Ongelmia paratiisisssa

Tuli mieleeni, että elämä täällä näyttää hirvittävän helpolta ja ongelmia ei paratiisissa ole. No, tälläisiahan ne blogit ovat.

No ei tässä nyt mitään elämän suurempaa ongelmaa olekaan. Itsellänihän on todella moni asia tällä matkallani Espanjaan mennyt yllättävän helposti ja hyvää tuuria on ollut mukana matkassa useammassa mutkassa.

Jokapäiväisistä ongelmista kitiseminen tekisi blogista negatiivisen. Ihan samaa arkea täällä eletään. Välillä espanjalaisuus tulee korvista ulos niin että itkettää! Kun vaan kulttuurit kolahtavat yhteen, että pamahtaa. Yleensä tällainen hetki vaatii muutaman muun muuttujan: väsyn, nälänm hien ja ongelmien kasaantumisen.

Elämässä kaikki ei voi olla helppoa ja ruusuilla tanssimista. Siinä kun tosiaan moni asia on mennyt pelottavallakin tavalla oikein, hyvin ja helposti, on toinen elämän alue ollut kovinkin ihmeellisen hankala tänä vuonna. Siis kropan kanssa pärjääminen. Olen ottanut tämän sillä asenteella, että jotain huonoa pitää tapahtua kaiken hyvän lisäksi. Siitä siis johtuu selvästikin kompastuminen puistossa ja kepeillä käveleminen pari viikkoa, hevosen selästä tippuminen ja edelleen kylkiluukivusta kärsien sekä nyt tällainen ihan tavallinen pikku flussa, joka sattui osumaan todella pahoihin keleihin. Afrikasta tulee ja lämpötila pysyy kolmessakympissä yölläkin. Kun kuumeilee yli 38 asteessa, en voi sen olevan todellakaan miellyttävää.

Normaalia hankaluutta on taas viikkoja keittiössä ollut haju. Joka ei ole ollut tällä kertaa kuollut geggo (uh…sellainen löytyi juomalasista, kun palasin Suomesta kesäkuussa). Haju tulee ja menee, ja olen paikantanut sen pesukone-lämminvesivaraajakaappiin. Mitään märkää ei löydy, mutta eilen, vihdoin eilen, löysin seinästä kaapin sisältä yhden ylimääräisen putken, jonka olen nyt tukkinut! Ehkä sekin paratiisin ongelma on selätetty.

Eikä tämä ole huono päivä ja siksi olisin inspiroitunut kirjoittamaan ongelmista. Itseasiassa flunssa alkaa lähteä yskimällä, sain siivottua kodin, koirat nukkuu tyytyväisenä vähän ilmastoinnilla viilennetyssä kodissa, kohta saan  itsetehtyä tomaattikeittoa ja illaksi vielä kivaa ohjelmaa. Eli ei ongelmia paratiisissa, kunhan naputan 🙂

Advertisements

2 thoughts on “Ongelmia paratiisisssa

  1. Siis elämää ihan kaikkine sävyineen! Onneksi sinulla on ystäviä…siten saa olla välillä masiskin. Ystävät ja koirat nostavat taas jaloille 😃!

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s