Deittailun ihmeellinen maailma

Yli kaksi ja puoli vuotta sitten lähti sinkkutyttö maailmalle. Silloin saatesanoina oli, että sä löydät sieltä kyllä heti jonkun. Blondi kun olen. Myös täällä päässä on ollut paljon kommentteja, että täällä on varmaan blodin helppo löytää seuraa. No tavallaan, jos vaan “leikkiseuraa” kaipaa.

Mutta siis, jos Suomessa deittailu on hankalaa, kun ikää on yli 35-vuotta:
– juuri eronneita, jotka eivät vielä ole exästään irti
– perheellisiä, johon ei oikeasti mahdu uusia ihmisiä
– sellaisia, jotka järjestävät omia häitä samalla kun deittailevat vaimon salassa muita
– sellaisia, jotka tekevät lapsia ja samalla deittailevat salassa muita
– sellaisia, joille on tapahtunut dramaattisia asioita aivan liian lähihistoriassa
– ja ihan vaan outoja tai urpoja

Kaikki yllä olevat eivät ihan itselle ole tapahtunut, mutta hyvin hyvin läpipiirille.

Mutta mitä sitten täällä. Mikä täällä on sitten haastavaa, jos sattuu olemaan blondi, joka ei nyt ihan peilejäkään hajota? Miksi täällä ei ole helppo löytää seuraa?

Ensinnäkin tällaisella alueella tämän näköisenä on ensinnäkin aina turisti. Vaikka mitä tekisi, niin loppuelämä musta luullaan ensi silmäyksellä turistiksi, joka häipyy kotimaahan parin viikon päästä. Magneetti: niille, jotka haluavat “leikkiseuraa”, Karkoite: niille, jotka etsivät vakavampaa. Tällä teorialla voi siis unohtaa kaupan kassajonon ja muut julkiset paikat.

Toiseksi, Andalusiassa englannin osaaminen on todella heikkoa, siis todella. Yliopistokoulutetut eivät puhu englantia, kun taas alkuperäisessä kotimaassa kaikki niin tekevät. Eikä koulutuksella väliä, mutta kiva olisi pystyä kommunikoimaan muutenkin kuin käsimerkein. Ensin saatava siis puhekieli tasolle, jotta pystyy edes harkitsemaan deittailuja paikallisten kanssa. En ole tavannut yhtään espanjalaista, jonka kanssa deittailla olisi pystynyt englanniksi.

Kolmanneksi, ulkomaalaiset miehet oikeastaan menevät kolmeen kategoriaan:
1. sinkut, jonka elämäntehtävänä on tappaa itsenä viinalla
2. he ovat saapuneet tänne perheensä kanssa
3. he ovat turisteja ja palaavat pian kotiin

Mikään yllä olevista ei ole kiinnostava vaihtoehto.

Näiden lisäksi täällä tietenkin on koko tuo sama kirjo kuin Suomessa. Täällä ehkä vielä enemmän tapana, että vaimot ovat eri kaupungissa ja miekkoset käyvät töissä toisella. Eli tällaistakin täällä on tapahtunut. Ei itselle. Tai no, en ole tietenkään varma.

No missä sitten täällä voi tavata ihmisiä? No ihan samassa paikassa kuin Suomessakin, Tinderissä! Itse olen ollut kausikäyttäjä. Joskus olen käyttänyt ja sanon yhdelle noin 300 tyypistä kyllä ja lopuille ei. Omalla kohdalla on käynyt tuuri, tosi urpoja ei ole eteen sattunut ja muutamia kaverisuhteita on siten myös syntynyt. Täällä käytin ensin, mutta sitten huomasin ongelman nimeltään kielimuuri. Jätin koko touhun, mutta kun kieli alkoi sujua, ajattelin, että kokeillaan taas. Motiivina saada espanjantunti, jos ei muuta 🙂

No mitä sitten treffeillä? Mikä espanjalaisissa on erilaista kuin suomalaisissa? Ei itseasiassa kovinkaan paljoa, mutta olisi tosi noloa miehelle, jos hän ei saisi maksaa laskua. Eli aika loukkaus olisi tarjoilla rahaa. Kohteliaisuus ja se, miten espanjalaisten miesten kanssa tuntee olevan naispuolinen henkilö on paljon parempaa kuin Suomessa. Siitä voisi Suomimiehet ottaa mallia. Tai ehkäpä naiset, etteivät lyttäisi miestä ja antaisivat miehen olla mies 😉 Toisilla treffeillä jo jaetaan lasku tai voi vaikka nainen tarjota vuorostaan.

Miksi sitten tästä nyt vasta kirjoitan? Ehkäpä siksi, että kokemusta on pitänyt hetken kartuttaa. Tehdä niin sanottua kenttätyötä, että syntyy kirjoitus.

Ja ehkäpä siksi, että vihdoin kuuden vuoden sinkkuilun jälkeen nuo kaikki ylläolevat “miksi ei” kohdat on ohitettu ja ehkäpä päästään postauksissa tasolle, mikä kolahtaa kulttuureissa, kun suomalainen ja espanjalainen alkavat deittailla vakavammin. Huh, siitä varmaan voi kirjoittaa kirjan. Katsotaan mihin päästään!

Kukat täällä ainakin kukoistavat