Antibioottien yliannostus

Täällä sitä vietetään aikaa kunnon helteessä. Tosin minä tämän viikonlopun tiukasti seinien sisällä, pahimmillaan lähemmäksi 39 asteen kuumeessa ja hyvin lähellä vessaa…joku vatsakatarri iski ja kunnolla.

Mutta tässä tulee hieman samantapainen kirjoitus kuin luonnon arvostamisesta. Tällä kertaa antibiooteista. Tautini lähti vähän erikoisesti liikkeelle ja päädyin pelkäämään, että kyseessä voisi olla munuaistulehdus, kun oireet oli samanlaiset, kuin joskus, kun kyseisen tulehduksen sain aikaisin kiinni. Eli päädyin käväisemään sairaalassa, jotta saisin CPR:n ja voisin olla rauhassa, ettei ole kyseistä tulehdusta.

No sairaalassa sitten laitettiin aika nopeasti tippaan, antibioottiin. Koska kyseessä on kuitenkin epäilys todella vakavasta taudista. Samalla odotettiin tuloksia, jotka kesti sen 10-15 minuuttia. Ajattelin, että no, jos tulee negatiivinen, tippa lopetetaan. Tuli negatiivinen, mikä sinänsä hyvä. Mutta tippa jatkui. Kroppaani pistettiin pari pulloa antibioottia.

Jotenkin mulle on opetettu, että antibiootit tappavat myös hyödylliset bakteerit. Hmmm…vatsataudissa niitä myös tarvitaan. Lääkäri totesi jo ennen tippaa, että mulla on myös vatsassa selvästi ongelmia.

No, lääkärit tietävät.

Kun tipat oli tiputettu ja pääsin kotiin, määräsi lääkäri liudan lääkkeistä. Tai suosituksia. Siinäoli myös 500 mg antibioottia 5 päivän ajan. Öööö…siis mitään tulehdustahan ei ollut. Kaikki veriarvot ihan n

ormaalit. Mitähän hyötyä ne vatsataudissa antaisi? Kuvittelisin maalaisjärjellä, että tekee vaan haittaa. No, jätin hakematta ne. Ihan tarpeeksi kauhistuttaa ne pari pulloa.

Mutta eipä siinä vielä kaikki. Selvisi espanjalaisesta kulttuurista myös se, ettei täällä todellakaan tavalliselle tallaajalle ole selvää, mihin antibioottia ja paracetamolia otetaan. Mielestäni “kaikki” tietää, mihin antibioottia otetaan: tappamaan bakteereita. Ja päänsärkyyn yms. otetaan jotain muuta. Näin se tieto vaan on erilaista. Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä!

Maailmassa on ongelma liiallisesta antibiootin käytöstä. Jälleen kerran jäi ihmetyttämään näiden suurien maiden tietämättömyys tai onko se sitten välinpitämättömyys. Miksi ihmeessä lääkäri laittaa antibiootin turhaan? Ehkä en olisi kuollut 10 minuutin odotuksessa? Tai miksi hän määräsi antibioottia vielä kotiin, kun ei ole kyseessä bakteeritulehdus? Miten ihmeessä tavallisille ihmisille saadaan opetettua, että antibiootti ei ole lääke mitä napsitaan kipuun? Varsinkin maissa, jossa antibiootteja saa ilman reseptejä.

Täällä tosiaan näkee näitä maailman isoja ongelmia vähän enemmän ja avoimemmin silmin kuin Suomessa.

Mutta näkee myös muuta 🙂 Hellettä! Vakavan aiheen perään kiva kuva uima-altaalta. Hellettä riittää 30 asteen yläpuolella kuumalla tuulella varustettuna. Otin juuri itse kuumelääkkeen ja olo on sen mukainen…huh hellettä!