Lieveilmiöt

Tässä vaiheessa alkaa laskut mennä sekaisin, mutta huomenna taitaa tulla kolme viikkoa täyteen elämää ulkonaliikkumiskiellon kanssa. Mitä kaikkea lieveilmiöitä se on tuonutkaan tullessaan:

Leipominen:
Ihmisillä on aikaa enemmän, joten maailma on alkanut leipomaan. Ainakin Suomessa ja täällä meillä. Naapurien kanssa vaihdellaa leipomuksia: pullat suoraan uunista pihdeillä pussiin ja pussin kuljetus naapurin ovelle. Itse olen tällä hetkellä vasta leiponut leipää, pullia ja suklaakeksejä. Jonossa lisää pullia, sämpylöitä ja riisipiirakoita. Naapuri leipoo hyvää englantilaista kakkua!

Korvapuusteja ja kristallipullia 

Seuraava lieveilmiö onkin sitten se, mitä tuo kaikki leipominen aiheuttaa yhdessä sen kanssa, että ulkona ei liikuta. Lihominen. No, ruokaa tulee syötyä vähemmän ja ehkäpä jonkun ruoan korvaakin vain herkuilla. Erikoistilanne vaatii erikoistoimet.

Medialukutaito:
Varsinkin parilla ensimmäisellä viikolla uutisia tuli luettua oikeastaan koko ajan. Sieltä sun täältä tuli informaatiota ja niistä välillä vaikea päätellä mikä totta. Ihmiset alkoivat jakaa totuuksia, minkä oli vain jostain kuullut. Täällä hyvä esimerkki on se, miten pitkälle koiran kanssa saa mennä. Osa sanoo 50m, osa 200m ja osa kaikkea siltä väliltä. Itse olen löytänyt virallisesti vain “mahdollisimman nopeasti, ilman lenkkeilyä ja mahdollisimman lähellä kotoa”. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Toinen on ollut hengityssuojaimen käyttö, että se olisi pakollista.  Eipä ainakaan itseltä sitä ole missään vaadittu. Itse menin kerran lankaa myös virheellisestä uutisesta, mutta onneksi se selvisi virheelliseksi nopeasti.

Vanhemmista tullut opettajia:
Itselläni ei tietenkään ole kovin läheistä kokemusta, mutta sen minkä nyt on muita kuullut, ei vanhemmat erityisesti nauti opettajan roolista. Osissa kouluissa opetetaan tunti, osassa useamapi ja loput sitten hoitaa vanhemmat, jos hoitaa. Osalla alkaa myös huumori loppumaan: “Minä mikään opettaja ole saatana” 😀 Opettajat ovat uuden edessä ja heille varmasti rankka paikka, kaikki kunnia heille. Ehkä tilanne helpottuu, kun kumpikin osapuoli oppii uuden asian.

Ystävät:
Ystäviin on tullut pidettyä yhteyttä enemmän, varsinkin ensimmäisillä viikoilla oli ihan ruuhkaksi asti videopuheluita. Parin viikon jälkeen se on hieman tasoittunut, mutta videopuhelut isommalla porukalla on vaan hyvää viihdettä näin sinkkuihmisen arkeen. Hmmmm…online treffeille ei vielä kukaan ole pyytänyt 😉

 

 

Nämä tyypit on vaan niin

Ulkonaliikkumiskielto vs. Suomen karenteeni:
Vertailu Suomen ja Espanjan välillä on ollut entistä kovempaa tällä hetkellä. Aina on ollut kisaa, kumpi maa sitä parempi paikka onkaan asua. Täällä ollaan näiden viikkojen aikana oltu aika yleisesti huolissaan, miten Suomessa asia on hoidettu. Ja samalla naureskellaan, miten suomalaiset ovat aivan rikki karanteenista: kaupat on auki (myös esim. Ikea) ja ulkona saa liikkua mielin määrin, muualla kuin Uudellamaalla voi liikkua ihan vapaasti. Täällä meidän korviin kuulostaa aika hassulta valittaa. Kun täällä tosiaan ei liikuta ulkona. Varmasti on perheitä, jossa useampi lapsi pienissä neliöissä eikä kaduille mennä.

Tästä sitten taas aasinhäntä seuraavaan. Kumpiahan tulee enemmän: uusia vauvoja vai eroja?

Kaijutinauto kulkee kuuluttamassa, että quedate en casa, pysy kotonasi.

