Setenil de Bodegas

Eräänä viikonloppuna tuli ajeltelua Rondaan ja samalla vierailtua muutamassa lähipaikassa. Yksi niistä oli kylä nimeltä Setenil de Bodegas. Naapuri vinkkasi paikasta ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Kylä on Gadizin maakunnassa, Rondasta vähän alle puolen tunnin matkan päässä. Riippuu vähän siitä, opastaako rouva-navigaattori pyörimään puolessa välissä matkaa sijaitsevan kylän keskelle pienille teille….en suosittele.

No mutta pääsimme paikalle. Tiesin, mitä kylästä etsitään, mutta ei hajuakaan, mihin puolelle kannattaa pysäköidä ja mihin suuntaan lähteä kävelemään. Löysimme jonkun kyltin, jossa opastettiin keskustaan. Auto jätetiin heti, kun vapaat parkkipaikat alkoivat vähentyä. Oletettavasti edessä oli pienehkö kylä, joten ei olisi niin vaarallista, mihin auto jätetään. Ja näin se olikin. Eli ei  sen enempää parkkivinkkejä. Jouduin kysäisemään kyllä, mihin päin meidän pitää kävellä.

Setenil 1

Ensimmäinen näkymä kylän erikoisuudesta, aika vaikuttava.

Setenil de Bodegasin erikoisuus on kallioon kaivetut talot. Kylä sijaitsee solan ympärillä, joten osa taloista on kallion alla ja osa sitten päällä. Siellä kannattaa tehdä kävelylenkki, piipahtaa bodegoissa ja herkkukaupoissa. Kunhan ei mene siestan aikaan…

Setenil 4

Kahvittelua kiven alla. Kesällä varmaan kivan viileää. Vai “pesiiköhän” lämpö tuossa alla.Setenil 3

Kylä muutenkin on tosi kaunis, täynnä pieniä kujia.Setenil 2

Kapeat kujat, jonka päällä “roikkuu” kallio.

Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka.

Advertisements

4 thoughts on “Setenil de Bodegas

  1. Hienoja ovat maisemat! Oliko Maikkukin mukana? Ahkerasti olen blogejasi lukenut vaikka tuolla reissun päällä ei ehdi kommentoimaan. Laita joku kuva itsestäsi ja Maikusta. Millaiset säät teillä siellä on?

    Like

  2. Tuolla kylässä käytiin viikko sitten, oli kamala ilma niin ei viihdytty kauan, mutta kauniimmalla ilmalla oltaisiin jääty syömään. Nyt käytiin vaan juomassa teet yhdessä kallion alla olevassa baarissa.. Erikoinen paikka! Ronda oli ihana!

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s