Jumputi-jumputi

Tiedättehän  siitä, miten kaupunkifestareita ja ulkoilmakonsertteja siirretään uusiin paikkoihin ja niiden kestoajoista keskutellaan Suomessa?

La Calassa on meossa Feriat. Niistä kirjoitin enemmän viime vuonna. Kyseessä on siis kylän vuoden suurimmat juhlat. Juhlat alkoivat torstaina ja onhan sen huomannut. Toriaukeaa rakennettiin tivoliksi alkuviikosta ja torstaina oli avajaiset. Ajelin silloin ohi ja näin juhlavalaistuksen ja ihmismassat. Päivisin on konsertteja ja muuta ohjelmaa, mutta vasta illalla alkaa biletys. Ja illalla tarkoitan kahdeksan yhdeksan aikaa illalla.

Liekö tuuli ollut viime yönä oikeasta suunnasta, ja taisi käsittääkseni olla ferian tärkein päivä, ja sen kyllä kuuli. Bilemusa kantautui kotiin asti. Ja jatkui ja jatkui. Ei auttanut, vaikka ikkunat sulki, jumputus ja jopa kuulutukset kuuluivat kotiini asti. Jossain vaiheessa hieman rauhoittui, mutta sitten alkoi bileet uudelleen. Kello oli noin 04:30.

Itse asun noin 5 km kylältä ylöspäin. Mitään maastomuotoja ei ole esteenä, jotka hiljentäisivät musiikkia. Mutta jos minä kuulen näin hyvin, niin talot siinä parin sadan metrin päässä saa nauttia musiikista ihan sanasta sanaan.

Tästähän voisi vaikka hermostua, mutta ei kuulu maan tapoihin. Jos yksi yö 365:stä yöstä tulee kuunneltua jumputusta, niin ei se maata kaada. Se on kuitenkin vain yksi yö. Ja ehkä vähän pari muuta tässä viikon aikana. Ja mitä se auttaisi, jos hermostuisi. Oma verenpaine nousisi, eikä mitään muutosta kuitenkaan tulisi. En usko, että muutkaan hermostuvat. Maassa maan tavalla. Suomi voisi tietenkin vähän löysätä pipoa ja antaa ihmisten nauttia musiikista ulkona lyhyen kesän aikana.

 

Advertisements

3 thoughts on “Jumputi-jumputi

  1. Kivojahan tuollaiset festarit tms ovat varsinkin jos itse painelee mukaan 🙂 Tuo Feriat kuullostaa hauskalta juhlalta, mutta tottapuhuen minä en välitä liian suurista ihmissassoista, minulle sopii paremmin pienet tapahtumat, kuten esim ruokatapahtumat mistä kirjoitit. 🙂

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s