Kirpputori

Muuton jälkeen on hyvä mennä kirpputorille. Pakkasimme napaurini kanssa heidän isomman auton lattiasta kattoon ja suuntasimme sunnuntaiaamuna kirpputorille Mijaksen Hippodromolle. Menimme sinne yhdeksän aikaan ja melkein olimme liian myöhässä. Kuulimme, että parhaat paikat jaetaa jo seitsemän aikaan. Onneksi kuitentenkin pääsimme mukaan tavararöykkiömme kanssa. Paikka maksoin 10 euroa.

IMG_9375_w

Loppupäivästä alkoi olla rauhallista ja oli jopa aikaa ottaa kaksi kuvaa.

Auto ajettiin parkkipaikalle. Ja mitä sitten tapahtui. Avasimme auton ovet. Ja “lokkilauma” oli paikalla. Heti naapuripaikalta tuli nainen varoittamaan, että olkaa varovaisia. Siitä alkoi espanjaksi hänen ja naisten välillä kalapaliikki että syytää heitä varastamisesta. Aloimme hieman laittaa tavaroita paikoilleen, kunnes alkoi hulabaloo.

Lauma ryntäsi paikalle ja alkoi penkoa tavaroita. Näin tapahtuu myös toki Suomessa, mutta sen voi täällä kertoa about kymmenellä. Ja se taistelu rahasta. Välimeren toiselta puolelta tulleet ihmiset vääntävät ja vääntävät, pakottavat hintaa alas. Samalla toiset pöllivät tavarat selän takaa. Homma meinasi lähteä käsistä aluunsa. Huomasin, että yksi mies, jolle olin myynyt tavaran kahdella eurolla oli ottanut lisäksi 12 lasia. Luuli mukamas, että olin myynyt kaiken kahdella eurolla. Silloin sai herra kuulla kunniansa. Ehkäpä oli ensimmäinen kokemus kun nainen käy väittämään vastaan ja kovalla äänellä tälle herralle. Jengiä seisoin ringissä ympärillä, kun pidin puhuttelua ja maksoin kaksi euroa ja peruin koko lystin. Parempi ottaa ensimmäisenä maine, että meidän kanssa ei pelleillä.

Pistetiin homma tauolle. Tavaraa ei tullut autosta enää yhtään. Tyypit jäivät kytikselle ja kun testasimme, voiko tavaraa ottaa, liikkui selvästi tekstiviesti porukalle ja jengiä taas ilmestyi. Huh. Tunnin odoteltuamme he hävisivät ja pääsimme myymään normaalisti. Heh, ei nyt niinkään normaalisti vaan about kassi kerrallaan. Kauppa kävi kuitenkin hyvin ja pääsimme tavaroista eroon ja teimme hyvän tilin.

Ja opimme paljon. Juttelimme naapurimyyjien kanssa. Näin käy aina uusille. He näkivät, että meiltä varastettiin. Itse olemme tunnistaneet vain kaksi varastettua asiaa. Ikivanha edellisten omistajien maailman rumin matkalaukku ja naapurin omatekemät lautaset. Ei onneksi mitään ihan superarvokasta. Onnistuimme olemana tarkkana.

Mutta siis siellä on porukka joka sunnuntai, joka kyttää uudet tulijat. He todellakin hyökkäävät porukalla kimppuun ja tekevät sitä hyvin ammattimaisesti. Osa porukasta on tosi kilttejä ja on vaikea tietää, kuka huijaa ja kuka pöllii. Osasta porukasta ei tätä selvinnyt lainkaan.

Naapurimyyjät sanoivat, että olemme nyt saaneet kasteen kirppishommaan täällä 🙂 Siltä todellakin tuntui. Ei pelota mennä uudestaan vaan nyt tietää miten toimia:

  • mene ajoissa, että saat hyvän paikan keskeltä, ettei jengi pääse joka suunnalta kimppuun.
  • älä mene yksin.
  • avaa auton ovet vasta sitten, kun olet saanut karkoitettua ensimmäiset “lokit” paikalta kärkkymästä.
  • ota asia kerrallaan autosta ja käske tiukasti ihmiset pois ja käske pitämään näpit irti, kunnes toisin sanotaan. Ei mene ihan helpolla läpi. Ole TODELLA tiukkana.
  • vahdi kuin haukka.
  • pidä auton ovet lukittuna koko ajan.
  • tarkasta jokainen asia, mitä otetaan, jos myyt asioita esim. vaatteita. Laske, että ilmoittavat oikean määrän.
  • älä anna periksi äläkä pelkää.
  • älä myy mitään liian arvokasta, myy ne esim. Facebookin kirppispalstoilla.

Meillä oli hausta päivä ja koko hommalle nauretaan. Useampi naapurimyyjä kävi kehumassa puhutteluani ja toimintaamme jälkikäteen. Oli kuulunut aika kauas 😀

Eipä miehet varmaan osanneet odottaa, millainen on suomaisblondin viha 😀

IMG_9374_w

Hih, meillä oli usempikin suunnitelma, miten asettelemme tavarat esille. Eipä ollut siihen aikaa. Tässä on lopputulos. Kaikki myytiin samasta röykkiöstä 😀

Advertisements

4 thoughts on “Kirpputori

  1. Huh huh… AIkamoista. Mutta kyllä ne takuusti jo oppii, ketkä on konkareita ja ketkä keltanokkia. Mutta näen silmissäni suomalaisen naisen läksyttävän miestä, joka silmät ymmyrkäisenä miettii, että eihän tämän näin pitänyt mennä… 😀 Vaikka nyt aika tasa-arvoisessa kulttuurissa eletään, on siellä ollut hauska huomata, että naisten vastaansanomiseen ei ole aina totuttu!

    Like

  2. Hihii, olisin halunnut olla paikalla ikuistamassa ilmeitä niin asianomaisista kuin sivusta seuraajista ko. episodin aikana. Hyvä sinä! 🙂

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s