Kotijumppa:
Aika moni on aloittanut kotijumpat. Täällä terassit on varmasti hyvässä käytössä. Naapureillani on pari päivää viikossa porrastreenit käytävässä. Meitä on tässä rapussa 11 asuntoa ja vain viidessä väkeä. Itse olen tuossakin suhteessa vielä jälkeenjäänyt. Kun ei meinaa ehtiä. Joka päivä kuitenkin jossain vaiheessa teen jotain. Tässä olisi omalla kohdalla se mitä “pitäisi” tehdä enemmän. Kunto rapisee sellaista vauhtia, kun ei pääse vakkarilenkeille.

Kuntosali viritettynä

Ulkonäkö:
Uskoisin aika monen olevan tällä hetkellä ilman meikkiä ja hiukset ehkä kaksi päivää sitten pestyinä. Itse olen käyttänyt kolmen viikon aikana kolme kertaa ripsiväriä. Kaksi kertaa käynyt kaupassa ja kerran asiakaspalaveri, mikä ei ollutkaan video. Hiukset oli myös harjattu tai jopa panta päässä, että näyttäisi vähän enemmän laitetulta. Paras palaveri oli asiakkaan kanssa, joka myös kaveri. Laitoimme videon päälle ja purskahdimme nauruun. Kotilook oli aika vahva kummallakin 🙂

Ulkonaöstä viis, hellyyttää riittää

Lämmönrakastaja Maissi nauttii sohvalla. Lemmikit on kyllä onnellisia näistä päivistä, kun ollaan vaan kotona.

Siisteimmät kodit ikinä:
Useampi aloitti kunnon siivouksen jo karanteenin ensimmäisellä viikolla. Monelle tuli kova kiire siivota. Omakohtainen kokemus on olla täysin vielä aloittamatta sitä. Kodit ovat varmasti siisteimmät kuin koskaan viimeistä hyllyä myöden. Tekemistä olisi monessakin kaapissa, mutta omalla kohdallani töitä ja muita hommia on riittänyt niin paljon, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt. Tämä tilanne varmasti muuttuu, kun markkinoinnin alalla tässä kuitenkin ollaan. Paiskitaan kunnes ei enää paiskita.

Vaikka en ole siivonnut, olen sentäs maalannut pari baarijakkaraa, joille maali oli jo hankittuna. Tylsä harmaa muuttui antiikkipinkiksi

Vuosi 2020 ja poliisin pelko
Siis kahden ison koiran kanssa ei ole helppoa noudattaa sääntöjä. Onneksi asuinpaikkani on superrauhallinen ja aivan maaseudun rajalla, jossa on hieman tilaa kohtuulähellä juoksuttaa ja leikittää koiria. Mutta piru vieköön, joutuu koko ajan pelkäämään huonoa tuuria, että poliisi päräyttää paikalle. Eipä olisi uskonut, että piilottelee poliisia. Ystäväni video jää ikuisesti mieleen “fuck, poliisi, fuck”.

Näitä kävelyitä on ikävä

Näitähän riittää ja aikaa on vielä keksiä lisää. Vielä on ainakin viikko jäljellä ja uskomme vahvasti, että ainakin parilla viikolla saadaan lisää “lusittavaa”. Ihmiset on onneksi hyvällä mielellä, ei tässä auta muuta kuin tsempata 🙂

Ja itse olen entistä tyytyväisempi, että saan asua täällä ❤

2 thoughts on “Lieveilmiöt

  1. Hola! Kiva kuulla että olet siellä terveenä! Olin jo huolissani, kun täällä saadaan jatkuvasti kuulla, miten huono on Espanjan tilanne. Suojavarusteet ja hoitopaikat lopussa… Ehkä Madridissa…? Joku suomalaislääkäri joka sanoi, että ihmiset on heitteillä… Eli monenlaista infoa on täälläkin. Ja aikamoinen “arestissa” on nyt ikäihmisille… Kotona moni jättää, vaikka tilaa olisi liikkua. Hyvin meitä täällä “Viisikko” opastaa ja ohjaa. Me hiihdettiin Posiolla viikko ja viikko mökillä….tunsi olevansa kaukana viiruksista. Nyt Uudellemaalle ruuhkaan…käsiä pestään tiuhaan👏
    Pysy poissa pärskeistä 😷

    (Tämä meidän espanjan open läksy😉)

    Like

    • Ei tosiaankaan heitteillä täällä olla 🙂 Turvalliselta tuntuu, kun suljettu kaikki eikä virus pääse niin jylläämään. Madridissa hommat ehti karata käsistä ennen isompia toimenpiteitä. Onneksi luvut alkavat näyttää positiivisemmilta päivä päivältä. Pysykää sielöä myös terveenä!

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s