La Plaza Gastronomia

Olin kuullut, tai lukenut oikeastaan jostain, että Malagan härkätaisteluareena on Malagalaisten herkkujen käytössä päivinä, jolloin ei olet taistelua. Ystäväni olivat täällä kylässä ja Malagapäivän kohteeksi sopikin kyseinen areena. Tosin, en muistanut aukioloajoista muuta kuin, että paikka aukeaa klo 12. Nyt jälkikäteen pystyin paremmin googlettamaan, mikä paikka oikeasti on. Ja aukiolo tosiaan on alkaen klo 12, loppuen klo 00. Paikkaa kutsutaan La Plaza Gastronomia.

Malagan härkätaisteluareena itsessänkin on hieno. Sinne pääsee tutustumaan samaan aikaan, ihan arenalle asti.

Härkätaisteluareena. Itseasiassa aina ihmetelen, ettei arena itsessään
ole kovin suuri. Tässä kuvassa näyttää isommalta kuin on

Upeasti koristellut puurakenteet.

Areenalta löytyi 24 tiskiä erilaisia herkkuja. Juomia ja ruokia. Tosin, paikallisena ja jopa tursiteillekin hintataso on kova verrattuna muuhun. Pieni leipä maksoi 5 euroa, joka paikallisiin hintoihin verrattuna on kova. Me päädyimme vaan ihastelemaan. Juustoa olisin varmsti ostanut mukaan, mutta hellepäivä esti tuon haaveen. Hyvä syy mennä ehkä toistekin käymään.

Kalliit ihanat leipäset

Cheese!! Queso!!

Ihanan näköisiä tapaksia

Oli siinä herkkua monenlaista

Viinejä ja oluita

Advertisements

One thought on “La Plaza Gastronomia

  1. Pingback: Vuosipäivä | Vaihtamalla paranee

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s