa on erilaista kuin suomalaisissa? Ei itseasiassa kovinkaan paljoa, mutta olisi tosi noloa miehelle, jos hän ei saisi maksaa laskua. Eli aika loukkaus olisi tarjoilla rahaa. Kohteliaisuus ja se, miten espanjalaisten miesten kanssa tuntee olevan naispuolinen henkilö on paljon parempaa kuin Suomessa. Siitä voisi Suomimiehet ottaa mallia. Tai ehkäpä naiset, etteivät lyttäisi miestä ja antaisivat miehen olla mies 😉 Toisilla treffeillä jo jaetaan lasku tai voi vaikka nainen tarjota vuorostaan.

Miksi sitten tästä nyt vasta kirjoitan? Ehkäpä siksi, että kokemusta on pitänyt hetken kartuttaa. Tehdä niin sanottua kenttätyötä, että syntyy kirjoitus.

Ja ehkäpä siksi, että vihdoin kuuden vuoden sinkkuilun jälkeen nuo kaikki ylläolevat “miksi ei” kohdat on ohitettu ja ehkäpä päästään postauksissa tasolle, mikä kolahtaa kulttuureissa, kun suomalainen ja espanjalainen alkavat deittailla vakavammin. Huh, siitä varmaan voi kirjoittaa kirjan. Katsotaan mihin päästään!

Kukat täällä ainakin kukoistavat

 

Advertisements

Olemme elossa! My day – meidän torstaipäivä 6.4.

Johan on ollut kuukausi. Aikaa on ollut about hengittää. Pöydälläni oli pari työprojektia samaan aikaan, jossa kummassakin todella tiukat aikataulut ja kumpikin tärkeitä hommia. Olen siis viimeisen kuukauden ollut arkipäivät kiinni tietokoneessa.

Mutta nyt suurin ruuhka on ohi ja saman tien otin kuvaukseen yhden My Dayn, jotta tulee jotain myös taas tänne kirjoiteltua.

Tässä meidän torstai, eilinen, jolloin aamuherätys oli jo 7:15. Aamulla ylös ja sen jälkeen aamiainen ja koiruudet pihalle. Siitä lähdin suunnistamaan kohti Benalmádenaa, jossa on fysioterpiania. Siellä olen myös käynyt kaksi kertaa viikossa tämän ruuhkan aikana. Hartiani kipeytyi jo kolme vuotta sitten ja nyt talvella paheni, että pakko oli tehdä asialle jotain. Täällä vakuutus maksaa 10 kertaa vuodessa, joten käytin sen nyt hyväkseni.

Benalmádenan alamäkeä kohden fysioterapiaa. Tykkään niin ajella täällä, kun aina on hienot merimaisemat.

Odotusaula, josta sitten huikataan salin puolelle.

Fysioterapia on täällä erilaista kuin Suomessa. Kun olin tuolla ensimmäisen kerran, lähdin melkein itkien pois. Ensimmäiseen hoitoon kuului infrapunalamppuhoito. Kun lamppu sammui, odottelin, että tyyppi tulee takaisin. Ei tullut. Lopulta nousin ylös ja ihmettelin koppini ovella, tuli vastaus “Ai sä oot vielä siellä”.  Niin HUONO kokemus! Mutta sitten hengitin. Ehkäpä tämä on taas vaan sellainen asia, joka on ERILAINEN kuin mihin on tottunut. Eikä se välttämättä ole huono. Menin siis takaisin. Naureskelin tyypille, miten kävi ensimmäisellä kerralla. Ja hän kertoikin, että suomalaiset ovat tottuneet erilaiseen. Suomessa fysioterpia on yleensä tunnin verran ja siinä tehdään paljon. Täällä aika on lyhyempi, tehdään enemmänkin erilaisia hoitoja ja käydään lyhyempiä kertoja, mutta useammin. Ymmärin ja homma on toiminutkin hyvin. Vika olikin “hihnan tässä päässä”. Myös tila on erilainen. Tuolla on yksi iso sali, jossa kaikkea jumppatarvikkeita ja hoitopöytiä sekaisin. Mulla kun hoidetaan ilman yläosan vaatteita, olen kuitenkin omassa kopissani. Edelleen tulee siis asioita, jotka ovat pohjoisessa erilaisia 🙂

