Terveisiä KOTOA!

Terveisiä vaan Espanjasta, elämme mielenkiintoisia aikoja.

Kaksi viikkoa sitten olimme Pohjois-Ranskassa ja jännitimme, toteutuuko Cruftsin näyttely vai ei. Olimme matkalla sinne ja siitä tulee vielä erillinen postaus. Maanantain menolennolla ei näkynyt mitään ihmeellistä ja muutamalla ihmisellä oli kasvomaski. Taisin nähdä yhdellä. Näyttely toteutui ja palasimme lauantaina kotiin, ilman mitään ihmeellisyyksiä.

Tiistaina 10.3. kävin kaupassa ja ensimmäiset “oireet” näkyivät. Lihatiski, papuhylly ja osa vihanneshyllyistä oli tyhjänä. Hieman se ihmetytti. Sitten alkoi tapahtua. Hamstraus alkoi tosissaan seuraavana päivänä. Ihmisiä alkoi mennä itsenäisesti karanteeniin. Perjantaina meni koulut kiinni ja liikkumista rajoitettiin: kirjastot, liikuntapaikat yms. suljettiin. Apteekissa oli työntekijöillä kumihanskat käsissä ja kassa oli eristetty asiakkaista metrin päähän muovinauhalla. Hengitysmaskeja ei ollut, koska kaikki piti lähettää Madridiin. Huoltoasemalla henkilökunta työskenteli myös kumihanskat käsissä. Perjantaina julistettiin hätätila/hälytystila, mikä oikea käännös nyt onkaan.

Lauantaina 14.3. hallitus ilmoitti, että otetaan käyttöön ulkonaliikkumiskielto alkaen maanantaina klo 8. Annettiin kahdeksan kohdan ohjeistus, miten saa liikkua:

1. Ruoan ja perustarpeiden hakeminen, apteekki
2. Terveyskeskus/sairaala käynti, myös eläinlääkäri
3. Työpaikalle meno
4. Kotiin saa palata, jos on jossain muualla
5. Vanhusten, alaikäisten, erikoistarpeellisten auttaminen
6. Pakollisten pankkiasioiden hoitaminen
7. Force mayor
8. Muu pakollinen syy

Tähän vielä lisättiin rautakauppa, kampaamo, optikko ja muita “pakollisia” tarpeita. Kampaamo oli perusteltu niin, että kaikki eivät pysty fyysisesti pesemään hiuksiaan. Nyt tämä on jo muutettu niin, että kampaamot saavat tehdä kotikäyntejä kyseiselle ryhmälle. Rautakaupat halusivat mennä kiinni, en tiedä onko näin tehty. Myös puhelinliikkeet ns. telekommunikaatiokaupat saa käsittääkseni olla edelleen auki, kuten myös posti. Myös työpaikat voi olla auki. Moni tietenkin etätöissä, mutta esim rakennustyömaat onneksi vielä toimii. Täällä talouden iso kulmakivi kuitenkin.

Tämä sitten tulikin voimaan jo lauantai-sunnuntain välisenä yönä. Sunnuntaina alkoi poliisi päivystää kaduilla ja ihmisiä häädettiin sisälle. Joku kysyi, että haluaa nähdä päivän, kun espanjalaiset suostuvat tähän. No se oli se päivä. Ongelma oli lähinnä vanhempien turistien kanssa, jotka eivät lukeneet uutisia tai eivät kieliongelmien vuoksi niitä ymmärtäneet. Selkeä sakotus alkoi maanantaina. Autoissa saa olla yksi ihminen kerrallaan (toki on syitä, että on perusteltua, että on kaksi), kauppoihin ei saa mennä ystävien kanssa tai pariskuntina, kaupoissa pidettävä metrin etäisyys, poliisi tai sotilaat tarkistavat mihin ihmiset menevät ja esim. ostoskuitti dieselin ostosta on parempi olla mukana: muuten voi rapsahtaa 600€ sakot.

