Vesisade espanjalaisittain

No nyt on sitten satanut. Viime syksy selvittiin muutamalla vesipisaralla. Nyt onkin erilainen syksy. Luin joku viikko sitten lehdestä, että täksi syksyksi luvataan lämmintä mutta sateista syksyä.

Ja kun sataa, niin sitten sataa. Tänään on ollut kyllä ihan Suomen kesä. Eli reilu +20 astetta, mutta sataa ropisee. Aurinko kyllä vähän yritti pilkahdella.

Sadevaroituksen on annettu monena päivänä. Mutta sateen on myös todella paikallisia. Vuoret ja meri halkovat pilviä. Tänään illalla merelle näkyi salamia ja meillä itseasiassa juuri nyt aika kuivaa. Pitkälle lenkille ei uskalla kuitenkaan läheä, koska hetkessä saattaa tulla ryöppy niskaan.

Pahinta sateessa on tulvat. Täällä ei ole sellaista viemäriverkostoa kuten maassa, jossa sataa hieman useammin (lue: Suomessa). Tulvat vievät autoja mennessää ja valitettavasti välillä ihmisiäkin. Eli pitää hieman katsoa missä kulkee. Itse asun niin hyvässä kohdassa, että vesi menee vaan tien vieruksia alas eikä yläpuolella ole paljoa, mihin vesi kerääntyisi ja tulisi ryöppynä alas.

Viemäriverkosto saattaa tietenkin myös kärsiä tulvimisesta. Jossain täällä päin on vesi muuttunut ruskeaksi. Kirjoittivat, että näin tapahtuu juuri kovien sateiden jälkeen. Saattaa vielä bakteerejakin päästä vesijohtoverkostoon. Mutta sama homma kuin tulvien kanssa tässä mun kotipaikalla. Eipä tosiaan juuri pääse tulvimaan, kun asuu ylhäällä ja meidän vesitorni vielä ylempänä.

Toinen paha juttu, mikä koskee itseä on vesisateessa ajaminen. Tiedättehän Suomessa mustan jään ja mitä tapahtuu kun alijäähtynyttä vettä sataa tielle. Tulee liukasta. Täällä öljyä ja muita herkkuja on valunut autoista asfalteille useamman täysin kuivan kuukauden aikana. Pientä kemiaa: mitä tapahtuu kun vettä ja öljyä sekoitetaan? Tulee aika liukasta ainetta. No, sitä on sitten tienpinnassa.

Eikä se ole pelkästään autoille. Asfaltti on joltain kohdin todella sileää, että omilla kengillä meinaa olla olo kuin liukkaalla jäällä. Tiet on rakennettu kuiviin olosuhteisiin. Ja laatoitetut portaat…pakko kävellä kuin mummo, ettei liukastu portaissa ja halkaise päätään.

Vesisadepäivät pidetäänkin mahdollisimman vähän ajettuina. Mennään vaan, jos on pakko. Tänään olisi ollut illalla työpalaveri, mutta siirrettiin suosiolle keskiviikolle. Koska sataa. Jotenkin kyllä hih.

Pari päivää vielä isompaa sadetta luvattu. Sitten pitäisi lähinnä ripsiä jos sitäkään. Rutikuiva maa kyllä tykkää ja maatilat, jossa vesi alkaa olla tiukilla. Antaa siis tulla vaan, kyllä me kestetään. On kuitenkin lämmin!

La Cala de Mijas

Eilinen kaatosade, jolloin uima-alas melkein tuli nurmikolle asti. Ukkonen löi koko taivaan valkoiseksi. Luonnon ilotulitus!

Advertisements

One thought on “Vesisade espanjalaisittain

  1. Te saitte sinne nyt ne Kanarian sateet… Espanjassa tosiaan varmaan sataa saman verran kuin Suomessa, sillä erotuksella, että siellä se tuntuu tulevan kaikki kerralla!
    Joskus huvitti, kun lähti Kanarialla töistä ajelemaan kunnon vesisateessa kotiin ja työkaverit varoitteli. Tuumin siihen sitten, että “mistä mä taas olinkaan kotoisin, saattaa olla, että oon ajanut sateessa joskus aiemminkin…”

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s