Hoitopöytä ja kidutuspiikit 

Tällä kertaa hoidossa tehtiin jotain sellaista, jota en ole koskaan kokenyt. Ja tässä elämässä olen kokenyt niin monta fysioterpiaa, että ihme, että jotain uutta vielä on. En tiedä, mikä tämä hoito on suomeksi. Jos tiedät, kerro! Espanjaksi se on técnica de punción seca eli suoraan käännettynä kuivapistoshoito (mikä ei ole oikea, ei löyty mitään tämänlaista). Siinä terapeutti ottaa tulehtuneen lihaksen sormiinsa ja pistää akupunktioneulalla. Pyörittelee jotenkin neulaa ja vaihtaa paikkaa. Olen ollut myös useamman kerran akupunktiossa. Se ei satu. Tämä sattui. Au. Tämän jälkeen yllä olevalla koneella laitettiin vielä kuuman patukan avulla jotain radiosädettä tulehtuneeseen lihakseen. Hän sanoi, että jos tämä nyt auttaa, tehdään se uudestaan maanantaina. En malta odottaa…en tiedä uskallanko sanoa, että piru vieköön, tuo hartia on parempi kidutuksen jälkeen…Pää ei nimittäin kääntynyt oikealle eikä viime yönä nukkumisesta tullut oikein mitään. Mutta jos se auttaa, niin jees.

Hoidon jälkeen lähdin ajamaan takaisin kohti La Calaa.

Aamuruuhkassa, pilvet väistyneet ja paljastaneet ihanan taivaan

Seuraava pysäkki oli heppatalli. Meillä eli CaballoSpainilla on asiakkaita tässä muutaman päivän ajan. Viiden hengen ryhmä tuli ratsastamaan kanssamme. Meidän konseptiin kuuluu, että olemme asiakkaiden kanssa ja huolehdimme, että heillä on onnistunut loma. Siksi minäkin menin tallille heidän kanssa seurustelemaan hetkeksi.

Aamuhalihepat ❤

Touhua hevosten kanssa ennen tuntia, täytyy sanoa, että ihana työ mulla!

Pari tuntia kului tallilla ja sitten oli lähdettävä seuraavaan kohteeseen. Ajoin Maissin kasvattajan luoksi, koska olemme menossa koiravahdeiksi lauantai-sunnuntaiksi Portugalin näyttelyn takia. Tallilta on sinne ajomatkaa alle 10 minuttia.

Tämä päivä oli selvästi isojen mäkien ajoa ylös ja alas. Hyvin tyypillistä täällä.

Villa Dante portti ❤ eli Maissin kasvattajan koti, jossa saamme viettää viikonlopun.

Laumasta alle puolet ottamassa vastaan tai muut eivät mahtuneet kuvaan.

Viikonlopusta erityisen tärkeän tekee se, että siellä on pariviikkoiset pennut. Ja erityisesti se, että yksi ei tiedä, miten imeä. Pikkuinen ❤ Eli hän syö pullosta neljän tunnin välein. Hän on jäänyt myös puolet pienemmäksi ja toivomme että Rocky kuitenkin selviää. Tämän kanssa sitten ollaan neljän tunnin välein pullon kädessä. Hän ei ole mikään helppo tapaus…

Rocky ❤

Kun Rocky söi, oli aika siivota pentulaatikko ja muut odottivat sen aikaa tyytyväisinä korissa. He ovat Maissin sisarpuolia, heillä on sama äiti.

Tämän jälkeen herkuteltiin Maissin kasvattajan herkkupastalla. Italialainen osaa kyllä pastan salat. Pastaa kananmaksalla sherrykastikkeessa, nam!

Lounaan jälkeen kotiin ja hommiin. Siitä oli ihan turha ottaa kuvaa. Se olisi vain kädet läppärillä kymmeneen asti illalla. Mitäpä sitä kuvaamaan!

Ehkäpä taas nyt on aikaa kirjoittaa enemmän! Aiheitakin muhii ja yksi uusi teemakin olisi päässä, kunhan jotenkin muokkautuisi tekstiksi. Vaatii ehkä lasillisen viiniä joku ilta, tai kaksi.