Sunnuntaina kävin ajelulla asunnollani hakemassa avaimet, sillä vuokralainen joutui aikaistamaan Suomeen lähtöä, koska tiedettiin, että kulkeminen vaikeutuu. Jännitin pysäytetäänkö minut ja joudun selittämään käyntiäni. Vielä siihen aikaan en nähnyt matkalla mitään erikoista. Paitsi että huoltoasemalle jonotettiin ulkona. Vielä en tiedä, onko hän päässyt ajamaan Suomeen asti. Toivottavasti. Tämä on tällä hetkellä pahin, mikä on osunut omalle kohdalle. Airbnb on tyhjä.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa mun pienen perheen elämässä. Olen käynyt viimeksi kaupassa silloin viikko sitten, vielä ei ole hätää. Kasvikset ja tuoretuotteet tässä ensin loppuu. Vielä on parsakaalia, sieniä ja porkkanoita jääkaapissa. Pakkasessa pinaattia ja herneitä. Kaapit on täynnä tavaraa ja jotain lihaa on pakkasessa. Ajattelin loppuviikosta lähteä ihmettelemään, miten nuo kaupat oikein toimivat.

Koiranomistajille ollaan kateellisia. Me saamme liikkua ulkona. Muutenhan lenkkeily, ulkoilu, lasten kanssa pihalla oleminen on kiellettyä. Ei sinänsä, ei koirien kanssa saa lenkkeillä. Mahdollisimman nopea ulkoilutus, jotta saavat tehtyä tarpeensa, on sallittua. Me onneksi asumme sen verran maalla, että pystyn noita juoksuttamaan vapaana pallon perässä tai tekemään ylämäkitreeniä. Mutta saanpahan käydä ulkona! Vitsejä riittää paljon koirien vuokraamisesta. Valitettavasti tämänkin poliisi saattaa tarkistaa ja sakot rapsahtaa. Toki sairaan henkilön koiria saa muut ulkoiluttaa.

Muuten arki on samaa. Oma työ tehdään etänä kuten muutenkin. Muutama tapaaminen peruttu, muut tehdään online, kuten normaalisti. Itseni pelastaa pieni introverttiys, että pärjään hyvin omissa oloissani. Muutamalla eläväisellä espanjalaisella ystävällä on elämä haasteellisempaa. Joka ensimmäisenä päivänä ystäväporukalla oli videopuhelu, jossa päädyimme leikkimään erilaisilla filttereillä. Saa nähdä mitä parin viikon päästä tapahtuu.

Iltaisin klo 20 ihmiset ovat kokoontuneet parvekkeille antamaan apolodeita sairaanhoitohenkilökunnalle. Myös täällä meillä on sitä tapahtunut. Meemejä ja videoita liikkuu paljon tapahtumasta. Ihanaa, että asialle voidaan myös nauraa. Vessapaperi on myös täällä ollut haluttua tavaraa.

Tällä hetkellä ulkonaliikkumiskielto on 15 päivää, mutta eilen jo hallituksessa puhuttiin, että sitä pitkää jatkaa. Näin myös luulen. Eilen Espanjan tartuntaluvut olivat aika hurjia, toki normaalia, koska toimenpiteet ovat alkaneet vasta muutamia päiviä sitten. Eniten täällä huolestutti se, miten Suomessa asiaan ei reagoida. Mutta onneksi sielläkin nyt on tajuttu asian vakavuus.

Nyt ei auta kuin toivoa, että tilanne saadaan rauhoitettua mahdollisimman nopeasti ja päästään normaalielämään. Hetki siinä taitaa kuitenkin mennä.

No mutta, ilmaston hyvinvointi varmasti paranee 😀

One thought on “Terveisiä KOTOA!

  1. “Kiva” lukea, että joku toinenkin Espanjan suomalainen on karanteenissa. Ja kiitos tuosta listasta! Minäkin aion kirjoittaa omia ajatuksiani ja kokemuksiani. On tämä kyllä sen verran historiallista, että huhhuh.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s