Kyllä minä niin tykkään

Siis tästä maasta ja siitä, miten avoimia ja ystävällisiä ihmiset on. Samassa rapussa asuu unkarilainen nuoripari. Muuttivat tähän vähän mun jälkeen. Mies on aina tervehtinyt ja yrittänyt jutella. Yrittänyt siksi, että hän puhuu samanverran tai jopa vähemmän espanjaa kuin minä. Ja englantia ei yhtään.

Kuitenkin olen nähnyt heitä yllättävän vähän. Ovat tanssijoita, joten elävät vähän eri aikataulua.

No, pari viikkoa sitten mies tuli autotallissa juttelemaan, että tietäisinö paikkaa, jossa voisi järjestää tyttöystävälleen ratsastuksen synttäriyllärinä. Sen siitä saa, kun kävelee ympäriinsä ratsastushousut jalassa 😀 No hommahan järjestyi ja Vivian pääsi ratsastamaan.

He myös kävivät ihailemassa Maissia hieman ennen ratsastuspäivää. Silloin ensimmäistä kertaa juttelin myös naisen kanssa. Hän oli hieman ujo, mutta aihan ihana. Tykkäsi paljon koirista ja hevosista.

Tänään nähtiin altaalla ja pääsin vihdon kyselemään, miten oli ratsastus mennyt. Samalla siinä juteltiin vähän enemmän. Samalla sain kutsun heille kylään. Ja halusivat antaa mulle tomaatitaimia, kun heillä ylituotantoa.

Illalla menin kyläilemään, puoli kahdeksan on ihan normaali kyläilyaika täällä 😀 Siinä juteltiin ja kaikki oli aika samalla tasolla espanjan opettelussa. Todella hauskaa puhua ja yrittää, kun kaikki yrittää juuri yhtä paljon. Ihan loistavaa.

Samalla sain varattua kosmetologiajan, koska Vivianilla on kosmetologivastaanotto kotona. Kätevää! Saa hoidot omassa talossa. Ja sovimme myös koiralenkistä, jolloin puhutaan englantia, jotta Vivian saa sitä opetella. Täällä hieman haastavaa tehdä kosmetologihommia, jos ei osaa englantia. Ja tomaatintaimet tuli mukaan.

Jotenkin vaan tykkään tästä avoimuudesta. Kutsu kylään voi tulla samalle päivälle. Sitä ei tarvitse kenenkään meittiä viikkotolkkua aiemmin. Jos sattuu sopimaan niin sitten se on hyvä, jos ei mietitään uusi päivä. Tarjotaan, mitä sattuu olemaan. Asioita ei oteta niin vakavasti.

Kirsikkatomaatteja ja vähän isompia. Multakauppaan mars!

2 thoughts on “Kyllä minä niin tykkään

Leave a comment