Tehtävälista

Jos tehtävälista oli tännepäin lähtemisessä, on kyllä lista aika pitkä ennen Suomenvisiittiä. Yksi sun toinen asia pitää järjestää ja samalla ajatukset pyörii Suomen kodin tavarapaljoudessa ja sen änkeämisessä varastoon. Tekisi jo mieli päästä siihen urakkaan käsiksi. Ensimmäisen unen jo näin muutto-operaatiosta. Ei onneksi ollut painajainnen 🙂

Täällä viimeinen viikko on ollut yhtä sun toista järjestämistä.

– NIE-numeron hankkiminen (tästä enemmän myöhemmin)
– pankkitilin avaaminen
– vuokrasopimuksen kirjoittaminen
– vakuutustarjousten pyytäminen
– koiran madotuksen järjestäminen (ekinokokkoosi, että pääsee Suomeen)
– koiran kopin lisälainavuokra-anomuksen tekeminen
– tuliaisten hankinta
– jouluostokset
– jouluherkut
– muuttoapulaisten tarjoilujen hankinta
– puhelinen ja netin laittaminen parkkiin
– laajakaistan selvittäminen
– heppojen halaaminen
– ystävien halaaminen
– kummitädin halaaminen
– asunnon viimeisten laskujen maksaminen
– pyykkien peseminen
– viimeisten lopputyökirjojen tilaaminen valmiiksi kirjastoon
– tavaroiden pakkaaminen: mikä jää tänne, mikä tulee mukaan
– tavaroiden roudaaminen ystävän autotalliin

Hmmm…olikohan vielä jotain? No, kaikkia noita ei vielä ole hoidettu, mutta ehkä kaksi kolmasosa tehty. Hiki.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s