Food Truck Festival

Helsingissä katuruoka on ollut muodissa pari vuotta ja se mitä Suomesta kaipaan todella paljon on ruokakulttuuri. Tarjonta on niin monipuolista ruokaa, joten ihmettelen, että Helsingissä pärjää vielä ketjuravinolat kaikkien ihanin paikkojen rinnalla.

Täällä ruoka on hyvää, mutta erilasta. Tykkään kovasti espanjalaisesta yksinkertaisesta ruoasta, koska raaka-aineet ovat tuoreita. Toki täälläkin pitää tietää missä syö. Mikron kautta valmistettavia ruokia puolivalmisteista tehtyjä annoksia löytyy turistialueelta vaikka kuinka ja paljon. On tuntunyt vähän siltä, että tämä rannikko on kaukana ruokatrendeistä. Toki Málaga ja Marbella sekä muut isommat kaupungit ovat enemmän kiinni siinä, mitä maailmalla tapahtuu.

Siksi olikin hieno huomata, että Fuengirolaan tuli viikonlopun ajaksi Food Truck Festival. Sinne suuntasimme naapurini kanssa katsomaan tunnelmaa ja maistelemaan jotain pientä.

Food trucks

Alue oli kohtuullisen pieni puisto, jossa oli noin kymmenisen ruokarekkaa, tai ei nyt ihan rekkoja. Valtavan nätisti laitettu. Alueella oli heti hieno tunnelma, vaikka saavuimmekin sinne pohjoiseurooppalaiseen tapaan hieman liian aikaisin. Puihin oli laitettu valoja ja lippuja sekä tuolit ja pöydät sopivat erinomaisesti tyyliin.

Yleiskuva

Jokainen auto näytti kivalta. Tarjotaa oli pitaleivistä donitseihin ja chorizosta hattaraan. Hinnat vallan sopivia tarjoitukseen eikä huimannut jälleenkään päätä.

Truck

Pita-leipä kuulosti siltä, että se päätyy suuhini. Valitsin libanonilaisen falafel version. Oli todella hyvä, mutta en vertaisi kuitenkaan Helsingin Fafa´sin huippupitoihin. Tänne voisi laajentaa, kiitos! Sellaista tarvittaisiin ehdottomasti tähän muuten laajaan tarjontaan.

Pita

Bändi alkoi soittaa rockia ja hyvin soittikin. Me istahdimme pöytään kuuntelemaan. Vielä teki mieli jotain suolaista kuuman päivän jälkeen, joten haimme juuri paikalla tehtyjä ranskalaisia ja toiset tinto de veranot. Samalla pöytää istahti italialainen seurue, joka myös asui vakituisesti täällä suunnalla. Täällä on niin hienoa, vieraat ihmiset alkavat vaan juttelemaan ja käytiin läpi, miten kukakin oli päätynyt aurinkorannikolle. Täällä tutustuu niin helposti uusiin ihmisiin, kun ei vaan möllätä suomalaisittan. Lähdön hetkellä vaihdettiin tietenkin poskipusut.

Ranskalaiset

Tämänkaltaiset tapahtumat ovat ihan parhaita. Huono puoli niissä on, että niitä ei osata markkinoida! Itse näin ohi ajaessa, että paikalle laitetaan hassun näköisiä autoja. Ja sattumalta Facebookissa näin eventin. Missään muualla tapahtumasta ei ollut mainintaa. Tapahtumat menevät ohi vähän turhan helposti. Siinäkin olisi jollain tekemistä 🙂

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s