Vihdoin muutto!

Monen kuukauden odotus palkittiin viikonloppuna! Pääsimme muuttamaan. Perjantaina tuli muuttokuorma. Torstaina alkoi flunssa. Hiton hyvä yhdistelmä. Apteekki antoi pseudoefedriiniä, että sillä selviää muuton ja flunssan kombinaatiosta ja hyvin sujui!

Muuttokuormaa purettiin ystävien ja naapurien avustamana pari tuntia. Tai tunti vielä siinä välissä odotettiin uutta kuormaa. Ihanaa, kun ihmiset auttavat, niin homma sujuu nopeasti ilman hikoilua. Sohvan kanssa herrat kyllä hikoili.

IMG_9178

Sohva mahtui kuin mahtuikin ovesta sisään!

IMG_9179

Kasa. Hyvin tärkeä ja ihana kasa.

IMG_9180

Makkarin hieman pienempi kasa. Makkari odottaa sänkyä melkein kaksi viikkoa. 

IMG_9185

Keittiö alkukaaoksessa, tuosta se  vielä paheni. Pikkuinen minikeittiö pursuaa keittiöharrastajan tavaroita. Ja onnistuin löytämän ihanan pullon (kovalla googlauksella) vedelle. 

IMG_9186

Olohuone ja ruokatila keskellä kaaosta.

Jäin purkamaan heti tavaroita ja ihmettelemään, mitä kaikkea tulikaan. Oli aivan ihana nähdä omat tavarat! En uskonut, että on niin tärkeää nähdä omat jutut. Viime syksynä myin kuitenkin kaiken tarpeettoman tavaran pois. Jälkelle jäi muistoja ja kaikkea kaunista ja nättiä. En olisi halunnut enää palata vanhaan asuntoon ja siitä tuli päätös, että lauantaina siirrytään uuteen. Näin kävikin ja kun illalla tulin muilta menoilta kotiin, hain enää aamupalatarvikkeet, hammasharja, peiton ja tyynyn, ja sitten siirryttiin koirien kanssa uuteen kotiin.

Advertisements

3 thoughts on “Vihdoin muutto!

  1. ¡ Buena Suerte con su nuevo hogar! Hellitä nyt hetkeksi, että paranet flunssasta. Meillä oli vika espanjantunti juuri. Ja matkalaukku juuri otettu esiin. Lauantaina laskeudumme Malagaan. Ehkäpä ensi viikolla nähdään? Hasta luego! TjaI

    Like

  2. Pingback: Vuosipäivä | Vaihtamalla paranee

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s